Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotEi vain jääkiekkoa vaan viihdettä - näin pudotuspelipaikkaa tavoitteleva Kiekko-Espoo houkuttelee yleisöä18:36KeskisuomalainenMestis192
Rakennushanke kaatui miljoonien eurojen sotkuun Lahdessa - nyt kahta liikemiestä uhkaa vuosien vankeus13:55YleLahti579
Kun perustat baarin, kannattaako lattiatkin luututa itse? Kaksi ravintoloitsijaa kertoo, mitä he yrittäjinä tekisivät nyt toisin12:17AvecRuoka ja juoma39
OP Ryhmältä kova tulosparannus alkuvuonna - Ritakallio: "Koko kiinteistösektorin riskit pysyivät huolenaiheena"10:56ArvopaperiTalous98
OP Ryhmältä kova tulosparannus - Ritakallio: "Suomen talous voi elpyä ripeästikin"10:14TalouselämäTalous146
Podcast: Valtteri Lehtinen heitettiin ulos baarista - näin ravintolajohtaja ratkaisi tilanteen9:30Ilta-SanomatViihde271
50 vuotta sitten | Keihäsmatkojen tarina päättyi konkurssiin, ja Suomesta lähtenyt rekka ajoi ojaan Ruotsissa kyydissään kaksi kiloa vaarallista huumetta7:01AamulehtiTampere24
Palaverit uhkaavat jatkossa venyä Rajamäellä - tällainen on perjantaina avaava uusi baari6:31Nurmijärven UutisetItä-Uusimaa20
Portugalin MM-kisamaalivahti pelasi HIFK:ssa - kertoo kärsineensä Suomessa5:00Sportti.comVeikkausliiga243
Kommentti: Hätähuuto kaikuu kuuroille korville - Suomi-kiekon pudotuspeleissä on pian vain häviäjiä jäljellä7.5.MTVuutiset.fiMestis652
Micaro makeisten vaikeudet eivät ratkenneet - Yritys hakeutuu konkurssiin7.5.Kouvolan SanomatKouvola42
Sanna Kurosella oli yritys, kallis asunto ja kaksi autoa: Sitten tuli konkurssi ja ulosotto7.5.TalouselämäTalous1769
Keskustalta avaus eläkejärjestelmän uudistamisesta - Saarikko: Kestävämpi tapa kuin Purran puolihuolimaton heitto eläkeiästä7.5.SuomenmaaKeskusta139
HS: Toimitusjohtaja huijasi Business Finlandilta avustusta ja maksoi itselleen ylisuurta palkkaa7.5.TaloussanomatTalous592
Koovee Hockey hakee konkurssiin - Mitä muistoja sinulla on perinneseuran edustuskiekosta?7.5.TamperelainenTampere24
Tuomiot | Johtaja maksoi itselleen ylisuurta palkkaa Business Finlandin tuilla7.5.Satakunnan KansaTalous184
Konkurssiin hakeutuneen kiekkoseuran pomolta rajuja syytöksiä: "Päätetty isommissa kabineteissa"6.5.MTVuutiset.fiMestis1888
Jääkiekko | Perinneseura jäi ilman Mestis-lisenssiä - konkurssihakemus vireillä6.5.Satakunnan KansaMestis75
Perinteikäs kiekkoseura hakeutuu konkurssiin - Mestis-lisenssi jäi saamatta6.5.MTVuutiset.fiMestis432
Mestiksessä pelanneen Kooveen taustayhtiö hakee konkurssia - pääomistaja: Koovee haluttiin pois sarjasta ja keskusteluista6.5.YleMestis152
Nyt tuli ratkaisu: Keravalaistaloyhtiön konkurssi peruuntuu6.5.KauppalehtiRakentaminen ja sisustus379
Netflixiin lisättiin huipputähtien minisarja kiinteistöbisneksestä - alkuperäisteos suututti poliitikot6.5.EpisodiTelevisio225
