MTV3 Juniori Lauantai 18.5.06:00
Unelmatarha
Apsi Deisi laulaa liian kovaa. Unelmatarha kertoo puutarhasta, jossa Apsi Deisi, Iggl-Piggl, Maka Paka, Pontipainit, Wottingerit, Haahuut ja Tomblibuut telmivät päivästä toiseen. Elämä Unelmatarhassa on aina ihanaa ja täynnä leikkiä, tanssia ja iloisia kasvoja. Sarja on tarkoitettu perheen pienimmille. Sallittu kaiken ikäisille.
06:30
Richard Scarryn touhukas maailma
Isäkissa suunnittelee parasta mahdollista autoretkeä, mutta muu perhe haluaa vesihuvipuistoon. / Amerikassa keksitään astiat jotka voi syödä. / Hessun serkku Rami muuttaa Touhulaan. Sallittu kaiken ikäisille.
07:00
Chuggington
Vauhditin. Bruno saa käyttöönsä vauhdittimen ja innostuu hieman liikaa. Sallittu kaiken ikäisille.
07:15
Taikaleppis
Ah, olisinpa iso! / Anita haluaa olla hieno. Nina luulee, että isot eivät ole kiinnostuneita hänestä tai eivät halua leikkiä hänen kanssaan. / Mika ei kutsu Anitaa juhliinsa, koska tämä ei ole tarpeeksi hieno! Sallittu kaiken ikäisille.
07:30
Van Dogh
Etana piilossa . Van Dogh maalaa taulujaan auringonkukkaniityn keskellä, kun kolme kaverusta Won, Pan ja Kit saapuvat paikalle polkupyörällään. Taikapensselin avulla taulu muuttuu hauskaksi kuva-arvoitukseksi, jonka lapset ja Van Dogh yhdessä selvittävät. Alle kouluikäisille suunnattu animaatiosarja. Sallittu kaiken ikäisille.
07:35
Pikkukokkikoulu
Tiikerikakku. Pikkukokkikoulussa ruoanlaitto on hauskaa! Ala-asteikäiset Salla ja Olli oppivat kokki-Mikan opastuksella laittamaan houkuttelevia alkupaloja, maukkaita pääruokia sekä herkullisia jälkiruokia, joista kodin pienet ja isot kokit voivat yhdessä koota mieleisensä menun. Ruoanvalmistusohjeiden kertomisen lisäksi kokki-Mika jakaa vinkkejä, joilla hankaliltakin vaikuttavat annokset valmistuvat helposti. Sarja perustuu Michel Oliverin suosittuihin, lapsille tarkoitettuihin kokkauskirjoihin Sallittu kaiken ikäisille.
07:45
Puuha-Pete
Kaivuri meripelastajana. Iloinen rakentaja Puuha-Pete ja hänen kaverinsa Pusku ja Kippi sekä muut puuhakkaat työmaakoneet pitävät huolta siitä, ettei yksikään remonttihomma eikä kaivuutyö jää tekemättä. Pete ystävineen suoriutuu eteen tulevista kommelluksista ja haasteista leikiten! Suomeksi puhuttu englantilainen animaatiosarja. Sallittu kaiken ikäisille.
08:00
Juniorin aamujumppa
Nyt kaikki mukaan Juniorin aamujumppaan!
08:01
Seikkailija Dora
Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja, jossa pieni tutkimusmatkailija Dora suuntaa kohti uusia seikkailuja apunaan rakas apinaystävänsä Nuuti. Tutkimusmatkoilla tulee tietysti vastaan monenlaisia arvoituksia ja pähkinöitä, ja jännittävä ja värikäs sarja innostaa lapsikatsojia osallistumaan arvoitusten ratkaisemiseen yhdessä Doran kanssa. Matkan varrella opetellaan myös hieman englantia!
08:30
Onnenpäivä: Hyvää huomenta!
Hauskaa päivää kaikille toivottavat Juniorin juontajat!
08:32
Rexi-koiran seikkailut
Rexi koiran seikkailut. Puolalainen klassikkoanimaatio kertoo täplikkään Rexi-koiran päivittäisistä seikkailuista lähipiirin muiden eläinten ja ihmisten kanssa. Kanat, kukot, kissat ja muut koirat tuovat monenlaista iloa ja joskus vähän harmiakin Rexin elämään. Sallittu kaiken ikäisille.
08:41
Onnenpäivä: Viestikeskus
Viestikeskuksen avaavat tänään iloiset juontajat Pekka ja Aurora. Lähetä oma viestisi juontajille osoitteessa juniori.fi
08:49
Viidakon veijarit
Fredin näppylä. Uutiskatsaus viidakosta: Fredi-pahkasika kertoo itsestään. Sallittu kaiken ikäisille.
