UutisetSääNetti-TVTV-opasSoMeHakuPalaute

AVA Tiistai 19.12.

04:10
Sinkkuelämää
Arkkitehdin aamulahja. Kausi 1, 5/12. Ironisen älykäs amerikkalainen komediasarja lennokkaasta single-elämästä New Yorkin Manhattanilla. K12 (seksi).
04:40
Yön AVA

Kello 6:00

06:00
Aamun AVAus
07:35
Lemmen viemää
Kylmä suihku. Desirée syyttää Williamia tablettinsa tuhoamisesta. Kaksikon riita kärjistyy varsin kosteisiin tunnelmiin. Adrian tasapainoilee vaimonsa ja veljensä välillä. Tinaa vaivaavat painajaiset ja epäilys huonovointisuuden syystä. Pian jäämistöstä löytyy päiväkirja, jonka avulla Tina aikoo todistaa Oskarin syyttömäksi. Charlotte epäröi osakkeiden myymistä tuntemattomalle ostajalle. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta. K7 (ahdistus).
08:30
Ostoskanava Tvins.com
09:30
Muodin huipulle
Huutokauppa. Kausi 13, 12/16. Tällä kertaa suunnittelijat hankkivat materiaalit luomuksiinsa huutokaupasta. Putoamisvaarassa olevia kilpailijoita odottaa yllätys. Tuomarivieraaksi saapuu 4. kauden voittaja Christian Siriano. Yhdysvaltalainen muotirealitysarja uuden suunnittelijakyvyn löytämiseksi Yhdysvaltain vaatemuodin huipulle.
10:30
Unelmarempat
Ensimmäinen yhteinen koti. Kausi 3, 4/18. Juuri naimisiin mennyt pariskunta palaa Wacoon etsimään ensimmäistä yhteistä kotia. Toivomuksena olisi löytää vauraalta alueelta talo, jossa on iso keittiö ja iso takapiha. Chip ja Joanna loihtivat heille näyttävän kodin, jossa on paljon vanhaa esineistöä. Amerikkalainen remontointiohjelma.
11:30
Arvostele mun illallinen Ruotsi
Ravintolatasoa rannalla. Kausi 13, 22/52. Kauniissa merenrantamaisemissa asuva Anders harrastaa golfia ja on hyvin perehtynyt ruoanlaittoon. Hän hämmästyttää vieraansa suussa sulavilla herkuillaan, joihin kuuluvat kampasimpukat palsternakan ja karhunlaukkakastikkeen kera, syöttövasikka tryffelivoin kera sekä suklaakreemi ja marinoidut marjat. Ruotsalainen ruokaohjelma, jossa neljä amatöörikokkia valmistaa vuorollaan illallisen muille osallistujille. Lopuksi he arvostelevat ateriat ja viikon voittaja kuittaa muhkean rahapalkinnon.

