UutisetSääNetti-TVTV-opasKarttaSoMeHakuPalaute

Sub Maanantai 20.5.

06:00
SubChat
Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!
09:25
Eastenders
Kyyneliä kirkossa. Kirkossa koetaan taas aimo annos draamaa, kun ristiäisseremonia osoittautuu liian tunteikkaaksi vuorotellen Roxylle ja Ronnielle. Jackin on valittava, kumpaa siskoksista keskittyy lohduttamaan. Tanya onnistuu nolaamaan itsensä hurmaavan lääkärin edessä. Masoodien perhelounaalla on hankala tunnelma Zainabin kutsuttua mukaan myös Amiran. BBC:n tuottamassa suositussa draamasarjassa seurataan itäisessä Lontoossa sijaitsevan Albert Squaren naapuruston vilkasta arkea iloineen ja suruineen. Sallittu kaiken ikäisille.
10:00
Lemmen viemää
Painajaisia öin ja päivin. Konstantin selviää auton töytäisystä vähällä, mutta painajaiset piinaavat häntä. Lääkärin mukaan ne ovat normaaleja onnettomuuden jälkeen, mutta Konstantin ei voi kertoa Michaelille todellista syytä. Paineet kasvavat liian suuriksi Theresallakin. Doris jatkaa Andrén syyttämistä poikansa onnettomuudesta anteeksipyynnöistä huolimatta. Juuri kun Xaver on lepyttänyt Sibyllen, hän heittäytyy mustasukkaiseksi Sibyllen hevosen treenaajasta ja toimii taas typerästi. Elena vierailee jälleen sairaalassa ja ennustaa vastahakoisesti Moritzille hänen pyynnöstään. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta. K7 (ahdistus).
11:00
Ostos-tv
Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

Kello 12:00

14:00
Top Chef
Kevyttä ja vähäkalorista. Huippukokin tittelistä mittelevät kilpailijat joutuvat laskemaan kaloreita tehtävässä, jossa heidän on kokattava monipuolinen, mutta kevyt ateria lapsille. Asiantuntijat tarkkailevat kalorien kertymistä koko ajan. Kokit loihtivat myös makuelämyksen välipala-automaatin antimista. Kisaa tuomaroi Suzanne Goin. Amerikkalainen reality-sarja, jossa 15 ravintola-alan ammattilaista mittelee Huippukokin tittelistä sekä muhkeasta pääpalkinnosta. Tuotanto: BRAVO.
14:55
Teho-osasto
Rotuasiaa. Kahden kriittisessä tilassa olevan potilaan, valkoisen ja mustan, hoitojärjestys nostattaa roturistiriidat pintaan. Vaikuttiko potilaiden ihonväri Greenen hoitopäätökseen? Benton huolestuu kuultuaan, että Carla on tuotu potilaaksi polille. Hathaway hoivaa nuorta naista, joka on huumattu tyrmäystipoilla. Amerikkalainen draamasarja seuraa chicagolaisen sairaalan teho-osaston kiireistä arkea ja henkilökunnan kiemuraisia ihmissuhteita. K7 (ahdistus).
15:55
Jamie Oliverin helpot herkut
Yöpalaa. Jamie kutsuu pari ravintolansa työntekijää syömään yöpalaa luokseen. Luvassa on chilikaakaon juontia ja vinkkejä suklaakakun valmistamiseen.
16:25
Eastenders
Hävityksen kauhistus. Pitopalvelun väki sekä kirkosta palaava ristiäisseurue löytävät pubista Ronnien aiheuttaman sekasotkun lasinsirpaleineen ja lattialle heiteltyine ruokineen. Kaiken kaaoksen keskelle saapuu myös Peggy, joka kuitenkin järkyttyy eniten saadessaan selville, että Phil on jälleen retkahtanut viinaan. Jack säntää Ronnien perään lentokentälle. BBC:n tuottamassa suositussa draamasarjassa seurataan itäisessä Lontoossa sijaitsevan Albert Squaren naapuruston vilkasta arkea iloineen ja suruineen. Sallittu kaiken ikäisille.
17:00
Lemmen viemää
Sibyllen kirjeet. Moritz pelkää, ettei kukaan hänen menneisyydestään tunne häntä enää kasvoleikkausten jälkeen eikä hän saa koskaan tietää oikeaa henkilöllisyyttään. Nukutuksessa hänen muistinsa alkaa kuitenkin palailla välähdyksittäin. Gitti saa kutsun risteilemään Markuksen veneellä ja hän esittelee sitä Michaelille siinä toivossa, että Michael osoittaisi jotain kiinnostusta tai edes hieman mustasukkaisuutta. Mutta Michaelille pitää vääntää romantiikan kiemurat rautalangasta. Sibyllen mitta täytyy Xaverin tempauksista ja mustasukkaisuudesta. Hän ei enää jaksa tunteiden vuoristorataa ja tekee merkittävän ratkaisun. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. K7 (ahdistus).

