Viasat Explorer Torstai 23.5.04:15
Vaarojen miehet
Jakso 3. Billyn työpaikalla ei ole seiniä, ja työpaikka sijaitsee 25 metrin korkeudessa. Billy roikkuu työkseen helikopterin ulkopuolella ja korjaa sähkölinjoja, joissa kulkee koko ajan sähkövirta. Hän kuuluu korjausryhmään, jonka jäsenet vaarantavat henkensä joka päivä. Nämä miehet varmistavat, että kodit, tehtaat ja sairaalat eri puolilla USA:ta saavat sähköä. Huonona päivänä Billy voisi sammuttaa valot kokonaisilta kaupungeilta ja aiheuttaa yrityksille miljoonatappiot. Todella huonona päivänä hän voisi menettää henkensä. Sarjassa tutustutaan maailman vaarallisimpiin ammatteihin. Pääsemme Red Arrows –taitolentoryhmän kyytiin. Ryhmän lentäjiin kohdistuu jopa 7 G:n voimia, kun hävittäjät kiitävät taivaalla 640 kilometrin tuntinopeudella. Kiipeämme 60 metrin korkeuteen puuhun kanadalaisten metsurien seurassa. Seuraamme ammattisukeltajia syvyyksiin, joissa ihmiskehoon kohdistuu valtava paine. Tutustumme tuulivoimaloiden rakentajiin, jotka liittävät yhteen suuria metalliosia huimissa korkeuksissa. Käymme myös Etelä-Afrikassa tapaamassa miehiä, jotka pyydystävät työkseen maailman vaarallisimpia villieläimiä. Alkuperäinen nimi: Danger Men.
05:05
Edin seikkailut
Jakso 1, kausi 2. Kanadalaismuusikko Ed Robertson on tuttu bändistä Barenaked Ladies, joka on tehnyt suositun Rillit huurussa –komediasarjan tarttuvan tunnusbiisin. Ediä odottavat jälleen kolottavat paikat, varhaiset aamuherätykset ja pahanmakuiset kahvimukilliset – kaikki se, mitä me muut kutsumme arkiseksi aherrukseksi. Ed saa jokaisen jakson alussa uudet lentokoordinaatit, ja jokainen uusi määränpää tarkoittaa poplaulajalle uutta pomoa ja uutta haastavaa työtehtävää. Alkuperäinen nimi: Ed’s Up.
05:30
Edin seikkailut
Jakso 2, kausi 2. Kanadalaismuusikko Ed Robertson on tuttu bändistä Barenaked Ladies, joka on tehnyt suositun Rillit huurussa –komediasarjan tarttuvan tunnusbiisin. Ediä odottavat jälleen kolottavat paikat, varhaiset aamuherätykset ja pahanmakuiset kahvimukilliset – kaikki se, mitä me muut kutsumme arkiseksi aherrukseksi. Ed saa jokaisen jakson alussa uudet lentokoordinaatit, ja jokainen uusi määränpää tarkoittaa poplaulajalle uutta pomoa ja uutta haastavaa työtehtävää. Alkuperäinen nimi: Ed’s Up.
Kello 6:0006:00
Need For Speed
Jakso 3. Only in the world of science-fiction does something have the ability to communicate or travel faster than the speed of light. In the real world, a race car travels at an average of 250 km/h, a tornado tops 480 km/h, and the fastest airliner has reached 2500 km/h. How are these velocities reached? And will they continue to grow? We’ll meet the scientists, mechanics, and daredevils who are pushing the boundaries of human possibility, all in their need for speed.
07:00
The North Sea
Jakso 8, kausi 1. More than 970 kilometres long, 580 kilometres wide and covering an area of around 750,000 square kilometres, the North Sea is the longest international border as well as home to two of the most important human resources – food and energy. The backdrop for this documentary series is, of course, the sea itself but the dramatic narrative is driven by the people whose lives are affected by it on a daily basis – the commercial fishermen, the oil riggers, the marine engineers, the harbour masters and the sea rescue services.
