Epäonnistunut base-hyppy vei puolison - Kannuslaislähtöisen Roosa Pelto-Arvon surusta, toivosta ja rakkaudesta syntyi kirja: "Tämä oli yksi luku elämässäni"10:58LestijokiKeski-Pohjanmaa4
Viikonlopun yleisurheilukatsaus - Katso alueen osallistujat ja tulokset!10:18LestijokiKeski-Pohjanmaa1
Kokkolan jäähallin nimimuutos tuli kaupungille shokkina: "Olisi pitänyt keskustella kanssamme"10:14KeskipohjanmaaKokkola9
Kokkolan kaupunki valitsi henkilöstökoordinaattorin lähes 90 hakijan joukosta10:12KeskipohjanmaaKokkola3
Tunnustus rakentajille - Taiteilija Jaakko Valo lahjoitti veistoksen Kaustiselle8:18PerhonjokilaaksoKeski-Pohjanmaa1
Itsemurhayritys jättää aina jäljen ihmiseen - Kokkolassa otettiin käyttöön uusi malli kriisin käsittelyyn7:00KeskipohjanmaaKokkola5
Pääkirjoitus: Talouskasvussa pienikin merkki paremmasta on suuri - Investointivalmius viriää yrityksissä20:23KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa3
Nuorten idea bioindikaattorista toteutui - tehtaan pihan kasvillisuus kertoo jatkossa mahdollisista päästöistä19:07YleKokkola55
Päihtynyt alaikäinen kuljettaja yritti ajaa sähköskuutilla poliisin päälle Kokkolassa17:55KeskipohjanmaaKokkola10
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotPoliisi: Alaikäinen nuori yritti ajaa sähköskuutilla poliisia päin - puhalsi yli 2,5 promillea16:38KeskisuomalainenKokkola284
Romahtamaisillaan olevasta Marinkaisten työväentalosta tuli turvallisuusriski - Purku näyttää ainoalta vaihtoehdolta16:30KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa8
JHT:n uusi päävalmentaja korostaa pelaajien vastuuta: "Muuten ei tule mitään"16:00KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa0
Finn Spring investoi Lestijärvellä - uusi tölkkilinjasto on kaksi kertaa vanhaa nopeampi14:39YleKeski-Pohjanmaa106
Ylen vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen on saanut sairauskohtauksen - Krista Taubert sijaiseksi14:04KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa7
Kapasiteetti alkoi olla kasvun esteenä Lestijärvellä - Finn Springin uudelta tuotantolinjalta valmistuu 30 000 tölkkiä tunnissa14:00KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa1
Ylen vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen sai sairauskohtauksen ulkomailla13:36KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa3
Iso EU-tuki vahvistaa nuorisokeskus Villa Elban kansainvälistä roolia - lähes 300 nuorelle ja työntekijälle kokemuksia13:26YleKokkola23
Kapasiteetti alkoi olla kasvun esteenä - Finn Springin Lestijärven uudelta tuotantolinjalta valmistuu peräti 30 000 tölkkiä tunnissa13:26LestijokiKeski-Pohjanmaa2
Kokkolan Prismaan murtautuneet ovat edelleen kateissa - Tekopaikalle jäi arvokas ryöstösaalis8.6.KeskipohjanmaaKokkola8
Marjayhtiö Polarican ex-toimitusjohtajalle ehdotonta vankeutta 78 ihmiskaupasta8.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa2
Elina Vuorimiehen kolumni: "Taiteen kesä on avattu - astu sisään!"8.6.PerhonjokilaaksoKeski-Pohjanmaa0
Paperiseksi valittu viranomaisviestintä voi muuttua salakavalasti sähköiseksi8.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa9
Punamultamaalia syntyi keittotalkouksissa tynnyrillinen - Kotiseutumuseo Kaustisella saa perinteisen maalipinnan8.6.PerhonjokilaaksoKeski-Pohjanmaa0
Heikosta taloustilanteesta kärsinyt Terveystalo ostaa opitkkoketju Silmäaseman8.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa13
Pihlajan Pizzatalo hemmottelee Kokkolassa kaikkia aisteja, ja talon tarinat vievät historiaan8.6.KeskipohjanmaaKokkola4
