UutisetSääNetti-TVTV-opasSoMeHakuPalaute

Viasat Film Action Torstai 17.8.

05:00
Nerve
Seinäruusu "Vee" Delmonico (Emma Roberts) käy high schoolin viimeistä luokkaa eikä osaa kertoa murheen murtamalle äidilleen Nancylle (Juliette Lewis), että hänet on valittu taidekouluun, ja että hän muuttaa pois kotoa Staten Islandilta. Venusin ystävä Sydney (Emily Meade) pelaa nettirealitypeliä nimeltä Nerve. Siinä pelaajat ovat joko "katsojia" eli toiminnan todistajia tai "pelureita", jotka suorittavat haasteita rahasta. Sydney ja muut ystävät syyttävät Veetä liian araksi ja kehottavat häntä seikkailuun. Vee ei innostu eikä edes puhu J.P:lle (Brian Marc), suurelle ihastukselleen. Sydney kertoo J.P:lle Veen tunteista, mutta J.P. torjuu Veen, joka tuntee itsensä nöyryytetyksi. Sisuuntuneena Vee liittyy Nerveen eikä tahdo jäädä pelkäksi katsojaksi, vaan ryhtyy peluriksi. Hänen henkilötietonsa otetaan talteen, ja hänelle kerrotaan pelin kolme sääntöä: kaikki haasteet on tallennettava, palkkiorahoja ei saa, jos pelaaja jättää pelin tai ei suorita haastetta loppuun, eikä mistään saa ilmoittaa poliisille. Veen ensimmäinen haaste on suudella tuntematonta. Vee huomaa Ianin (Dave Franco), joka lukaa Veen lempikirjaa, Virginia Woolfin Majakkaa. Ian kertoo itsekin olevansa Nerven pelaaja. Katsojien mielestä he ovat hyvä pari, ja heitä kehotetaan menemään kaupungille. He saavat haasteekseen mennä luksusputiikkiin, jossa Veen on sovitettava ylellistä mekkoa ja Ianin hienoa pukua. Heidän omat vaatteensa varastetaan, joten heidän on häivyttävä kaupasta alusvaatteisillaan. Katsojat ovat hankkineet uudet vaatteet, ja ne on jätetty Ianin moottoripyörän viereen. Veen seuraava haaste on ottaa Ianin valitsema tatuointi. Ian piirtää tatuoinnin muttei näytä sitä Veelle, vaan soittaa tälel Wu-Tang Clanin C.R.E.A.M:n. Kappale oli Veen veljen suosikki, ja hän räppää mukana. Tatuointi paljastuu majakaksi. Ianin seuraava haaste on ajaa moottoripyörällä 100 km/h silmät sidottuna ja Veen ohjauksessa. Parin suosio kohoa vauhdilla, ja Sydney tulee kateelliseksi. Niinpä hän tarttuu haasteeseen, jossa on käveltävä kahden rakennuksen väliin viritetyillä tikkailla. Hän tekee virheen ja putoaa pelistä. Vee tajuaa pelin vaarat ja pyytää apua poliisilta, joka ei kuitenkaan tee mitään. Veen pankkitili tyhjennetään, ja hänen kimppuunsa käy huippupelaaja Ty (Machine Gun Kelly). Vee herää joutomaalta, ja Ian kertoo olevansa Tyn hyvä ystävä. Ty ja Ian olivat menneet poliisin puheille, kun heidän ystävänsä kuoli haastetta suorittaessaan. Siksi he joutuivat Nerven kolmanteen, salaiseen luokkaan: vangeiksi. He pyytävät avukseen hakkeria ja yrittävät pysäyttää pelin. Ty palaa takaisin asetta kantaen, ja katsojille annetaan tehtäväksi äänestää, pitäisikö Vee ampua vai ei. Katsojat äänestävät ampumisen puolesta, ja Ty painaa liipaisinta. Kaikki katsojat saavat viestin: "Olette osallisia murhaan." Katsojat kirjautuvat hädissään ulos pelistä, ja palvelimet kaatuvat. Vee ja Ty paljastavat lavastaneensa Veen kuoleman säikäyttääkseen katsojat pois pelistä. Lopulta Vee pääsee aloittamaan taideopinnot ja onnellisen suhteen Ianin kanssa. Pääosissa: Emma Roberts, Dave Franco, Machine Gun Kelly, Kimiko Glenn, Juliette Lewis. Pituus: 96 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Kello 6:00