08:00
Edin seikkailut
Jakso 1, kausi 2. Kanadalaismuusikko Ed Robertson on tuttu bändistä Barenaked Ladies, joka on tehnyt suositun Rillit huurussa –komediasarjan tarttuvan tunnusbiisin. Ediä odottavat jälleen kolottavat paikat, varhaiset aamuherätykset ja pahanmakuiset kahvimukilliset – kaikki se, mitä me muut kutsumme arkiseksi aherrukseksi. Ed saa jokaisen jakson alussa uudet lentokoordinaatit, ja jokainen uusi määränpää tarkoittaa poplaulajalle uutta pomoa ja uutta haastavaa työtehtävää. Alkuperäinen nimi: Ed’s Up.
08:25
Edin seikkailut
Jakso 2, kausi 2. Kanadalaismuusikko Ed Robertson on tuttu bändistä Barenaked Ladies, joka on tehnyt suositun Rillit huurussa –komediasarjan tarttuvan tunnusbiisin. Ediä odottavat jälleen kolottavat paikat, varhaiset aamuherätykset ja pahanmakuiset kahvimukilliset – kaikki se, mitä me muut kutsumme arkiseksi aherrukseksi. Ed saa jokaisen jakson alussa uudet lentokoordinaatit, ja jokainen uusi määränpää tarkoittaa poplaulajalle uutta pomoa ja uutta haastavaa työtehtävää. Alkuperäinen nimi: Ed’s Up.
09:00

09:25

10:00
Kuuluisat kuppilat
Jakso 19, kausi 1. Kuuluisien kuppiloiden neljäs tuotantokausi. Adam Richman on kierrellyt ympäri USA:ta ja osallistunut mitä erilaisimpiin ruokahaasteisiin. Hän on taistellut, hän on voittanut, ja hänet on voitettu. Syöpöteltyään kolmen vuoden ajan eri puolilla USA:ta Adam kuuli, että muutkin haluavat mukaan ohjelmaan. Niinpä Adam värvää nyt paikallisia kykyjä ottamaan vastaan rakkaiden kotikaupunkiensa haasteita. Adam kerää jokaisessa kohteessa paikallisia erikoisuuksia ja pyytää faneja astumaan hänen saappaisiinsa. Janoavatko he kunniaa? Vai mainetta? Adam tiimeineen janoaa vain haasteita, kun tiimi pyrkii yhdessä kukistamaan nämä syötävät “pedot” ja kunnioittamaan näin paikallista ruokakulttuuria. Alkuperäinen nimi: Man V Food Nation.
10:25
Kuuluisat kuppilat
Jakso 20, kausi 1. Kuuluisien kuppiloiden neljäs tuotantokausi. Adam Richman on kierrellyt ympäri USA:ta ja osallistunut mitä erilaisimpiin ruokahaasteisiin. Hän on taistellut, hän on voittanut, ja hänet on voitettu. Syöpöteltyään kolmen vuoden ajan eri puolilla USA:ta Adam kuuli, että muutkin haluavat mukaan ohjelmaan. Niinpä Adam värvää nyt paikallisia kykyjä ottamaan vastaan rakkaiden kotikaupunkiensa haasteita. Adam kerää jokaisessa kohteessa paikallisia erikoisuuksia ja pyytää faneja astumaan hänen saappaisiinsa. Janoavatko he kunniaa? Vai mainetta? Adam tiimeineen janoaa vain haasteita, kun tiimi pyrkii yhdessä kukistamaan nämä syötävät “pedot” ja kunnioittamaan näin paikallista ruokakulttuuria. Alkuperäinen nimi: Man V Food Nation.
10:50
Ray Mearsin villi pohjola
Jakso 6, kausi 1. Ray Mears suuntaa Kanadan armottomaan mutta upeaan erämaahan, joka on maailman suurimpia erämaa-alueita. Edessä on huikea seikkailu, kun Ray seuraa Kanadan ankaraan erämaahan ensimmäisenä uskaltautuneiden tutkimusmatkailijoiden jalanjälkiä. Kukin jakso opettaa niin historiaa kuin selviytymistaitojakin Rayn tutustuessa Kanadan kauniin sisämaan eri osiin. Alkuperäinen nimi: Ray Mears Northern Wilderness.
