Mobiiliversiot  |  Yhteys  |  Briefly in English
Perjantai 21.11.2008, vko 47
Blogihaku

McCain yrittää tehdä tyylikästä pesäeroa Bushiin

Ami Amppari, Perjantai 5.9.2008, klo 10:22

Nyt se sitten alkaa, USA:n presidentinvaalien finaali. Kummatkin puolueet ovat ehdokasparinsa nimenneet ja taistelu voi alkaa. Nimenomaan taistelu, sillä yhdysvaltalainen politiikka ja kampanjointi eroaa meikäläisestä kuin vakiotanssit panssarisodasta. Mikä ei kyllä minun mielestäni ole meille ollenkaan huono asia. Mieluummin sulavaliikkeistä, vaikka hieman tylsää, kuin palavaa ihmislihaa ja romuttunutta terästä.

Itse olen ollut jo pitkään kallistunut sille kannalle, että Barack Obama tuntuisi olevan täkäläisestä näkökulmasta paras valinta seuraavaksi presidentiksi. Niin loistava ja hyvä hän tuskin on kuin monet Euroopassa tuntuvat uskovan, koska lähtökohdat ja aiemmat päätökset kuitenkin ovat tehneet jo monia päätöksiä istuvan presidentin puolesta. McCainia olen pitänyt ihan mukiinmenevänä republikaanivaihtoehtona. Tähän asti, en enää. Syy on hänen varapresidenttivalintansa.

Sarah Palin on minusta pelottava hahmo. Hänen loivasti sanottuna vanhoillinen taustansa ja aatemaailmansa, hänen kantansa mm. Irakin sotaan, aborttioikeuteen, seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin ja moniin muihin asioihin saa jopa nykyisen Bushin hallinnon näyttämään maltilliselta. Kun tämä ajatusmaailma on paketoitu lämpimästi hymyileväksi, karismaattiseksi ja viehättäväksi naisjohtajaksi, saa se minussa aikaan kylmänväristyksiä. Nykyinen varapresidentti Dick Cheney sentään näyttää siltä mitä on: kova, vanhoillinen, kapeakatseinen, armoton haukka. Mikäli McCain voittaa ja Palin pärjää hommassaan, kuten kuitenkin uskon, niin neljän tai viimeistään kahdeksan vuoden päästä hän on todennäköisesti tavoittelemassa hyvissä asemissa varsinaista presidentin virkaa.

Palinin naiseus tekee vaikeammaksi käsitellä hänen ominaisuuksiaan ja aatemaailmaansa. Missä menee yksittäisen ihmisen kriittisen arvioinnin ja seksismin raja, kun nainen tavoittelee maailman yhtä vaikutusvaltaisimmista paikoista. Esivaalien aikana Hillary Clintonin oli tilanne samantyyppinen, mutta hänen kohdallaan pitkä valokeilassa olo ja vankka kokemus helpottivat tilannetta. Oli helpompi muodostaa uskottavasti mielipide tai näkemys nimenomaan Hillary Clintonista, ei vain naisesta, joka tavoittelee presidenttiehdokkuutta. Kuten usein politiikassa käy, muutti asetelman muutos myös monia näkökulmia, tällä kertaa republikaanien keskuudessa. Herkullisen koosteen näistä takinkäännöistä on esittänyt The Daily Show´n Jon Stewart ohjelmassaan. Pahoittelut linkin takaa löytyvän videoleikkeen alussa olevasta mainoksesta.

Obaman kampanja on lyönyt johdonmukaisesti McCainia sanomalla, että hän olisi presidenttinä lisää samaa (The Same) kuin Bush. Palinin kohdalla pelkään, että kyseessä olisi vielä pahempaa kuin sitä samaa. Mutta minähän en näissä vaaleissa saa äänestää, joten tämänkin purkauksen merkitys lienee lähinnä sielunhoidollinen. Mutta aina helpottaa se kertoa miltä tuntuu.

