UutisetSääNetti-TVTV-opasSoMeHakuPalaute

Viasat Film Hits Perjantai 15.12.

05:15
Carol
Kuusi Oscar-ehdokkuutta saanut Patricia Highsmithin romaanin filmatisointi. Nuori valokuvaaja (Rooney Mara) aloittaa suhteen vanhemman naisen (Cate Blanchett) kanssa 1950-luvun New Yorkissa. USA 2015 Ohjaus: Todd Haynes. Pituus: 118 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Kello 6:00

07:10
The Cup
Melbourne Cup -laukkakilpailua kutsutaan kisaksi, joka pysäyttää kansakunnan. Vuoden 2002 kisa oli kilpailun 150-vuotisen historian dramaattisin. Elokuvassa seurataan hevosalan huippuja ja heidän reittiään kaikkialta maailmasta, niin Euroopasta, Lähi-idästä kuin Aasiastakin, maailman arvostetuimman kahden mailin laukkakilpailun voittajien kehään. Tarinan ytimessä on kuitenkin nuori australialainen jockey Damien Oliver (Stephen Curry), joka menettää ainoan veljensä traagisessa onnettomuudessa juuri ennen klassikkokisaa. Damienin ja Jasonin isäkin menehtyi aikanaan samalla tavalla. Damien taistelee tiensä kirvelevien tappioiden kautta jännittävään huipentumaan, josta urheilumaailma kohisee edelleen. Ohjaus: Simon Wincer. Pääosissa: Brendan Gleeson, Stephen Curry, Jodi Gordon, Daniel MacPherson, Martin Sacks. Pituus: 99 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
08:55
Suuri puhallus 2
Kukistettuaan FBI:n vuotta aiemmin neljä hevosmiestä odottavat uutta tehtävää heidät värvänneeltä taikurien joukolta nimeltä Silmä. Kun J. Daniel Atlas (Jesse Eisenberg) alkaa etsiä joukkoa omin päin, hevosmiehet päätyvät teknologisen neron Walter Mabryn (Daniel Radcliffe) luo, joka antaa hevosmiehille tehtäväksi varastaa tietojenharavointilaitteen. Sitä seuraavat tapahtumat ja yllätykset vaikuttavat menneisiin, nykyisiin ja tuleviin hahmoihin. Ohjaus: Jon M. Chu. Pääosissa: Mark Ruffalo, Woody Harrelson, Lizzy Caplan, Daniel Radcliffe, Morgan Freeman. Alkuperäinen nimi: Now You See Me 2. Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
11:00
Løvekvinnen
Vuonna 1912 norjalaisen kaupungin rautatieaseman päällikkö joutuu todistamaan vaimonsa kuoleman tämän synnyttäessä heidän yhteistä tytärtään. Pikku Evan keho on kokonaan karvojen peitossa. Isä yrittää häpeissään piilotella tyttöä, mutta asia paljastuu. Lääkärit tutkivat Evaa nöyryyttävin keinoin, ja häntä kiusataan koulussa. Hän rakastuu ja saa kokea sekä kunnioitusta että halveksintaa. Teini-ikäisenä Eva liittyy kiertävään teatteriryhmään, johon kuuluu muitakin ihmisiä, joilla on harvinaisia sairauksia. Ohjaus: Vibeke Idsøe. Pääosissa: Rolf Lassgård, Kjersti Tveterås, Rolf Kristian Larsen, Henrink Mestad, Connie Nielsen. Pituus: 127 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Kello 12:00

13:10
Koko homman pomo
Lars von Trierin ohjaama musta komedia, jossa IT-firman omistaja palkkaa näyttelijän esittämään firman toimitusjohtajaa, jotta yritys saataisiin myytyä islantilaisille. Tanska 2006. Ohjaus: Lars von Trier. Pääosissa: Jens Albinus (Direktøren for det hele), Peter Gantzler (Ravn), Friðrik Þór Friðriksson (Finnur), Benedikt Erlingsson (Tolk), Iben Hjejle (Lise). Alkuperäinen nimi: Direktøren for det hele. Pituus: 99 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.7 ∙ Rotten Tomatoes 75 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
15:00
Mistress America
Tracy Fisko (Lola Kirke) on tylsistynyt college-opiskelija, joka ei elä hohdokasta elämää New Yorkissa, vaikka niin suunnitteli. Hänen elämäänsä tulee suuri muutos, kun hän tutustuu Brookeen (Greta Gerwig), jonka äiti aikoo pian naida Tracyn isän. Brooke esittelee Tracylle New Yorkin vauhdikkaat biletyspiirit ja seikkailullisen elämäntyylinsä. Vastalahjana Tracy auttaa häntä tasaamaan tilit Mimi-Clairen (Heather Lind) kanssa, joka vei Brooken idean, sulhasen ja kissat! Ohjaus: Noah Baumbach. Pääosissa: Greta Gerwig, Lola Kirke, Nat Baldwin, Michael Chernus, Clare Foley. Pituus: 86 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
17:00
Juno
Juno (Ellen Page) saattaa vaikuttaa ikäistään järkevämmältä, mutta tultuaan raskaaksi luokkalaisensa Bleekerin (Michael Cera) kanssa teini tajuaa, kuinka vähän todella tietää elämästä. Junolla on onnekseen vanhemmat (J. K. Simmons ja Allison Janney), jotka luottavat tyttärensä harkintakykyyn, ja paras ystävä Leah (Olivia Thirlby), joka on aina valmis auttamaan pakon edessä. Leahin avustuksella Juno tapaa pian Markin (Jason Bateman) ja Vanessan (Jennifer Garner) – esikaupunkialueella asuvan varakkaan pariskunnan, joka ei pysty saamaan omaa lastaan. Mark ja Vanessa vaikuttavat lupaavilta vanhemmilta ja haluavat innokkaasti adoptoida Junon syntymättömän lapsen. Pääosissa: Ellen Page (Juno MacGuff), Michael Cera (Paulie Bleeker), Jennifer Garner (Vanessa Loring), Jason Bateman (Mark Loring), Allison Janney (Bren MacGuff). Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Kello 18:00