08:51
Maija Mehiläinen
Metsäseikkailu. Tyhjä lasipullo johdattaa Maijan metsään, jossa asustaa kammottava hirviö. Sallittu kaiken ikäisille.
09:03
Maija Mehiläinen
Sanansaattaja. Niityn lapsukaiset kisaavat siitä, kuka saa olla mehiläisten apulaissanansaattaja. Sallittu kaiken ikäisille.
09:15
Onnenpäivä: Viestikeskus
Viestikeskuksen avaavat tänään iloiset juontajat Pekka ja Aurora. Lähetä oma viestisi juontajille osoitteessa juniori.fi
09:23
Pixi ja taikaseinä
Valaat ja delfiinit. Pixi huomaa lammessa kalan, joka saattaa olla valas. Taikaseinä kertoo kaiken valaista. Sallittu kaiken ikäisille.
09:35
Onnenpäivä: Päivän puuha
Supersankarikoululaiset Pekka ja Mikko herättävät tänään luontoa kesää varten.
09:39
Kaislikon väen talvi
Sallittu kaiken ikäisille.
10:03
Onnenpäivä: Hei hei!
10:04
Pallerot
Sallittu kaiken ikäisille.
10:09
Late Lisko
Sallittu kaiken ikäisille.
10:20
Pinkkupoppoo - Pelastetaan Maa
Ilmaston lämpeneminen / Uhanalaiset eläimet. Pelikaani kertoo oppilaille, minkälainen vaikutus kotien lämmittämisellä on ilmastoon. / Jotkut maapallon eläimistä ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Pelikaani kertoo, miten voimme auttaa niitä. Sallittu kaiken ikäisille.
10:30
Pörri Orava
Miten oravasta tuli kaniini. Pörri ystävystyy kaniemon kanssa. Muut oravat ihmettelevät heitä, mutta kani ottaa Pörrin lapsekseen. Sallittu kaiken ikäisille.
11:00
Madagascarin pingviinit
Sallittu kaiken ikäisille.
11:30
Madagascarin pingviinit
Sallittu kaiken ikäisille.
11:55
Angry Birds Toons
Huippusuositut Angry Birds -pelihahmot seikkailevat nyt animaatiosarjassa. Sallittu kaiken ikäisille.
Kello 12:0012:00
Bibi ja Tiina
Bibi ja Tiina ovat hevoshullut kaverukset, jotka ovat aina valmiina seikkailuun! Hevostensa Amadeuksen ja Sabrinan kanssa he ovat rohkea parivaljakko, joka rientää auttamaan hädässä olevia eläimiä ja ihmisiä. Ja kun tilanne menee hankalaksi, Bibin taikavoimille on käyttöä. Suomeksi puhuttu saksalainen animaatiosarja. Sallittu kaiken ikäisille.
12:30
Eläimet pelissä
Dino- cavalierkingcharlesin spanieli ja Oona 8v, vastassaan Elli- kääpiövillakoira ja Jasmin 9-v tänään "Eläimet pelissä" kisassa.
13:00
Sherlock - kooste
Iltalehti. Tässä jaksossa Sherlockin etsivät, Senja ja Milla sekä Johanna ja Sanni, hyörivät keskellä kiireistä lehden toimitusta selvittääkseen kuka työntekijöistä on huijari. Yksi kuudesta Iltalehden toimituksen epäillystä on nimittäin oikeasti aivan ulalla uutismaailmasta. Napataanko huijari tällä kertaa? Sallittu kaiken ikäisille.
13:30
iCarly
Pari fanisotaa, osa 2. Creddie- ja Seddie-fanien sanailu äityy mellakaksi ja Carly, Sam ja Freddie yrittävät turhaan rauhoitella osapuolia. Spencer ottaa yhteen Aruthorin perivihollisen Aspartamayn kanssa eeppisessä taistelussa. Sallittu kaiken ikäisille.
14:00
Juniorin 10 kysymystä
Juniorin 10 kysymystä on hauska tietovisa, missä Juniorin katsojat voivat kisata Juniori-tietoudessa. Visan juontaa Annika.
14:10
Kassu-kissa
Tohtori Kassu. Kassu haluaa leikkiä lääkäriä. Rouva Laventeli toimii sairaanhoitajana ja Tarmo on sopiva potilas. Sallittu kaiken ikäisille.
14:15
Ystävien kylä
Karannut kaivinkone. Jimi-kaivinkone jyllää kaduilla ilman kuskia Jeren virheen takia ja uhkaa upottaa Pepin. Sallittu kaiken ikäisille.
14:30
1001 yön tarinat
Huijari-Arman / Abu Hassanin legendaariset häät. Shahrzad kertoo pojasta, joka lunttasi ystävältään ja pääsi pälkähästä. Toisessa tarinassa Abu Hassan kokee elämänsä nöyryyttävimmät hetket hääpäivänään. Sallittu kaiken ikäisille.