11:45
Heimoelämää Bruce Parryn matkassa
Jakso 6, kausi 3. Vuorossa on lisää seikkailuja kaukaisten heimojen parissa, kun Bruce Parry vierailee maailman eristäytyneimpien ja erikoisimpien heimojen luona ja tutustuu näiden tapoihin ja rituaaleihin. Parry uskoo, että vieraita kulttuureja voi ymmärtää vain yhdellä tavalla – tutustumalla niihin syvältä sisältä käsin. Hän on sarjan aiemmilla tuotantokausilla elänyt kannibaalien parissa Uudessa-Guineassa ja nauttinut hengenvaarallisia viidakkojuomia Keski-Afrikan viidakoissa. Tällä tuotantokaudella Bruce joutuu kokemaan äärimmäisen tuskallisia metsästysrituaaleja ja hyisiä 40 pakkasasteen lämpötiloja. Hän kalastaa perinteisellä polynesialaisella tavalla, painii jakkien kanssa, metsästää villisikoja puhallusputkilla ja kohtaa pahimman pelkonsa – mehiläiset. Heimot, joiden kanssa hän tällä tuotantokaudella elää, ovat matisit Brasiliassa, nenetsit Siperiassa, anutat Polynesiassa, layapit Bhutanissa, akiet Tansaniassa ja penanit Borneossa. Alkuperäinen nimi: Tribe (Bruce Parry).
Kello 12:0012:35
Mega Movers
Jakso 4, kausi 1. This programme follows the relocation of the biggest, heaviest and least mobile historic structures imaginable. We'll see the crucial planning process - how the movers measure size, weight, weather, traffic and clearance - knowing that one mistake can mean disaster. We'll hold our breath during the chilling first lift, as the creaks, cracks and groans signal the hoisting of an 800 ton building onto some 20 sets of dollies. We'll follow the dangerous journey, navigating over narrow bridges, avoiding power lines, turning sharp corners, all the while hoping the structures don't break apart. Always adding to the challenge is Mother Nature, who likes to throw in surprises - like spring mud, summer thunderstorms, floods and hurricanes.
13:25
Mega Movers
Jakso 5, kausi 1. This programme follows the relocation of the biggest, heaviest and least mobile historic structures imaginable. We'll see the crucial planning process - how the movers measure size, weight, weather, traffic and clearance - knowing that one mistake can mean disaster. We'll hold our breath during the chilling first lift, as the creaks, cracks and groans signal the hoisting of an 800 ton building onto some 20 sets of dollies. We'll follow the dangerous journey, navigating over narrow bridges, avoiding power lines, turning sharp corners, all the while hoping the structures don't break apart. Always adding to the challenge is Mother Nature, who likes to throw in surprises - like spring mud, summer thunderstorms, floods and hurricanes.
14:15
Need For Speed
Jakso 3. Only in the world of science-fiction does something have the ability to communicate or travel faster than the speed of light. In the real world, a race car travels at an average of 250 km/h, a tornado tops 480 km/h, and the fastest airliner has reached 2500 km/h. How are these velocities reached? And will they continue to grow? We’ll meet the scientists, mechanics, and daredevils who are pushing the boundaries of human possibility, all in their need for speed.
15:10
Kuuluisat kuppilat
Jakso 19, kausi 1. Kuuluisien kuppiloiden neljäs tuotantokausi. Adam Richman on kierrellyt ympäri USA:ta ja osallistunut mitä erilaisimpiin ruokahaasteisiin. Hän on taistellut, hän on voittanut, ja hänet on voitettu. Syöpöteltyään kolmen vuoden ajan eri puolilla USA:ta Adam kuuli, että muutkin haluavat mukaan ohjelmaan. Niinpä Adam värvää nyt paikallisia kykyjä ottamaan vastaan rakkaiden kotikaupunkiensa haasteita. Adam kerää jokaisessa kohteessa paikallisia erikoisuuksia ja pyytää faneja astumaan hänen saappaisiinsa. Janoavatko he kunniaa? Vai mainetta? Adam tiimeineen janoaa vain haasteita, kun tiimi pyrkii yhdessä kukistamaan nämä syötävät “pedot” ja kunnioittamaan näin paikallista ruokakulttuuria. Alkuperäinen nimi: Man V Food Nation.