07:00
In the Blood
Kööpenhaminassa on kesä, ja opiskelijaryhmä nauttii loputtomista päivistä ja huolettomista öistä. Simon (Kristoffer Bech) opiskelee lääketiedettä parhaan ystävänsä Knudin (Elliot Crosset Hove) kanssa. Pojat juhlivat ja jahtaavat tyttöjä ystäviensä Sörenin (Aske Bang) ja Esbenin (Mads Reuther) kanssa päivästä toiseen. Ajat ovat kuitenkin muuttumaan päin heidän välillään, ja kun kaikki Simonia lukuun ottamatta haluavat laittaa asunnon myyntiin, ilmapiiri käy kireäksi. Simon ei ole valmis luopumaan rennosta elämäntyylistään, ja ihastuessaan baarimestari Emilieen (Victoria Carmen Sonne) ei pysty myöntämään tunteitaan tätä kohtaan. Tämän myötä Simon ajautuu yhä syvemmälle rajoittamattoman juhlinnan maailmaan, mikä ajan myötä uhkaa tuhota pojan suhteet. Pituus: 114 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
09:00
Kerro, kerro kuvastin
Julia Roberts esittää ilkeää kuningatarta tässä rakastetun sadun filmatisoinnissa. Lumikki yrittää saada äitipuolensa kaappaaman valtakunnan takaisin seitsemän kapinallisen kääpiön avulla. USA 2012. Ohjaus: Tarsem Singh. Pääosissa: Julia Roberts, Lily Collins, Armie Hammer, Nathan Lane, Jordan Prentice. Alkuperäinen nimi: Mirror Mirror. Pituus: 106 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
11:00
Bandits - pankkirosvot
Joe Blake (Bruce Willis) ja Terry Collins (Billy Bob Thornton) ovat karanneet vankilasta. He päättävät tehdä pankkiryöstön päästäkseen viettämään leppoisia eläkepäiviä. Hurmaava Joe ja luulotautinen Terry niittävät mainetta ja kuuluisuutta ryöstämällä pankkeja aina Oregonista Kaliforniaan. He jättävät jälkeensä kauhistuneita pankkiireja, surkeita valepukuja ja ihailevia ihmisiä. Heidän taktiikkansa hyvin on omaperäinen. He ottavat ryöstöä edeltävänä iltana pankinjohtajan perheineen panttivangeiksi, syövät kaikessa rauhassa illallista ja nukkuvat hyvät yöunet. Aamulla ennen virka-ajan alkua he menevät johtajan kanssa pankkiin. Näin heidän ei tarvitse murtautua sinne eikä miettiä, miten toteuttaa pankkiryöstö keskellä kirkasta päivää. Kaikki sujuu kuin rasvattu. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun kuvaan astuu Kate Wheeler (Cate Blanchett), tavallinen kotirouva, joka on kyllästynyt tylsään elämäänsä. Kate töytäisee Terryä vahingossa autollaan ja kyyditsee hänet rosvojen piilopirtille. Kate jää sille tielle ja varastaa ennen pitkää rosvojen sydämet. Molemmat miehet rakastuvat Kateen, ja Katellakin on tunteita heitä kohtaan. Joe ja Terry eivät todellakaan ole yksilöinä mitään ihannemiehiä, mutta yhdessä heistä muodostuu melko täydellinen heppu. Ohjaus: Barry Levinson. Pääosissa: Bruce Willis (Joe Blake), Billy Bob Thornton (Terry Lee Collins), Cate Blanchett (Kate Wheeler), Troy Garity (Harvey Pollard), Stacey Travis (Cloe Miller), Bobby Slayton (Darren Head), Peggy Miley (Mildred Kronenberg). Pituus: 123 min. Ohjelma sopii kaikenikäisille.

