Ampparit.com
Profiili 
 
Blogikalenteri

Blogivalikko
Tiina Häkämies avaa julkkisblogin!
Ami Amppari, 9.5.2008, klo 11:29
Arvostele     

Minulle tämä Tiina Häkämies oli ihan uusi tuttavuus, vaikka Seiska mainostaakin hänen esiintyneen yli sadassa eri numerossaan. Tämä tietämättömyyteni johtuu tosin siitä, että kokemukseni Seiskasta rajoittuvat Amppareiden uutisotsikoihin ja kertaselailuun pizzaa odotellessa. Tuo pizzeriaselailu vakuutti minut, että se lehti ei ehkä tarjoa ihan sitä mitä itse medialta haluaisin. Mutta sadoille tuhansille tarjoaa ja mikä minä olen siitä kovin raskaita tuomioita jakamaan. Vaikka eräs työkaveri onkin asiasta muutamaan otteeseen saanut kuulla tunnustettuaan tilanneensa Seiskan.

Varsinainen syy Tiina Häkämiehen julkkisblogin kiinnostavuuteen nousee itse asiassa ihan tästä omasta blogistani. Tämä on minun 200. blogimerkintäni ja tasalukuihin jotenkin kuuluu kiinteästi itsearviointi. Tiina Häkämies on aloittamassa hommaa, jota itse olen nyt tehnyt vähintään melko säännöllisesti syyskuusta -05 lähtien. Välillä homma sujuu kuin tanssi, aiheet kattautuvat eteen kuin Manulle illlallinen. Välillä on melkoista tuskaa, kun mikään ei oikein herätä mitään ajatuksia. Pari kertaa viikossa jonkin edes jotenkin päin tolkullisen näkemyksen esittäminen julkisesti jostain uutisesta voi olla hankalaa.

Vaikka blogiin kuuluu olennaisena osana kommentointi, niin yhtään ei osaa arvioida, että mitä lukijan päässä tapahtuu, kun hän näitä palasia lueskelee. Vaikka kirjoittaminen itsessään on myös palkitsevaa, kuuluu tällaiseen julkiseen kirjoittamiseen myös aina halu saada aikaan vaikutusta ja reaktioita. Parhaimmillaan kommenttipuolella on käyty aihetta syventävää ja laajentavaa keskustelua. Välillä itsestä aivan briljantilta tuntunut ajatuskulku herättää vain syvän hiljaisuuden tai omasta näkökulmasta aivan epäasiallisuuksiin ajautuneen keskustelun. Mutta lukijalla on aina ehdoton oikeus tulkita kirjoituksia omasta näkökulmastaan. Sivulatauksista päätellen lukijoita on kuitenkin nykyisin jokaisella merkinnällä nelinumeroinen luku, joka ei aina edes ala ykkösellä. Minusta se on paljon ja olen siitä kiitollinen.

Onnea joka tapauksessa Tiina Häkämiehelle bloginsa parissa, olkoon tekstinkäsittelyn jumalat hänelle suosiollisia. Itse aion jatkaa samaan tapaan kuin tähän asti eli luvassa on analyysejä, veikkailuja ja puuskahduksia milloin minkäkin aiheen tiimoilta.

Tiina Häkämies avaa julkkisblogin!

Ei kommentteja


Jätä kommenttisi:

Nimimerkki:

 
Kommentti


Paljonko on seitsemän plus yhdeksän ? (vastaus pakollinen)
Kysymyksen tarkoitus on estää automatisoitu roskakommentointi.






sunnuntai 11.5.2008, vko 19
Uusimmat uutiset
Suosittuja uutisia
Täsmäsää
TV:ssä nyt ja seuraavaksi
Muut kategoriat
© Ampparit Oy 2004-2008