MTV3 Juniori Perjantai 24.5.06:00
Hopla
Hopla on perheen pienimmille tarkoitettu animaatiosarja. Hopla on suloinen jänis, joka ystäviensä Onki-possun, Nina-nallen ja Lola-kisun kanssa elää pikkulasten arjessa mukana. Ohjelma tuo värikkäiden kuvien ja musiikin avulla esiin jokapäiväisiä käytännön asioita. Sallittu kaiken ikäisille.
06:30
Jummi Jammi
Jummi Jammi on kekseliäs lastensarja, jossa korostuvat erityisesti oppiminen ja leikkiminen musiikin, satujen ja vuorovaikutteisuuden avulla. Sarja kertoo siskosta ja veljestä, Jammista ja Sanista ja heidän jännittävistä leluistaan, jotka taianomaisesti heräävät henkiin. Sallittu kaiken ikäisille.
07:00
Hyvää huomenta!
Hauskaa päivää kaikille toivottavat Juniorin juontajat!
07:01
Keltaisen Kirahvin eläintarinoita
Koira satamassa. Satamassa yksinäinen koira odottaa turhaan isäntänsä paluuta. Sillä välin kun se on tutkimusretkillään, isännän laiva purjehtii pois. Leonardo saa uuden kodin, mutta se ei koskaan unohda isäntäänsä. Sillä sellaista on koiran rakkaus. Sallittu kaiken ikäisille.
07:05
Keksijäkylän Lotta
Pieni lintu Pippo jää jälkeen parvestaan talvimuuttomatkalla etelään ja laskeutuu Keksijäkylän Lotan savupiippuun. Lotta päättää viedä Pipon parvensa luo. Lotan isä onkin juuri sopivasti saanut valmiiksi lentävän koneen. Isän ystävä, vanha matkaajakoira Klaus, kutsutaan matkalle mukaan, ja näin jännittävä matka kohti etelää alkaa. Virolainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Sallittu kaiken ikäisille.
07:15
Tuomas Veturi
Tuomas Veturi on iloinen höyryveturi, joka seikkailee hauskoissa ja värikkäissä tarinoissa veturi-, helikopteri- ja bussiystäviensä kanssa. Tuomas ystävineen asuu idyllisellä saarella, jossa seikkailuja riittää jokaiselle päivälle. Suosittu englantilainen sarja perustuu rakastettuihin Tuomas Veturi -kirjoihin. Puhuttu suomeksi. Sallittu kaiken ikäisille.
07:30
Maija Mehiläinen
Lentomato pulassa. Max-mato joutuu linnun nappaamaksi, ja Maija saa laittaa kekseliäisyytensä peliin pelastaakseen ystävänsä. Sallittu kaiken ikäisille.
07:45
Ollin merenalaiset seikkailut
Rämäpää-Reino. Reinon menneisyys lännensankarina paljastuu ja hän joutuu kohtaamaan pelkonsa. Sallittu kaiken ikäisille.
08:00
Onnenpäivä: Päivän puuha
Pekka kuulostelee eri eläinten ääniä ja säveltää niistä oman kevätsoiton.
08:05
Pixi ja taikaseinä
Valaat ja delfiinit. Pixi huomaa lammessa kalan, joka saattaa olla valas. Taikaseinä kertoo kaiken valaista. Sallittu kaiken ikäisille.
08:20
Manon
Manon on suloinen lettipäinen tyttö, joka elää maatilalla ja rakastaa kaikkia eläinystäviään ainakin yhtä paljon kuin pilkullista mekkoaan. Manonin aurinkoisiin päiviin mahtuu monta seikkailua, jotka hän jakaa Bingo-koiran, Melba-kissan ja muiden iloisten eläinystäviensä kanssa! Manon on tomera ja hauska haaveilija, jonka kanssa vietetty päivä jättää hyvän mielen. Ranskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Sallittu kaiken ikäisille.