Kello 12:00

13:00
Cadillac Records (K15)
Musiikkielokuva chicagolaisen Chess Records -levy-yhtiön ja sille levyttäneiden artistien noususta huipulle 1950-luvulla. Pääosissa mm. Adrien Brody ja Beyoncé Knowles. USA 2008. Ohjaus: Darnell Martin. Pääosissa: Adrien Brody, Mos Def, Beyoncé Knowles, Jeffrey Wright, Gabrielle Union. Pituus: 109 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
14:50
Flyboys
Joukko amerikkalaisia nuoria värväytyi vapaaehtoisesti Ranskan sotavoimiin, ennen kuin USA liittyi ensimmäiseen maailmansotaan. Osa heistä päätti opetella lentämään, ja ensimmäinen 38 hävittäjälentäjän lentolaivue tuli tunnetuksi nimellä Lafayette Escadrille. Miehet eivät osanneet aavistaakaan, miten mahtava, romanttinen seikkailu heillä oli edessään, kun heistä tuli maan ensimmäisiä taistelulentäjiä. Ohjaus: Tony Bill. Pääosissa: James Franco (Blaine Rawlings), Martin Henderson (Reed Cassidy), David Ellison (Eddie Beagle), Jennifer Decker (Lucienne), Jean Reno (Captain Thenault). Pituus: 132 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.6 ∙ Rotten Tomatoes 33 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
17:10
Metsästäjä ja talvinen taistelu
Häijy Ravenna (Charlize Theron) saa selville siskonsa kuningatar Freyan (Emily Blunt) olevan raskaana ja rakastunut aatelismieheen. Freya synnyttää tyttövauvan, mutta hänen rakastajansa murhaa sen ja herättää Freyassa jäätävän raivon, jonka seurauksena kuningatar tappaa miehen. Freya lähtee pohjoiseen rakentamaan palatsia ja kokoamaan armeijaa, joka kaappaa lapsia ja kasvattaa heistä armottomia sotilaita. Vuosien päästä Eric (Chris Hemsworth) ja Sara (Jessica Chastain) ovat aikuisia ja rakastuneet. He suunnittelevat pakoa linnasta, mutta Freya rakentaa jäämuurin heidän välilleen. Eräänä päivänä Lumikki on sairas, ja hänen aviomiehensä etsii käsiinsä Ericin kertoakseen tälle, että taikapeili varastettiin matkalla turvapaikkaan. Eric lyöttäytyy yhteen kahden kääpiön kanssa löytääkseen peilin, mutta matkalla on vaaroja. Ohjaus: Cedric Nicolas-Troyan. Pääosissa: Chris Hemsworth, Charlize Theron, Jessica Chastain, Emily Blunt, Nick Frost. Alkuperäinen nimi: The Huntsman: The Winter's War. Pituus: 114 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Kello 18:00

19:00
Nerve
Seinäruusu "Vee" Delmonico (Emma Roberts) käy high schoolin viimeistä luokkaa eikä osaa kertoa murheen murtamalle äidilleen Nancylle (Juliette Lewis), että hänet on valittu taidekouluun, ja että hän muuttaa pois kotoa Staten Islandilta. Venusin ystävä Sydney (Emily Meade) pelaa nettirealitypeliä nimeltä Nerve. Siinä pelaajat ovat joko "katsojia" eli toiminnan todistajia tai "pelureita", jotka suorittavat haasteita rahasta. Sydney ja muut ystävät syyttävät Veetä liian araksi ja kehottavat häntä seikkailuun. Vee ei innostu eikä edes puhu J.P:lle (Brian Marc), suurelle