Jalkapallo kasvaa maailmalla naisten sarjoissa, mutta Suomi nukkuu: "Missä ovat investoinnit?"6.5.ApuVeikkausliiga86
Remontti jäi kesken Helsingin Haagassa, kun yritys teki konkurssin - Nyt asukkaat ovat keskellä työmaata5.5.HS.fiHelsinki950
KKV: Kohusähköyhtiön kanteet kuormittavat kuluttajia - "Ainutlaatuisen vahingollista, yhtiölle ei mitään seurauksia"5.5.MTVuutiset.fiKotimaa734
Ikkunoista näkyi pelkkää Simojärven mutaista vettä - Ranuan sukellusvene on suomalaisista matkailuhankkeista hulluimpia5.5.SuomenmaaKotimaa760
Brittiläinen sähkömoottoripyörävalmistaja Arc ajautui selvitystilaan5.5.MotouutisetAutot ja liikenne83
Aiheeton sähkölasku vei Leon iäkkään äidin kuormittavaan oikeustaisteluun - ei ollut koskaan edes yhtiön asiakas5.5.MTVuutiset.fiKotimaa2250
100-vuotias Ratsula porskuttaa Porissa - Muotitavaratalo on pärjännyt, vaikka sodat, lamat ja pandemia ovat koetelleet ja haastaneet perheyritystä4.5.SeuraPori242
Pukusuunnittelija Marjatta Nissinen: Mannerheim-elokuvasta olisi tullut todella hieno4.5.HS.fiKulttuuri127
Eronnut Saimi Hoyer valmistautuu suureen juhlaansa: Ihme, että olen elossa4.5.SeiskaJutut ja juorut465
Maahanmuuton rajoittaminen on myrkkyä startup-yritykselle - "Tällä alalla vaihtoehdot ovat miljardiluokka tai konkurssi."4.5.Demokraatti.fiKotimaa200
50 000 euron sähköauto meni lunastukseen oveen tulleen kolhun takia4.5.IltalehtiAutot ja liikenne6093
Eeva: Satu Silvo hoiti työnsä sydämentykytyksistä huolimatta - opiskelee nyt uutta ammattia3.5.Ilta-SanomatTerveys ja hyvinvointi548
Eeva: Konkurssi uuvutti Satu Silvon - avautuu vaikeuksistaan: Tajusin, että toivoa ei enää ole3.5.SeiskaJutut ja juorut331
Pyörävalmistaja Polen konkurssipesä odottaa ostotarjouksia firmasta - asiakkailta jäi saamatta tuhansien eurojen pyöriä3.5.YlePyöräily311
Yökerhoistaan tunnettu liikemies Sedu Koskinen tuomittiin talousrikoksista - vahingonkorvauksia kertyy liki 870 000 euroa3.5.YleTurku230
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotRavintolamoguli Seppo "Sedu" Koskiselle tuomio3.5.HS.fiTurku464
Sedu Koskinen tuomittiin törkeistä rikoksista - tällaisen rangaistuksen hän sai3.5.Ilta-SanomatViihde1029
Illalla tv:ssä: Kenties hiukan pimentoon jäänyt Arska-toiminta - tehtiin jotta Total Recall toteutuisi3.5.EpisodiTelevisio732
Suomalainen draama ajautui buumista kriisiin - ohjaaja-käsikirjoittaja Miira Karhula: "Olisihan se voinut olla parempaakin silloin hyvinä päivinä"3.5.SeuraTelevisio95
Musiikkimuseo Fame menossa nurin - näin museojohtaja kommentoi tilannetta HU:lle pari viikkoa ennen konkurssihakemusta3.5.Helsingin UutisetHelsinki160
Yhtenä kesäaamuna Niina Viitala lähti itkien töihin ja ymmärsi, että jotain on keksittävä: "Kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä"3.5.KauppalehtiTalous32