Kello 12:00

12:00
Ostoskanava Tvins.com
13:00
Pitääkö olla huolissaan?
Maria Ylipää. Kausi 3, 2/10. Vieraana Maria Ylipää. Pitääkö olla huolissaan: energiasisältö 0kcal/100g. Valmistettu tehtaassa, jossa käsitellään pähkinää. Jenni Pääskysaari, Kari Hotakainen, Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö ottavat huolet tosissaan. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.
14:00
Vanhan talon uusi elämä
Devon ja Manchester. Kausi 1, 1/5. 1600-luvun tupa muokataan moderniksi asunnoksi, ja viktoriaanisen paritalon keittiö on päätynyt ihan väärään paikkaan. George yrittää keksiä keinot, jotka tyydyttävät sekä arkkitehtiä että asukkaita. Brittiläisessä remontointiohjelmassa George Clarke opastaa eri aikakausien talojen kunnostuksessa nykyajan vaatimusten ja tarpeiden mukaisesti. Uusinta.
15:00
NYC:n täydelliset naiset
Suoria sanoja. Kausi 9, 3/22. Naiset suuntaavat Hamptonsiin. Carolen mielessä pyörivät vain lähestyvät presidentinvaalit, joihin keskustelu aina ajautuu. Dorinda valmistautuu tapaamaan Sonjan ensi kertaa juorujupakan jälkeen. Bethenny närkästyy, kun Ramona ottaa puheeksi hänen 20 vuoden takaisen elokuvaroolinsa, jossa nähtiin paljasta pintaa. Amerikkalainen realitysarja.
16:00
Lemmen viemää
Raskaana?. Kaksi viivaa raskaustestissä ei herätä Tinassa riemunkiljahduksia vaan ennemminkin paniikkia. Adrianin ja Williamin jääkausi jatkuu. Williamilla on bisnesidea Claralle. Hotellin osakkeista kiinnostunut Birgit Claasen onnistuu voittamaan Charlotten luottamuksen, vaikka on todellisuudessa Beatricen vankilakavereita hänkin. Werneristä Birgit vaikuttaa jotenkin tutulta. Werner saa yllättävän liittolaisen. Nils palaa Afrikasta ja muistaa tärkeän asian menneisyydestä. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. K7 (seksi, ahdistus).
16:55
New Yorkin luksuslukaalit
Katteettomia lupauksia. Kausi 5, 3/12. Ryan kokeilee uutta hinnoittelustrategiaa, joka kuitenkin kiristää asiakkaan hermoja. Fredrik tekee ostajalle lupauksen, jota rakennuttaja ei kenties voikaan toteuttaa. Amerikkalainen realitysarja Manhattanin menestyneimpiin lukeutuvista kiinteistönvälittäjistä miljoonadiilien äärellä.
17:55
Unelmarempat
Puistomainen piha. Kausi 3, 5/18. Chipin vanha opiskelukaveri etsii perheelleen reilunkokoista taloa ja pihaa, jossa on paljon puita. Niitä riittääkin Chipin ja Joannan esittelemissä vaihtoehdoissa. Valitseeko perhe 50-luvun talon metsäisestä rinteestä, 80-luvun tyyliä edustavan talon isoine takkoineen vai peräti hissillisen Villin lännen talon, joka on rakennettu jo vuonna 1880? Amerikkalainen remonttiohjelma.

Kello 18:00

18:55
Sinkkuelämää
Seksihait kastijakoisissa vesissään. Kausi 2, 10/18. Komediasarja lennokkaasta single-elämästä New Yorkin Manhattanilla. K12 (seksi).
19:30
Leilan ihana joulu
Makeaa mahan täydeltä. 6/6. Joulukausi lähenee loppuaan, ja Leila Lindholm järjestää lastenkutsut "kuusenryöstöineen", mitä varten askarrellaan mm. karkkitötteröitä. Tarjoiluksi hän leipoo leikkisiä kuppikakkuja ja paahtaa karamellikuorrutteisia popkorneja. Lisäksi hän valmistaa itse limetillä maustettua daim-suklaata. Ruotsalainen ruokaohjelma.
20:00
Lapseni on teiniäiti
Vauvoja tulossa. Kausi 1, 1/10. Kun nuori tyttö tulee raskaaksi, uutisessa on melkoisesti sulateltavaa. Ajatus äitiydestä ja isoäitiydestä ei aina ole helppo. Tapaamme 18-vuotiaan Sierran, 14-vuotiaan Riveonin ja 16-vuotiaan Madisonin, jotka odottavat esikoistaan, sekä 18-vuotiaan pienen pojan äidin Amyn. Äitien ja tytärten joskus jo entuudestaan kimurantit suhteet ovat usein koetuksella, mutta uudesta elämästä osataan myös iloita. Madisonin synnytyksen aika koittaa. Amy täyttää 19 ja suunnittelee muuttoa pois kotoa, mutta äidin on vaikea hyväksyä ajatusta tyttären aikuistumisesta. Lisäksi tulee uusia yllätyksiä. Kanadalaisessa realitysarjassa seurataan kuutta teini-ikäisenä raskaaksi tullutta tyttöä ja heidän äitejään.