ihastukselleen. Sydney kertoo J.P:lle Veen tunteista, mutta J.P. torjuu Veen, joka tuntee itsensä nöyryytetyksi. Sisuuntuneena Vee liittyy Nerveen eikä tahdo jäädä pelkäksi katsojaksi, vaan ryhtyy peluriksi. Hänen henkilötietonsa otetaan talteen, ja hänelle kerrotaan pelin kolme sääntöä: kaikki haasteet on tallennettava, palkkiorahoja ei saa, jos pelaaja jättää pelin tai ei suorita haastetta loppuun, eikä mistään saa ilmoittaa poliisille. Veen ensimmäinen haaste on suudella tuntematonta. Vee huomaa Ianin (Dave Franco), joka lukaa Veen lempikirjaa, Virginia Woolfin Majakkaa. Ian kertoo itsekin olevansa Nerven pelaaja. Katsojien mielestä he ovat hyvä pari, ja heitä kehotetaan menemään kaupungille. He saavat haasteekseen mennä luksusputiikkiin, jossa Veen on sovitettava ylellistä mekkoa ja Ianin hienoa pukua. Heidän omat vaatteensa varastetaan, joten heidän on häivyttävä kaupasta alusvaatteisillaan. Katsojat ovat hankkineet uudet vaatteet, ja ne on jätetty Ianin moottoripyörän viereen. Veen seuraava haaste on ottaa Ianin valitsema tatuointi. Ian piirtää tatuoinnin muttei näytä sitä Veelle, vaan soittaa tälel Wu-Tang Clanin C.R.E.A.M:n. Kappale oli Veen veljen suosikki, ja hän räppää mukana. Tatuointi paljastuu majakaksi. Ianin seuraava haaste on ajaa moottoripyörällä 100 km/h silmät sidottuna ja Veen ohjauksessa. Parin suosio kohoa vauhdilla, ja Sydney tulee kateelliseksi. Niinpä hän tarttuu haasteeseen, jossa on käveltävä kahden rakennuksen väliin viritetyillä tikkailla. Hän tekee virheen ja putoaa pelistä. Vee tajuaa pelin vaarat ja pyytää apua poliisilta, joka ei kuitenkaan tee mitään. Veen pankkitili tyhjennetään, ja hänen kimppuunsa käy huippupelaaja Ty (Machine Gun Kelly). Vee herää joutomaalta, ja Ian kertoo olevansa Tyn hyvä ystävä. Ty ja Ian olivat menneet poliisin puheille, kun heidän ystävänsä kuoli haastetta suorittaessaan. Siksi he joutuivat Nerven kolmanteen, salaiseen luokkaan: vangeiksi. He pyytävät avukseen hakkeria ja yrittävät pysäyttää pelin. Ty palaa takaisin asetta kantaen, ja katsojille annetaan tehtäväksi äänestää, pitäisikö Vee ampua vai ei. Katsojat äänestävät ampumisen puolesta, ja Ty painaa liipaisinta. Kaikki katsojat saavat viestin: "Olette osallisia murhaan." Katsojat kirjautuvat hädissään ulos pelistä, ja palvelimet kaatuvat. Vee ja Ty paljastavat lavastaneensa Veen kuoleman säikäyttääkseen katsojat pois pelistä. Lopulta Vee pääsee aloittamaan taideopinnot ja onnellisen suhteen Ianin kanssa. Pääosissa: Emma Roberts, Dave Franco, Machine Gun Kelly, Kimiko Glenn, Juliette Lewis. Pituus: 96 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Kello 21:00

21:00
Heist
Kasinon ryöstöä yrittäneet rikolliset kaappaavat bussin ja ottavat matkustajat panttivangeiksi. Pääosissa Robert De Niro, Jeffery Dean Morgan, Kate Bosworth ja David Bautista. USA 2015 Ohjaus: Scott Mann. Pääosissa: Robert De Niro, Dave Bautista, Mark-Paul Gosselaar, Jeffrey Dean Morgan, Morris Chestnut. Pituus: 93 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