15:00
Tea testaa
Tänään Tea ja Hekon testissä hajuton, näkymätön ja väritön aine, joka ympäröi meitä kaikkia. Vastaus on tietysti ilma, mutta testit paljastavat, ettei ihan tavallisesta aineesta olekaan kyse. Ilmahan painaa! Ja mitä ihmettä ovat ilmamakkarat? Lapsivieraina jaksossa Lumi ja Lauri.
15:25
Hassut eläinlaulut
Kuningastukaani. Sallittu kaiken ikäisille.
15:30
Kultakalani on ilkimys
Merimaailma. Peetu tuo Amiraali Pulpun mukanaan luokkaretkelle opettaakseen kultakalalleen normaalien kalojen tapoja. Amiraali Pulpulla taas on omat suunnitelmansa retken ohjelmaksi.
16:00
Winx-klubi
Hain silmä. Tritannuksen pitää löytää uusi Sirenix-voimien lähde ja hän päättää vangita kirotun Politea-keijun. Sallittu kaiken ikäisille.
16:30
Winx-klubi
Ryppyjä rakkaudessa. Bloomin ja Skyn rakkaus joutuu koetukselle sotaneuvoksen kokouksessa eikä kumpikaan tiedä miten korjata välit normaaleiksi. Sallittu kaiken ikäisille.
17:00
Diego ja tölkinhenki
Ziggy on sairastunut, eikä asiaan sovi suhtautua kevyesti. Diego haluaa tutkijaksi, joka parantaa taudin. Sallittu kaiken ikäisille.
17:15
Moppe
Utelias koiranpentu Moppe keksii koiramaisia koiruuksia ja rakastaa jännittäviä seikkailuja. Moppe on rakastunut koiraneito Kokiin ja kilpailee hänen suosiostaan, mutta pahaksi onneksi Mopen hommat menevät aina myttyyn ja silloin Mopesta lähtee melkoinen meteli. Onneksi Moppe ei vähästä lannistu! Sallittu kaiken ikäisille.
17:20
Juniorin 10 kysymystä
Juniorin 10 kysymystä on hauska tietovisa, missä Juniorin katsojat voivat kisata Juniori-tietoudessa. Visan juontaa Annika.
17:30
Kotiviidakon kuningas
Villi länsi. Salaperäinen juna kiidättää leijonanpennut Villiin Länteen - mutta pääseekö sieltä enää takaisin? Sallittu kaiken ikäisille.
17:45
Kotiviidakon kuningas
Lentävä hollantilainen. Merenkuningas suuttuu kapteenille ja tuomitsee tämän purjehtimaan kolmesataa vuotta pilvissä. Vaan kuinka käy, kun rangaistusaika lähenee loppuaan? Sallittu kaiken ikäisille.
Kello 18:0018:00
Oggi ja torakat
Oggi on laiskanpuoleinen kissa, joka pitää erityisesti TV:n katsomisesta ja syömisestä. Oggin rauhallisia päiviä häiritsevät hassut torakat, jotka tuovat Oggin päivään roppakaupalla naurua ja toimintaa. K7
18:25
Angry Birds Toons
Huippusuositut Angry Birds -pelihahmot seikkailevat nyt animaatiosarjassa. Sallittu kaiken ikäisille.
18:30
Pokémon
Pokémon/Raivokas Kerho-ottelu: Emolga Vastaan Sawk!. Ashin suurin haave on tulla maailman mahtavimmaksi Pokémon-mestariksi. Pokémonit ovat salaisia voimia ja taitoja omaavia örkkejä, jotka elävät sulassa sovussa ihmisten kanssa. Suomeksi puhuttu japanilainen piirrossarja. K7 (väkivalta).
19:00
Pokémon
Pokémon/Ottelukerhon Finaali: Sankarillinen Lopputulos!. Ashin suurin haave on tulla maailman mahtavimmaksi Pokémon-mestariksi. Pokémonit ovat salaisia voimia ja taitoja omaavia örkkejä, jotka elävät sulassa sovussa ihmisten kanssa. Suomeksi puhuttu japanilainen piirrossarja. K7 (väkivalta).
19:30
Daltonit
Masentunut Joe / Ilmojen halki / Postivankkurit. Uusi animaatiosarja surkuhupaisista Daltonin veljeksistä, joiden ryöstöretket päätyvät aina vankilaan, mutta vapauden kaipuu on sammumaton. Luvassa on toinen toistaan ovelampia pakoyrityksiä, mutta aina joku tunaroi ratkaisevalla hetkellä. Mukana toiminnassa häärää vankilan vahtikoira Rantanplan, jolla ei ole hajuakaan mitä pitäisi vahtia ja miksi. Sallittu kaiken ikäisille.
|
|