Kello 18:00

18:00
Myytinmurtajat
Boileriraketti. Adam ja Jamie selvittävät, voiko viallinen kuumavesivaraaja räjähtää lentäen katon läpi kuin raketti. Tiimi tutkii farkkuihin liittyviä myyttejä.
19:00
Miehen puolikkaat
Kiropraktikon muodonmuutos. Alan kannustaa eronnutta veljeään uudistamaan tyyliään, jotta hänellä kävisi parempi onni naisten kanssa. Alan ei ole kuitenkaan yhtä joustava uusien ideoiden suhteen. Sallittu kaiken ikäisille.
19:30
Asunto 23
Tarjousrieha. Tavaratalon hurja tarjousrieha lähestyy ja Chloe valmistautuu kutsuen avuksi omalaatuisen lapsuudenystävänsä Teddyn. Mikään ei saa horjuttaa kiivaaseen alekisaan keskittymistä, mutta kun tunteensa kieltävän Chloen ihastus Benjamin pelmahtaa kuvioihin, uhkaa ostosreissu mennä mönkään. Amerikkalainen komediasarja peräkyliltä New Yorkiin muuttavan sinisilmäisen Junen ja tämän moraalittoman uuden kämppiksen Chloen yhteiselosta. K7 (väkivalta, seksi).
20:00
Simpsonit
Kauhujen talo, osa 17. Jokavuotisessa kauhujaksossa vierailevat tällä kertaa muun muassa Dr. Phil McGraw, Richard Lewis sekä Maurice LaMarche. Amerikkalainen piirrossarja. K7 (ahdistus, seksi).
20:30
Rillit huurussa
Viikonloppupyörre. Amy haluaisi viedä Sheldonin viikonloppumatkalle sukujuhliin esitelläkseen poikaystävänsä perheelleen, mutta Sheldon puolestaan haluaisi viettää viikonloppunsa pelaten Star Wars -videopelejä kavereidensa kanssa. Kumman tahto voittaa? Raj odottaa innolla nörttinelikon yhteistä laatuaikaa ja ahdistuu, kun Howard tuokin yllättäen mukanaan kihlattunsa Bernadetten. Amerikkalaisessa komediasarjassa ujot fyysikkonörtit Leonard ja Sheldon saavat vaihtelua kvanttimekaniikalla ja klingonilla kyllästettyyn elämäänsä, kun heidän naapurissaan asuva viehkeä vaaleaverikkö Penny opettaa heille yhtä ja toista ihmissuhteista ja naisista. Sallittu kaiken ikäisille.

Kello 21:00

21:00
Vares - Yksityisetsivä (K16)
Reijo Mäen kirjojen sankari, yksityisetsivä Jussi Vares tempautuu naisen perässä keskelle rikollisjoukkoa, joka tappavan tehokkaasti jäljittää miljoonien rahakätköä. Petosten, seksin ja väkivallan kierre kiihtyy hurjaksi toiminnaksi loputtomassa sateessa. Ohjaaja: Aleksi Mäkelä. Pääosissa: Juha Veijonen, Laura Malmivaara, Samuli Edelmann. K16

Arviot: IMDb 6.4
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
23:00
C.S.I. (K16)
Sapattivapaa. Catherine tutkii puukotustapauksia, joiden hän uskoo liittyvän toisiinsa. Juttu vie hänet pieneen nevadalaiskaupunkiin, jossa kolmen vuoden takaiset tapot alkavat vihdoin selvitä. Grissom ilmoittaa yllättäen lähtevänsä kuukauden sapattivapaalle. Amerikkalainen rikossarja, 7. kausi. K16
23:55
Vankikarkurit
Sydänten valtiatar. Charlien tiimi jahtaa epätoivoisia miehiä viettelevää ja huijaavaa naista. Karkurin vanavedestä löytyy ruumiita ja rahavarkauksia. Lloyd ajautuu avovankilassa pelivelkoihin ja saa järjestää takaisinmaksua henkensä kaupalla, mutta tiimin muita vankeja hänen ahdinkonsa ei tunnu heilauttavan. Amerikkalaisessa rikossarjassa liittovaltion seriffi jäljittää vankikarkureita entisten karkurien avulla. K12 (väkivalta).

Kello 24:00

00:55
Simpsonit
Homerin viimeisimmät kiusaukset. Homer yrittää urheasti taistella äkillistä rakastumista vastaan, ja Bartista on tullut erilainen nuori. Vieraileva ääni: Michelle Pfeiffer. K7
01:25
Fringe - rajamailla
Uljas uusi maailma, osa 1/2. Itsestään tuleen syttyvät ihmiset pakottavat Walterin tarkastelemaan menneisyyttään, ja Fringe-ryhmä valmistautuu taisteluun David Robert Jonesia vastaan pelastaakseen kaksi maailmaa. Amerikkalainen tieteissarja. K12 (väkivalta, ahdistus).
02:20
SubChat
Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!