08:30
Juniorijumppa
Perjantai. Venytys, venytys, hyppy ja pomppu! Mallia näyttävät Junnu ja Nuppu.
08:31
Sakarin satuveturi
Inton kuljetuspalvelu. Into on löytänyt paketin ja haluaa kovasti kuljettaa sen itse Satunurkkaan. Sallittu kaiken ikäisille.
08:45
Taikaleppis
Paavali haluaa ystäviä / Kuningatar Pauliina. Paavalista tuntuu, että hänellä ei ole ystäviä. Yksin ei ole mukavaa. / Pauliina lukee juorulehteä ja haaveilee olevansa viidakon kuningatar. Sallittu kaiken ikäisille.
09:00
Onnenpäivä: Päivän puuha
Pekka kuulostelee eri eläinten ääniä ja säveltää niistä oman kevätsoiton.
09:05
Eveliina Koo, eikös joo
Perhoset. Juulia miettii perhosten yöpaikkoja. Roope kertoo tarinan Toopesta auttaakseen Eveliinaa ymmärtämään perhosia. Sallittu kaiken ikäisille.
09:15
Professori Balthazar
Kengät kaikkiin tarpeisiin. Klassikkoanimaatio kertoo lempeästä ja nokkelasta professori Balthazarista, joka keksii ihmekoneensa avulla ratkaisun kaikkiin pulmiin. Balthazar opettaa esimerkillään kuinka mielikuvituksella ja luovuudella ratkaistaan hankalatkin tilanteet. Sallittu kaiken ikäisille.
09:30
Seikkailija Dora
Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja, jossa pieni tutkimusmatkailija Dora suuntaa kohti uusia seikkailuja apunaan rakas apinaystävänsä Nuuti. Tutkimusmatkoilla tulee tietysti vastaan monenlaisia arvoituksia ja pähkinöitä, ja jännittävä ja värikäs sarja innostaa lapsikatsojia osallistumaan arvoitusten ratkaisemiseen yhdessä Doran kanssa. Matkan varrella opetellaan myös hieman englantia!
10:00
Onnenpäivä: Päivän puuha
Pekka kuulostelee eri eläinten ääniä ja säveltää niistä oman kevätsoiton.
10:05
Muumien maailma
Kaltereiden takana. Muumipeikko, Niiskuneiti ja Vilijonkka ovat kaltereiden takana syytettynä puiston kieltotaulujen tuhoamisesta. He saavat tilaisuuden paeta, kun Puistovahti lähtee Muumipapan kirjoittaman näytelmän ensi-iltaan. Sallittu kaiken ikäisille.
10:15
Mimosa ja Petteri
Hämyhäkki / Super-Petteri ja herra Pingviini. Mimosa ja Petteri herättävät hämyhäkin. Se tainnuttaa uhrinsa uneen ja vie heidän energiansa. / Petteri ei jaksa Mimosan tiukkaa treeniohjelmaa. Löytyisiköhän ratkaisu Oivan kehittämästä ihmerohdosta? Sallittu kaiken ikäisille.
10:30
Takkutarha
Kumpi on Paras. Eetu loukkaantuu pallopelissä. Junnu ja Ville kilpailevat paikasta joukkueessa. Sallittu kaiken ikäisille.
10:45
Puuha-Pete
Perinnepäivä. Iloinen rakentaja Puuha-Pete ja hänen kaverinsa Pusku ja Kippi sekä muut puuhakkaat työmaakoneet pitävät huolta siitä, ettei yksikään remonttihomma eikä kaivuutyö jää tekemättä. Pete ystävineen suoriutuu eteen tulevista kommelluksista ja haasteista leikiten! Suomeksi puhuttu englantilainen animaatiosarja. Sallittu kaiken ikäisille.