19:00
Carol
Kuusi Oscar-ehdokkuutta saanut Patricia Highsmithin romaanin filmatisointi. Nuori valokuvaaja (Rooney Mara) aloittaa suhteen vanhemman naisen (Cate Blanchett) kanssa 1950-luvun New Yorkissa. USA 2015 Ohjaus: Todd Haynes. Pituus: 118 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Kello 21:00

21:00
Valo valtameren yllä
Australialainen sotaveteraani Tom Sherbourne (Michael Fassbender) ja hänen vaimonsa Isabel menivät naimisiin vuonna 1921, mutta eivät ole pystyneet saamaan lasta. Pian Isabelin toisen keskenmenon jälkeen pieni vene huuhtoutuu rantaan heidän majakkansa lähellä. Veneessä on vauva ja kuollut mies, joka saattaa olla tytön isä. Isabel suostuttelee Tomin adoptoimaan lapsen, koska pelkää, että vauva lähetettäisiin orpokotiin. Muutama vuosi myöhemmin Tom tapaa Hannah Roennfeldtin (Rachel Weisz), joka suree miestään ja vauvaansa, jotka katosivat merellä. Tom tajuaa, että heidän lapsensa Lucy (Florence Clery) on tämän lesken tytär. Niinpä Tomin ja Isabelin on tehtävä tuskallinen valinta. Ohjaus: Derek Cianfrance. Pääosissa: Michael Fassbender, Alicia Vikander, Rachel Weisz, Bryan Brown, Jack Thompson. Alkuperäinen nimi: The Light Between Oceans. Pituus: 133 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
23:15
The Lobster (K15)
David (Colin Farrell) viedään rantahotellille menetettyään vaimonsa toiselle miehelle. Hotellilla sinkkuja yritetään saada kiivaasti yhteen toistensa kanssa 45 päivän kuluessa, minkä jälkeen heidät muutetaan haluamakseen eläimeksi. David aloittaa kiusallisen ystävyyden ässävikaisen Robertin (John C. Reilly) ja nilkuttavan Johnin (Ben Whishaw) kanssa, suhtautuu tyynesti keksien kanssa kiihkoilevan naisen (Ashely Jensen) seksuaaliseen lähentelyyn ja aloittaa huonoenteisen suhteen sydämettömän naisen (Angeliki Papoulia) kanssa. Lopulta David pakenee hotellilta ja liittyy romanssia hylkivien yksinäisten sinkkujen joukkoon, joita johtaa kylmäverinen nainen (Léa Seydoux). David kuitenkin alkaa rakastua lyhytnäköiseen naiseen (Rachel Weisz). Ohjaus: Yorgos Lanthimos. Pituus: 115 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Kello 24:00

01:10
Fifty Shades of Grey
Kirjallisuuden opiskelija Anastasia Steelen elämä muuttuu peruuttamattomasti, kun hän tapaa komean ja vaikutusvaltaisen miljardöörin Christian Greyn, jolla on synkkä puolensa. USA 2015 Ohjaus: Sam Taylor-Johnson. Pääosissa: Dakota Johnson, Jamie Dornan, Jennifer Ehle, Eloise Mumford, Victor Rasuk. Pituus: 125 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
03:20
Fifty Shades Darker (K15)
Ujon ja varautuneen Anastasia Steelen (Dakota Johnson) intohimoinen alku bondagen ja seksuaalisen alistumisen maailmassa on kehittynyt kipinästä roihuksi. Hän haluaa luoda luottamuksellisemman suhteen omistushaluiseen rakastajaansa Christian Greyhin (Jamie Dornan), mutta miehen entisten rakastajattarien liuta uhkaa tuhota suhteen. Grey itse kamppailee omien riivaajiensa kanssa. Ohjaus: James Foley. Pääosissa: Dakota Johnson, Jamie Dornan, Bella Heathcote, Rita Ora, Kim Basinger. Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.