Kello 21:00

21:00
Mökkireissu
NUUKSIO - Venetsialaiset. Kausi 1, 5/10. Reissulaiset juhlivat venetsialaisia Nuuksiossa Vicky Rostin, Erinin ja Laura Närhen kanssa. Erinin mökkibiisi Jolene saa reissulaiset pohtimaan parisuhteita. Hulvaton vuorokausi muuttuu villiksi Vickyn yllättävän vedon myötä. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.
22:00
Sinkkuelämää
Aviottomien hämäräseksit. Kausi 1, 6/12. Ironisen älykäs amerikkalainen komediasarja lennokkaasta single-elämästä New Yorkin Manhattanilla. K7 (seksi).
22:35
NYC:n täydelliset naiset
Ystävyyden etiketti. Kausi 9, 4/22. Ramonan illalliskutsuilla Dorinda sanoo Sonjalle suorat sanat tämän loukkaavasta käytöksestä. Carole peruu Ramonan kutsun vaalivalvojaisiinsa, koska hän ei usko, että Ramona ottaa presidentinvaalit tarpeeksi vakavasti. Tinsley tapaa Luannin ja Dorindan lounaan merkeissä, mikä närkästyttää ilman kutsua jääneen Sonjan. Amerikkalainen realitysarja.
23:35
Say What
Suomi 100 - Kurdistan 0. Kausi 1, 6/8. Say What astuu Isisin valtaamien kylien raunioihin ja maan alle kaivettuhin tunneleihin. Journalisti Nina Rahkola tapaa sotilastukikohdassa myös suomalaisen pop-tähden. Helly Luv on iso tähti Kurdistanissa, maassa joka taistelee jälleen omasta itsenäisyydestään. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi.

Kello 24:00

00:35
Sijaisimettäjät
Onko sijaisimetyksestä haittaa vai hyötyä? Haastateltavina muun muassa omia ja ystäviensä lapsia imettäviä naisia, leikki-ikäisiä imettäviä naisia sekä rintamaidon ostajia ja myyjiä. Parantaako rintamaito syöpää? Britannia 2008. Uusinta.
01:40
Erikoiset eläimet
Empaattinen norsu. Ensimmäisessä jaksossa pääsemme seuraamaan, miten ihmisten seuraan tottunut yksivuotias orpo norsunpoikanen tutustuu norsulaumaan. Osaavatko norsut osoittaa empatiaa? Tapaamme myös nokkelia pesukarhuja ja testaamme malaijikarhujen ja matelijoiden ongelmanratkaisukykyä. Floridassa asustavat erikoiset kaverukset, manaatti ja alligaattori. Kambodzassa sankarirotat etsivät maamiinoja. Dokumentaarinen sarja tarkastelee harvinaislaatuisten eläinten tunteita, suhteita, älykkyyttä ja kommunikaatiotaitoja. Uusinta.
02:40
Grand Designs - unelma-asunnot
Koti kirkossa. Birminghamilainen rakennusurakoitsija Dean Marks aikoo muuntaa vuonna 1797 rakennetun kirkon tilavaksi perheasunnoksi. Hän hoitaa sekä suunnittelun että rakentamisen ilman arkkitehdin apua, mikä kauhistuttaa Keviniä. Onnistuuko Dean yhdistämään vanhan kirkon parhaat puolet nykyaikaiseen luomukseensa? Kevin McCloudin juontama realitysarja tavallisten ihmisten epätavallisista kodinrakennusprojekteista.
03:45
Muodin huipulle
Kilpailijat kehiin. Kausi 14, 1/17. Tänään nähdään, kuinka kahdeksantoista suunnittelijaa tuli valituksi ohjelmaan satojen hakijoiden joukosta. He esittelevät kotejaan ja kertovat tyylistään. Mukana on vanhoja tuttuja ja uusia, kansainvälisiä kasvoja. Amerikkalainen realitysarja, jossa lahjakkaat vaatesuunnittelijat kisaavat parhaan suunnittelijan tittelistä.
04:40
Sinkkuelämää
Aviottomien hämäräseksit. Kausi 1, 6/12. Ironisen älykäs amerikkalainen komediasarja lennokkaasta single-elämästä New Yorkin Manhattanilla. K7 (seksi).