11:00
Teletapit
Arvausleikki. Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai ovat teletappeja, jotka asustavat aurinkoisella ruohikkokentällä Teletappimaassa. He ovat kaikki eri värisiä ja heillä on vatsassaan televisioruutu, josta näkyy joskus ohjelmia oikeista lapsista. Apurina teletapeilla on robotti-imuri Nuu-nuu. Suomeksi puhuttu ohjelmasarja perheen pienimmille. Sallittu kaiken ikäisille.
11:30
Teletapit
Hiekkaheiluri. Tiivi-Taavi, Hipsu, Laalaa ja Pai ovat teletappeja, jotka asustavat aurinkoisella ruohikkokentällä Teletappimaassa. He ovat kaikki eri värisiä ja heillä on vatsassaan televisioruutu, josta näkyy joskus ohjelmia oikeista lapsista. Apurina teletapeilla on robotti-imuri Nuu-nuu. Suomeksi puhuttu ohjelmasarja perheen pienimmille. Sallittu kaiken ikäisille.
Kello 12:0012:00
Juniorijumppa
Perjantai. Venytys, venytys, hyppy ja pomppu! Mallia näyttävät Junnu ja Nuppu.
12:01
Unelmatarha
Kaunein kukka. Unelmatarha kertoo puutarhasta, jossa Apsi Deisi, Iggl-Piggl, Maka Paka, Pontipainit, Wottingerit, Haahuut ja Tomblibuut telmivät päivästä toiseen. Elämä Unelmatarhassa on aina ihanaa ja täynnä leikkiä, tanssia ja iloisia kasvoja. Sarja on tarkoitettu perheen pienimmille. Sallittu kaiken ikäisille.
12:30
Noitatyttö Bibi
Sääsammakko. Kauppalan säätiedotteet eivät pidä paikkaansa, joten Bibi ja Marita alkavat ennustaa säätä sammakon avulla. Sallittu kaiken ikäisille.
13:00
Juniorijumppa
Perjantai. Venytys, venytys, hyppy ja pomppu! Mallia näyttävät Junnu ja Nuppu.
13:01
Ollin merenalaiset seikkailut
Puhtia Petralta. Olli ärsyttää Petraa kehuskelemalla taidoillaan, mutta hädän hetkellä Petra kuitenkin auttaa ystäväänsä. Sallittu kaiken ikäisille.
13:15
Ollin merenalaiset seikkailut
Reinon serkku. Reinon serkku Simo saapuu vierailulle, ja serkusten kilpailunhalu yltää vaarallisiin korkeuksiin. Sallittu kaiken ikäisille.
13:30
Chuggington
Brunon kurkiharjoitus. Dunbar on lähdössä Chuggingtonista vähäksi aikaa pois, ja junaset saavat uuden ohjaajan, Skylarin. Sallittu kaiken ikäisille.
13:45
Piirun piirustukset
Rouva Kiesi. Piiru piirtää rouva Lemposen ja auttaa ruokkimaan rouvan koiran. Sallittu kaiken ikäisille.
14:00
Hirviöallergiaa
Kummajaisten täyttämä seikkailukomedia, jossa hassunhauskat ja joskus ihan hirveätkin hirviöt ilmestyvät 12-vuotiaan Zickin elämään. Kaikki eivät niitä näe, mutta Zick ja muut erikoisvoimia saaneet monsterinkesyttäjät pelastavat maailman laittamalla ilkeämielisiä mörköjä kuriin. Tässä tehtävässä punnitaan rohkeus, ystävyys ja luottamus. Sallittu kaiken ikäisille.
14:30
Dinosaurus Tom
Herra Kurjen suunnitelmat menevät uusiksi, kun Verner huomaa Tomin Intian viidakossa. Sallittu kaiken ikäisille.
15:00
Onnenpäivä: Päivän puuha
Pekka kuulostelee eri eläinten ääniä ja säveltää niistä oman kevätsoiton.