McCain yrittää tehdä tyylikästä pesäeroa Bushiin


Kommentit, 6 kpl


kiiski, perjantai 5.9.2008, klo 15:35
Eli McCain presidentiksi, sanotaan mitä sanotaan, mutta kylmä fakta on se, että ei supervaltaa voi käskyttää mikään rauhan hippi. Jos tilanne vaatii niin kyllä pitää selkärankaa löytyä. Vetaraanilta sitä nyt ainakin löytyy. Näin ollen uskonkin, että McCainin "ensin omat" ajattelu vie kumminkin voiton.

Odottelemme, että Michael Mooren pistäkää lapsia nuppineuloilla dokumentti saapuu pilaamaan Obaman saumat :)
Mac, perjantai 5.9.2008, klo 15:40
MC-keppi on aina ollut fundamentalistisien kristinuskosian ym. ihmisten jotka eivät voi rationaalisesti ajatella tekojansa vaan nojaavat jumalan sanaan. Näitä ihmisiä on helppo käskyttää kun jumalan pelko on isketty selkäytimeen pennusta alkaen ja tämä tekee niistä myös vaarallisen.

Obaman vp Biden vihjaisi, että kaikki fundamentalistiset uskonnot yms. ovat vaaraksi nykyiselle sivistyneille kansoille ja sitä vastaan on tapeltava. Kannattaa pitää mielessä että juuri Palin on yksi näistä fundamentalistisista jeesuksen uudelleentulemisen tukijoista, jotka eivät välitä muusta kuin heille syötetyistä fantasioista ja tarinoista.

Tässä yritetään selvästi pistää uskonto vs rationaalinen ajattelu vastakkain tulevissa väittelyissä. Tietäähän sen, että usassa löytyy paljon uskovaisia, jotka jo sen perusteella äänestävät kumpi kantaa raskaampaa raamattua mukana.

Toivotaan, että totuus voittaa eikä suurinta valtiota pääse hoitamaan ristiä ja kivääriä heilutteleva hullu.
Hannu, sunnuntai 7.9.2008, klo 16:16
Tuo uskonto on kyllä pelottavan vahva tekijä USA:ssa. Sen ei pitäisi mitenkään liittyyä valtion johtamiseen. Muutenkin tällaisessa (niin kuin muissakin) työtehtävässä pitäisti unohtaa henkilökohtaiset mielipiteet. Ehdokkaat kuuluttavat omia kantojana asiohin, mikä on mielestäni täysin väärä tapa hoitaa asiaa. Presidentiksi pitäisi valita ihminen, joka on paras hoitamaan asioita, ei se jolla on hyvät henkilökohtaiset mielipiteet.

Presidentin pitäisi siis olla puolueeton päättäjä, joka ajattelee ennen kaikkea yhteistä etua. Nyt ajataan vain omia asioita. Eli päättäjäksi joku jolla on älyä ja ymmärrystä, ei siinä tarvita vahvoja mielipiteitä.

Noh, tämä nyt on tietysti vain minun mielipiteeni...
maikki, sunnuntai 7.9.2008, klo 16:29
hieno kirjoitus hannu!
Mac, sunnuntai 7.9.2008, klo 17:37
Tosiaan McCain yrittää niin läpinäkyvää kusetuksen kampanjaa väittämällä, että eroaa mukamas selvästi nykyisestä pressasta.

Jon Stewartin daily showssa näytettiin vasta hyvä paketti minkälaista muutosta kaveri on tuomassa. Pätkä on hieman pitkä. "Erot" alkavat tulla näkyviin noin 4min kohdalla ja samalla saa kunnon naurut kuinka hyvin kierrätystä republikhaanit käyttävät puheissaan.

http://www.thedailyshow.com/video/index.jhtml?videoId=184111&title=John-McCain%27s-Big-Acceptance-Speech
optio, maanantai 8.9.2008, klo 22:44
http://time-blog.com/real_clear_politics/2008/09/usa_todaygallup_mccain_10.html

McCainilla nyt ainakin tässä vaiheessa piikkipaikka, tuntuuha tuo toimivan vääntää siitä vitsiä sitten vaikka South Park
Yli neljä viikkoa vanhoihin juttuihin ei voi lisätä kommentteja.

Pikahaut
Haluatko unohtaa BB-otsikot? Suodatus auttaa.Naisille, naisille, naisille, naisille, naisille..
©2004- Ampparit Oy  |  Sivun alkuun