15:35
Kuuluisat kuppilat
Jakso 20, kausi 1. Kuuluisien kuppiloiden neljäs tuotantokausi. Adam Richman on kierrellyt ympäri USA:ta ja osallistunut mitä erilaisimpiin ruokahaasteisiin. Hän on taistellut, hän on voittanut, ja hänet on voitettu. Syöpöteltyään kolmen vuoden ajan eri puolilla USA:ta Adam kuuli, että muutkin haluavat mukaan ohjelmaan. Niinpä Adam värvää nyt paikallisia kykyjä ottamaan vastaan rakkaiden kotikaupunkiensa haasteita. Adam kerää jokaisessa kohteessa paikallisia erikoisuuksia ja pyytää faneja astumaan hänen saappaisiinsa. Janoavatko he kunniaa? Vai mainetta? Adam tiimeineen janoaa vain haasteita, kun tiimi pyrkii yhdessä kukistamaan nämä syötävät “pedot” ja kunnioittamaan näin paikallista ruokakulttuuria. Alkuperäinen nimi: Man V Food Nation.
16:00
Ray Mearsin villi pohjola
Jakso 6, kausi 1. Ray Mears suuntaa Kanadan armottomaan mutta upeaan erämaahan, joka on maailman suurimpia erämaa-alueita. Edessä on huikea seikkailu, kun Ray seuraa Kanadan ankaraan erämaahan ensimmäisenä uskaltautuneiden tutkimusmatkailijoiden jalanjälkiä. Kukin jakso opettaa niin historiaa kuin selviytymistaitojakin Rayn tutustuessa Kanadan kauniin sisämaan eri osiin. Alkuperäinen nimi: Ray Mears Northern Wilderness.
16:55
Heimoelämää Bruce Parryn matkassa
Jakso 6, kausi 3. Vuorossa on lisää seikkailuja kaukaisten heimojen parissa, kun Bruce Parry vierailee maailman eristäytyneimpien ja erikoisimpien heimojen luona ja tutustuu näiden tapoihin ja rituaaleihin. Parry uskoo, että vieraita kulttuureja voi ymmärtää vain yhdellä tavalla – tutustumalla niihin syvältä sisältä käsin. Hän on sarjan aiemmilla tuotantokausilla elänyt kannibaalien parissa Uudessa-Guineassa ja nauttinut hengenvaarallisia viidakkojuomia Keski-Afrikan viidakoissa. Tällä tuotantokaudella Bruce joutuu kokemaan äärimmäisen tuskallisia metsästysrituaaleja ja hyisiä 40 pakkasasteen lämpötiloja. Hän kalastaa perinteisellä polynesialaisella tavalla, painii jakkien kanssa, metsästää villisikoja puhallusputkilla ja kohtaa pahimman pelkonsa – mehiläiset. Heimot, joiden kanssa hän tällä tuotantokaudella elää, ovat matisit Brasiliassa, nenetsit Siperiassa, anutat Polynesiassa, layapit Bhutanissa, akiet Tansaniassa ja penanit Borneossa. Alkuperäinen nimi: Tribe (Bruce Parry).
17:50
Mega Movers
Jakso 5, kausi 1. This programme follows the relocation of the biggest, heaviest and least mobile historic structures imaginable. We'll see the crucial planning process - how the movers measure size, weight, weather, traffic and clearance - knowing that one mistake can mean disaster. We'll hold our breath during the chilling first lift, as the creaks, cracks and groans signal the hoisting of an 800 ton building onto some 20 sets of dollies. We'll follow the dangerous journey, navigating over narrow bridges, avoiding power lines, turning sharp corners, all the while hoping the structures don't break apart. Always adding to the challenge is Mother Nature, who likes to throw in surprises - like spring mud, summer thunderstorms, floods and hurricanes.
