UutisetSääNetti-TVTV-opasKarttaSoMeHakuPalaute

Nelonen Maailma Maanantai 31.8.

10:00
Haukkasairaala
Haukkasairaala. Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa haukkametsästys on yhä tärkeä osa beduiinien elämää. Dokumentissa tutustutaan haukkasairaalan toimintaan ja haukankasvattajiin sekä nähdään, miten haukkoja opetetaan saalistamaan. Dokumentti. (52') K7
10:50
Maapallon aarteet
Sarjassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
11:00
Anthony Bourdain minilomalla
Kausi 2. Jakso 1/10. Sao Paulo. Anthonyn tie vie Brasiliaan, São Pauloon. Aluksi kolkolta tuntuva suurkaupunki on vakuuttanut Anthonyn. Hän vierailee muun muassa Mocotó-ravintolassa, joka on levittänyt Koillis-Brasilian ruokakulttuuria muuallekin maahan Amerikkalainen lifestylesarja. (40')

Kello 12:00

12:00
Paul Merton Euroopassa
Kausi 1. Jakso 3/6. Irlanti. Merton vierailee Irlannin ainoalla apinoiden rauhoitusalueella, tutustuu tiekeilailuun ja selvittää, miksi eräs irlantilaiskaupunki kuhisee brasilialaisia. Englantilainen dokumenttisarja. (45') K7 (väkivalta).
12:50
Luonnon ihmeet
Neusiedlerjärvi. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
13:00
Britannia: kansan tarina
Kausi 1. Jakso 1/8. Roomalaisista anglosakseihin. Rooman valtakunnan aikana Britannia kukoisti ja väkiluku kasvoi. Rooman hajoamisen jälkeen kaupungit autioituivat ja väestö köyhtyi. Anglosaksit alkoivat asuttaa Britannian itärannikkoa, ja lähetyssaarnaajat käännyttivät kansaa kristinuskoon. Dokumenttisarja. (59') Sallittu kaiken ikäisille.
14:00
Pohjois-Irlannin sotanäyttämöt
Kausi 1. Jakso 1/3. Bud Wolfen Spitfire. Sotahistorioitsija Dan Snow selvittää Pohjois-Irlannin roolia toisessa maailmansodassa. Sarjan avausjaksossa perehdytään RAF:n rannikkoilmavoimiin ja kaivetaan esiin 70 vuotta sitten suohon pudonnut Spitfire. Lisäksi käydään Etelä-Italiassa, missä panssarivaunurykmentti North Irish Horse osallistui Hitler-linjan taisteluihin. Dokumenttisarja. (58') K7 (ahdistus).
15:00
Epätavalliset sotasankarit
Epätavalliset sotasankarit. Dokumentissa seurataan uskaliasta kanoottipartiota, joka majuri Blondie Haslerin johdolla yrittää päästä saksalaisrintaman läpi Bordeaux'n satamaan miinoittamaan kauppa-aluksia. Dokumentti. (48') K7 (ahdistus).
15:50
Hauskat eläinvideot
Kausi 1. Jakso 63/76. Hauskat Eläinvideot on koko perheen viihdeformaatti, jossa tunnetut koomikot esittävät sadoittain koomisia eläinhahmoja ja tilanteita. Kuvamateriaali on aitoa luontokuvaa, jonka päälle on ääninäytelty eläinten "repliikit". Ääninäyttelijät: Armi Toivanen, Jukka Rasila, Kari Hietalahti, Santtu Karvonen ja Lotta Lehtikari. (4')
16:00
Sukellus sotahistoriaan
Kausi 1. Jakso 1/2. Salaisuudet syvällä. Pohjoisirlantilainen Derryn kaupunki näytteli tärkeää roolia II maailmansodan Atlantin taistelussa. Saksan sukellusveneet yrittivät upottaa USA:sta tulleita rahtialuksia, joita liittoutuneet puolustivat parhaansa mukaan. Derryn edustalla lojuu lukuisia sota-alusten hylkyjä, joiden salaisuudet Ian Lawlerin sukeltajaryhmä on päättänyt selvittää. Dokumenttisarja. (50') K7 (ahdistus).
17:00
Haukkasairaala
Haukkasairaala. Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa haukkametsästys on yhä tärkeä osa beduiinien elämää. Dokumentissa tutustutaan haukkasairaalan toimintaan ja haukankasvattajiin sekä nähdään, miten haukkoja opetetaan saalistamaan. Dokumentti. (52') K7

Kello 18:00

18:00
Anthony Bourdain minilomalla
Kausi 2. Jakso 1/10. Sao Paulo. Anthonyn tie vie Brasiliaan, São Pauloon. Aluksi kolkolta tuntuva suurkaupunki on vakuuttanut Anthonyn. Hän vierailee muun muassa Mocotó-ravintolassa, joka on levittänyt Koillis-Brasilian ruokakulttuuria muuallekin maahan Amerikkalainen lifestylesarja. (40')
19:00
Paul Merton Euroopassa
Kausi 1. Jakso 3/6. Irlanti. Merton vierailee Irlannin ainoalla apinoiden rauhoitusalueella, tutustuu tiekeilailuun ja selvittää, miksi eräs irlantilaiskaupunki kuhisee brasilialaisia. Englantilainen dokumenttisarja. (45') K7 (väkivalta).
19:50
Maapallon aarteet
Sarjassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
20:00
Pohjois-Irlannin sotanäyttämöt
Kausi 1. Jakso 1/3. Bud Wolfen Spitfire. Sotahistorioitsija Dan Snow selvittää Pohjois-Irlannin roolia toisessa maailmansodassa. Sarjan avausjaksossa perehdytään RAF:n rannikkoilmavoimiin ja kaivetaan esiin 70 vuotta sitten suohon pudonnut Spitfire. Lisäksi käydään Etelä-Italiassa, missä panssarivaunurykmentti North Irish Horse osallistui Hitler-linjan taisteluihin. Dokumenttisarja. (58') K7 (ahdistus).

Kello 21:00

21:00
Epätavalliset sotasankarit
Epätavalliset sotasankarit. Dokumentissa seurataan uskaliasta kanoottipartiota, joka majuri Blondie Haslerin johdolla yrittää päästä saksalaisrintaman läpi Bordeaux'n satamaan miinoittamaan kauppa-aluksia. Dokumentti. (48') K7 (ahdistus).
21:50
Luonnon ihmeet
Perito Moreno -jäätikkö. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
22:00
Sukellus sotahistoriaan
Kausi 1. Jakso 1/2. Salaisuudet syvällä. Pohjoisirlantilainen Derryn kaupunki näytteli tärkeää roolia II maailmansodan Atlantin taistelussa. Saksan sukellusveneet yrittivät upottaa USA:sta tulleita rahtialuksia, joita liittoutuneet puolustivat parhaansa mukaan. Derryn edustalla lojuu lukuisia sota-alusten hylkyjä, joiden salaisuudet Ian Lawlerin sukeltajaryhmä on päättänyt selvittää. Dokumenttisarja. (50') K7 (ahdistus).
23:00