Liiveihin sonnustautunut rokkikukko nousee Harrikan selkään yhä uudestaan - Edes onnettomuus Norjan serpentiinitiellä ei vienyt ajohaluja8.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa19
Aurinkovoima tipahti pois Perhossa Honkahuhdan kaavasta - tältä valtuustolle menevä esitys näyttää8.6.PerhonjokilaaksoKeski-Pohjanmaa2
Pohde vähensi kolme ambulanssia ja valtio haluaa poistaa kolme lisää - "Tilanne on huolestuttava ja kestämätön"8.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa3
Ruoka-avun asiakkaat heittävät ruokaa roskiin Kokkolassa - pusseja pihalta löytänyt Satu Hietala: "Itku pääsi"7.6.YleKokkola2246
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotUran ulkopeli hiljensi väkevästi aloittaneen PuMun totaalisesti - "Oli paikoitellen ihan loistavaa"7.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa1
Äidin kanssa jaettu unelma mökistä toteutui - Tanja Tiihosen merenrantamökki on aivan lapsuudenkodin lähellä: "Minun henkireikäni"7.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa12
Driftingin SM-sarja jatkui Oulussa - neljännesvälierässä nähtiin Kannus-kamppailu7.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa9
Janne Jukkola ei yltänyt kokoomuksen varapuheenjohtajistoon: "Perhe on selvä voittaja"7.6.YleKokkola74
Ylivieskalaisen Sikabaarin tiloihin avataan kyläkauppa: "Paikalla on kauppa ollut vuosikaudet ja hyvät tilat"7.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa12
KPO on hakenut rakentamislupaa Ylivieskaan rakennettavalle uudelle myymälälle7.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa12
Kruunuportin maahankinnat yhä kesken - Kokkola hakee lisäaikaa seurakuntayhtymän kanssa käytäviin neuvotteluihin7.6.KeskipohjanmaaKokkola2
Kokoomus äänesti puolueen uusista varapuheenjohtajista - Paikkaa tavoitteli myös kokkolalainen Janne Jukkola7.6.KeskipohjanmaaKokkola5
Neljän miljoonan euron järvihanke onnistui - Vetelin Haapajärven pinta nousi tavoiteltuun, katso kuvat ennen ja jälkeen7.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa8
"En halunnut silotella, en myöskään tehdä karikatyyreiksi" - Pettersborgin asukkaiden muotokuvat näyttelyksi7.6.KeskipohjanmaaKokkola3
Kovan onnen halli on Perhossa vihdoin valmis - Tältä näyttää odotettu Arsi-areena, joka avautuu ihan kohta yleisölle7.6.PerhonjokilaaksoKeski-Pohjanmaa1
HP kuorrutti Vallikentän juhlat Uran nollaamisella - "Harmaat pilvet on nyt päällä!"6.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa6
Kyytä etsittiin omakotitalon keittiöstä Kokkolassa - päivittäin niitä kohtaava: "Kyy ei tule sisälle hyökätäkseen"6.6.YleKokkola114
Kalajoen Marina saa veneaseman - Vesille-messuilla tutustutaan veneisiin ja kalaruokiin6.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa8
Pelastuslaitoksella tukku pieniä tehtäviä Kokkolassa - Keittiökalusteiden rakenteisiin eksynyt kyy jäi löytymättä6.6.KeskipohjanmaaKokkola12
Aina ei tarvitse lähteä kauas - Lestijoen Latu järjesti Retkelle-päivän Törmätienpuistossa6.6.LestijokiKeski-Pohjanmaa5
Pohjanmaan SDP nimesi ensimmäiset ehdokkaat vuoden 2027 eduskuntavaaleihin6.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa6
Scanfil työllistää enemmän kuin Sievissä on asukkaita - "Meidän pitää tehdä asiat kilpailijoita paremmin"6.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa10
Veturinkuljettaja säikähti, kun nuoret temppuilivat kiskoilla Ylivieskassa - "Yksi yritti kiskoille ja kaksi muuta repi pois"6.6.KeskipohjanmaaKeski-Pohjanmaa11
Arctialin tehdas käyttäisi sähköä yli kymmenen Kokkolan verran vuodessa - Tällaisia vaikutuksia hankkeella olisi ympäristöön6.6.KeskipohjanmaaKokkola4