Kello 18:0018:45
Vaarojen miehet
Jakso 4. Billyn työpaikalla ei ole seiniä, ja työpaikka sijaitsee 25 metrin korkeudessa. Billy roikkuu työkseen helikopterin ulkopuolella ja korjaa sähkölinjoja, joissa kulkee koko ajan sähkövirta. Hän kuuluu korjausryhmään, jonka jäsenet vaarantavat henkensä joka päivä. Nämä miehet varmistavat, että kodit, tehtaat ja sairaalat eri puolilla USA:ta saavat sähköä. Huonona päivänä Billy voisi sammuttaa valot kokonaisilta kaupungeilta ja aiheuttaa yrityksille miljoonatappiot. Todella huonona päivänä hän voisi menettää henkensä. Sarjassa tutustutaan maailman vaarallisimpiin ammatteihin. Pääsemme Red Arrows –taitolentoryhmän kyytiin. Ryhmän lentäjiin kohdistuu jopa 7 G:n voimia, kun hävittäjät kiitävät taivaalla 640 kilometrin tuntinopeudella. Kiipeämme 60 metrin korkeuteen puuhun kanadalaisten metsurien seurassa. Seuraamme ammattisukeltajia syvyyksiin, joissa ihmiskehoon kohdistuu valtava paine. Tutustumme tuulivoimaloiden rakentajiin, jotka liittävät yhteen suuria metalliosia huimissa korkeuksissa. Käymme myös Etelä-Afrikassa tapaamassa miehiä, jotka pyydystävät työkseen maailman vaarallisimpia villieläimiä. Alkuperäinen nimi: Danger Men.
19:40
Edin seikkailut
Jakso 3, kausi 2. Kanadalaismuusikko Ed Robertson on tuttu bändistä Barenaked Ladies, joka on tehnyt suositun Rillit huurussa –komediasarjan tarttuvan tunnusbiisin. Ediä odottavat jälleen kolottavat paikat, varhaiset aamuherätykset ja pahanmakuiset kahvimukilliset – kaikki se, mitä me muut kutsumme arkiseksi aherrukseksi. Ed saa jokaisen jakson alussa uudet lentokoordinaatit, ja jokainen uusi määränpää tarkoittaa poplaulajalle uutta pomoa ja uutta haastavaa työtehtävää. Alkuperäinen nimi: Ed’s Up.
20:05
Edin seikkailut
Jakso 4, kausi 2. Kanadalaismuusikko Ed Robertson on tuttu bändistä Barenaked Ladies, joka on tehnyt suositun Rillit huurussa –komediasarjan tarttuvan tunnusbiisin. Ediä odottavat jälleen kolottavat paikat, varhaiset aamuherätykset ja pahanmakuiset kahvimukilliset – kaikki se, mitä me muut kutsumme arkiseksi aherrukseksi. Ed saa jokaisen jakson alussa uudet lentokoordinaatit, ja jokainen uusi määränpää tarkoittaa poplaulajalle uutta pomoa ja uutta haastavaa työtehtävää. Alkuperäinen nimi: Ed’s Up.
20:30
This vs That
Jakso 1. This fun investigative series uses cold facts of science, experts’ advice, dynamic experiments and simple unadulterated truth to reveal the answers to life's most common dilemmas. Every day, each of us makes dozens of decisions that affect the quality of our lives. Which is better for the environment - plastic or paper? Stuck in traffic? Which approach will get you to your destination sooner - weaving or staying in your lane? Some decisions can even save our lives. In a plane crash, which is a better floatation device - life vest or seat cushion? And some decisions can save the world. Fired from a helicopter, which is the best weapon to neutralise a terrorist in an office building - sniper rifle or rocket launcher? What if every one of those decisions you make has the exact opposite effect? Our three comedian hosts, Mark DeCarlo, Chris Tallman and Brad Sherwood, take sides in the most contested debates of our time... and many you may not have even considered. After rigorous testing and expert advice, one side of the debate will emerge victorious.