15:05
Geronimo Stilton
Huippusuosittuun italialaiseen kirjasarjaan perustuva animaatio hiiriherra Geronimo Stiltonista, joka toimii Hiiringin sanomien päätoimittajana ja haaveilee kirjailijan urasta. Hän arvostaa rauhaisaa elämää, klassista musiikkia, lukemista ja hieman golffaamista. Matkustaminen on kauhistus, aivan liian epämukavaa ja pelottavaa touhua! Mutta maailma on täynnä kummallisia tapahtumia, joita Geronimo päätyy selvittämään ja samalla tempautuu mukaan huimiin seikkailuihin. 2. tuotantokausi. Sallittu kaiken ikäisille.
15:30
Bibi ja Tiina
Bibi ja Tiina ovat hevoshullut kaverukset, jotka ovat aina valmiina seikkailuun! Hevostensa Amadeuksen ja Sabrinan kanssa he ovat rohkea parivaljakko, joka rientää auttamaan hädässä olevia eläimiä ja ihmisiä. Ja kun tilanne menee hankalaksi, Bibin taikavoimille on käyttöä. Suomeksi puhuttu saksalainen animaatiosarja. Sallittu kaiken ikäisille.
16:00
Pokémon
Pokémon/Taistelu Maanalaisesta!. Ashin suurin haave on tulla maailman mahtavimmaksi Pokémon-mestariksi. Pokémonit ovat salaisia voimia ja taitoja omaavia örkkejä, jotka elävät sulassa sovussa ihmisten kanssa. Suomeksi puhuttu japanilainen piirrossarja. K7 (väkivalta).
16:30
Dragon Hunters
Aarresaari. Jenniliinin tytär Zoria saapuu majataloon pyytämään Gwizdolta lukuapua, ja kun kiikarissa siintää aarre, Gwizdo lähtee innolla mukaan. K7
17:00
Chaplin
Uusi animaatiosarja komedian klassikkohahmosta Chaplinista, joka päätyy päivittäin keskelle mitä erikoisimpia kommelluksia, vaikka tarkoittaa pelkkää hyvää. Elämään valoisasti suhtautuva Chaplin ja hänen ystävänsä Poika ovat hurmaava parivaljakko, jotka selvittävät isot ja pienet hankaluudet nokkeluudella ja hyvällä onnella. Sallittu kaiken ikäisille.
17:10
Sherlock - lasten salapoliisiseikkailu
Heureka, osa 4. Tällä viikolla etsiväntouhuja tiedekeskus Heurekassa. Sallittu kaiken ikäisille.
17:20
Leonardo
Perheen kesken. Pasin hurja serkku Kai tulee kylään, mutta Leonardolla on suunnitelma, miten selvitä tilanteesta. Sallittu kaiken ikäisille.
17:30
Eläimet pelissä
"Eläimet pelissä"- kisassa tänään temppuineen maine coon -rotuinen Eetu-kissa 8-v ja Mira 10-v, toisella puolella kääpiövillakoira Brenda¬ ja Jasmin 10-v aikuistensa kanssa.
Kello 18:0018:00
Onnenpäivä: Päivän puuha
Pekka kuulostelee eri eläinten ääniä ja säveltää niistä oman kevätsoiton.
18:05
Kaislikon väen talvi
Sallittu kaiken ikäisille.
18:30
Paavo Pesusieni
Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Sallittu kaiken ikäisille.
19:00
Tarkastaja Gadget
Vaarallinen visa. Tohtori Claw¿lla on nerokas keino suorittaa arvokuljetusryöstöjä. Tarkastaja Gadget saattaa joutua osaksi tohtorin suunnitelmaa! Sallittu kaiken ikäisille.
19:30
Lucky Luken uudet seikkailut
Nokkaloiden talismaani. Professori Batty tekee suuren arkeologisen löydön: Nokkala-heimon muinaisen kuningas Kulauksen haudan. Sallittu kaiken ikäisille.
|
|