Kello 21:0021:20
Graveyard Carz
Jakso 1, kausi 1. Join restoration tech Mark Worman and his crazy crew of graveyard ghouls as they fight to bring dead muscle cars back to life. The cars are restored to “Original Equipment condition”, which means that each ride has to be exactly the way it was when it was made decades ago. Even down to the smallest bolts and wires, this level of restoration takes perfection to an extreme. To accomplish their daunting task, our heroes are on the hunt for buried panels, elusive engines, and forgotten legends.
22:10
Big Australia
Jakso 1. Australia on maailman kuudenneksi suurin maa, jossa on 20 miljoonaa asukasta. Laaja maa-alue tarjoaa valtavat resurssit, ja massiiviset teollisuudenalat pönkittävät maan taloutta. Australiassa unelmat ovat suuria ja nuo unelmat myös toteutetaan. Big Australian kukin jakso keskittyy tiettyyn megaprojektiin tai -operaatioon, joka muokkaa osaltaan koko maata. Se näyttää projektien laajuuden ja nerokkuuden ja esittelee kunkin projektin eri vaiheet suunnittelusta toteutukseen. Sarja nostaa keksinnöt aivan uudelle tasolle ja vie katsojat Australian keskeisimpien elinkeinojen eturintamaan. Ohjelma sopii kaikenikäisille.
23:00
Through Hell and High Water
Jakso 1. Olympic Gold medalist James Cracknell is a man who likes to win. Television presenter Ben Fogle has never set foot in a rowing boat before. Together they have decided to attempt one of the world's toughest challenges: to row, unaided 4800 kilometers in the Atlantic Rowing Race. More people have climbed Everest than have successfully rowed an ocean, but Ben and James are not daunted by the feat that lies ahead of them. Despite this immense challenge Ben and James had just four months to do everything – from finding the boat and getting ready for training. Other competitors spend up to two years in preparation. Cameras follow them as James teaches Ben to row and as they prepare physically as well as mentally.
23:25
Through Hell and High Water
Jakso 2. Olympic Gold medalist James Cracknell is a man who likes to win. Television presenter Ben Fogle has never set foot in a rowing boat before. Together they have decided to attempt one of the world's toughest challenges: to row, unaided 4800 kilometers in the Atlantic Rowing Race. More people have climbed Everest than have successfully rowed an ocean, but Ben and James are not daunted by the feat that lies ahead of them. Despite this immense challenge Ben and James had just four months to do everything – from finding the boat and getting ready for training. Other competitors spend up to two years in preparation. Cameras follow them as James teaches Ben to row and as they prepare physically as well as mentally.
23:55
Kuoleman työkalut
Jakso 6. Joskus ei ole vaihtoehtoja. Kun vastassa on fanaattisia terroristeja tai leppymätön vihollinen, ainoa ratkaisu on joskus väkivalta väkivaltaa vastaan ja kuolema kaaoksen aiheuttajille. Tällaisessa tilanteessa paikalle kutsutaan erikoisjoukot. Jotkut niistä ovat maailmankuuluja, kuten SAS ja Navy Seals, ja toiset taas pysyttelevät pikemminkin varjoissa Intian Black Catsin ja Venäjän Alfa Groupin tavoin. Toiminta on kuitenkin äärimmäisen riskialtista – jos erikoisjoukkojen operaatio epäonnistuu, tuloksena voi olla monta viatonta uhria ja merkittäviä poliittisia seurauksia. Tässä sarjassa valotetaan tappo-operaatioihin osallistuvien eliittijoukkojen työtä ja kuullaan sisäpiirin tarinoita lähihistorian dramaattisista sotilasoperaatioista. Ohjelmasarjaan sisältyy realistisia tapahtumien rekonstruointeja, silminnäkijöiden kuvauksia ja arkistomateriaalia. Hyökkäyssuunnitelmat ja niiden tekniset yksityiskohdat kuvataan pyrotekniikan ja tietokonegrafiikan avulla. Toiminnalliset dokumentit käsittelevät muun muassa Moskovan teatterin kaappausta, taistelua Taj Mahal Palacen terroristeja vastaan Mumbaissa ja tietenkin Bin Ladenin tappo-operaatiota – tätä sarjaa ei kannata ohittaa. Alkuperäinen nimi: Black Ops. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Kello 24:0000:45
This vs That
Jakso 1. This fun investigative series uses cold facts of science, experts’ advice, dynamic experiments and simple unadulterated truth to reveal the answers to life's most common dilemmas. Every day, each of us makes dozens of decisions that affect the quality of our lives. Which is better for the environment - plastic or paper? Stuck in traffic? Which approach will get you to your destination sooner - weaving or staying in your lane? Some decisions can even save our lives. In a plane crash, which is a better floatation device - life vest or seat cushion? And some decisions can save the world. Fired from a helicopter, which is the best weapon to neutralise a terrorist in an office building - sniper rifle or rocket launcher? What if every one of those decisions you make has the exact opposite effect? Our three comedian hosts, Mark DeCarlo, Chris Tallman and Brad Sherwood, take sides in the most contested debates of our time... and many you may not have even considered. After rigorous testing and expert advice, one side of the debate will emerge victorious.
01:40
Graveyard Carz
Jakso 1, kausi 1. Join restoration tech Mark Worman and his crazy crew of graveyard ghouls as they fight to bring dead muscle cars back to life. The cars are restored to “Original Equipment condition”, which means that each ride has to be exactly the way it was when it was made decades ago. Even down to the smallest bolts and wires, this level of restoration takes perfection to an extreme. To accomplish their daunting task, our heroes are on the hunt for buried panels, elusive engines, and forgotten legends.
02:30
Big Australia
Jakso 1. Australia on maailman kuudenneksi suurin maa, jossa on 20 miljoonaa asukasta. Laaja maa-alue tarjoaa valtavat resurssit, ja massiiviset teollisuudenalat pönkittävät maan taloutta. Australiassa unelmat ovat suuria ja nuo unelmat myös toteutetaan. Big Australian kukin jakso keskittyy tiettyyn megaprojektiin tai -operaatioon, joka muokkaa osaltaan koko maata. Se näyttää projektien laajuuden ja nerokkuuden ja esittelee kunkin projektin eri vaiheet suunnittelusta toteutukseen. Sarja nostaa keksinnöt aivan uudelle tasolle ja vie katsojat Australian keskeisimpien elinkeinojen eturintamaan. Ohjelma sopii kaikenikäisille.
03:20
Kuoleman työkalut
Jakso 6. Joskus ei ole vaihtoehtoja. Kun vastassa on fanaattisia terroristeja tai leppymätön vihollinen, ainoa ratkaisu on joskus väkivalta väkivaltaa vastaan ja kuolema kaaoksen aiheuttajille. Tällaisessa tilanteessa paikalle kutsutaan erikoisjoukot. Jotkut niistä ovat maailmankuuluja, kuten SAS ja Navy Seals, ja toiset taas pysyttelevät pikemminkin varjoissa Intian Black Catsin ja Venäjän Alfa Groupin tavoin. Toiminta on kuitenkin äärimmäisen riskialtista – jos erikoisjoukkojen operaatio epäonnistuu, tuloksena voi olla monta viatonta uhria ja merkittäviä poliittisia seurauksia. Tässä sarjassa valotetaan tappo-operaatioihin osallistuvien eliittijoukkojen työtä ja kuullaan sisäpiirin tarinoita lähihistorian dramaattisista sotilasoperaatioista. Ohjelmasarjaan sisältyy realistisia tapahtumien rekonstruointeja, silminnäkijöiden kuvauksia ja arkistomateriaalia. Hyökkäyssuunnitelmat ja niiden tekniset yksityiskohdat kuvataan pyrotekniikan ja tietokonegrafiikan avulla. Toiminnalliset dokumentit käsittelevät muun muassa Moskovan teatterin kaappausta, taistelua Taj Mahal Palacen terroristeja vastaan Mumbaissa ja tietenkin Bin Ladenin tappo-operaatiota – tätä sarjaa ei kannata ohittaa. Alkuperäinen nimi: Black Ops. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
04:15

|
|