23:00
Blair Witch (K15)
James Donahue (James Allen McCune) löytää nettivideon, jossa on rakeista kuvaa hänen siskostaan Heatherista. Heather oli mukana kuvausryhmässä, joka katosi Black Hillsin metsään 20 vuotta sitten. James uskoo videon todistavan, että Heather on elossa. Hän lähtee Burkittsvilleen ystäviensä Ashley Bennettin (Corbin Reid) ja Peter Jonesin (Brandon Scott) kanssa. Mukaan tulee aloitteleva dokumetaristi Lisa Arlington (Callie Hernandez). Myös Burkittsvillen asukit Talia (Valorie Curry) ja Lane (Wes Robinson) liittyvät joukkoon. Porukka leiriytyy, ja Talia ja Lane alkavat puhua Heatherin katoamisesta ja muista arvoituksellisista tapauksista, joiden uskotaan liittyvän kammottavaan Blair Witch -noitatarinaan. Leirin ympärille ilmestyy yöllä noitaa esittäviä risuhahmoja. Kaikki pelästyvät ja päättävät lähteä pois, mutta Lisa huomaa narua Lanen repussa, ja Lane ja Talia myöntävät pelotelleensa muita hahmoilla. He saavat lähtöpassit. Nelikko vaeltaa metsässä monta tuntia mutta päätyy takaisin leiripaikkaan. Lisa yrittää lennokkikameran avulla selvittää, missä he ovat, mutta kaikkialla näkyy vain metsää silmänkantamattomiin. Lennokkiin tulee vikaa, ja se juuttuu puuhun. He joutuvat taas leiriytymään, kun Ashley sairastuu jalassaan olevan haavan takia. Peter on metsässä, kun hänen taskulamppunsa alkaa välkkyä. Äkkiä hänen kimppuunsa hyökätään, ja hänet raahataan pois. Talia ja Lane palaavat muiden luo vaellettuaan metsässä viisi vuorokautta näkemättä kertaakaan auringonnousua, vaikka heidän lähdöstään on vain muutama tunti. Lane uskoo näkevänsä harhoja, joutuu paniikkiin ja juoksee pois. Seuraavana aamuna nuoret säikähtävät huomatessaan, että vielä seitsemältäkin on pimeää, ja leiriin on ilmestynyt entistä isompia risuhahmoja, joista yhteen on sidottu Ashleyn hiuksia. Ashley syyttää taas Taliaa ja rikkoo vihaisena yhden hahmon. Talia katkeaa. Äkkiä teltta lennähtää ilmaan, ja kaikki pakenevat. Ashley kiipeää puuhun hakemaan lennokkia, mutta hän putoaa, ja hänetkin raahataan pimeän metsän siimekseen. Alkaa äkillinen rankkasade, ja Lisa ja James löytävät ränsistyneen mökin, jonka sanotaan kuuluneen 40-luvulla eläneelle lapsenmurhaajalle Rustin Parrille, joka hänkin liittyy seudun noitatarinoihin. James luulee näkevänsä Heatherin yläkerrassa ja ryntää sisään mökkiin. Lane hyökkää Lisan kimppuun, ja Lisa tappaa Lanen itsepuolustukseksi. James on mökin nurkassa ja kuulee Heatherin äänen, kun hänenkin kimppuunsa hyökätään. Lisa yrittää nähdä taakseen kameransa avulla. Sitten hän kuulee Jamesin pyytävän anteeksi ja kääntyy, ja hänet tapetaan. Ohjaus: Adam Wingard. Pääosissa: James Allen McCune, Callie Hernandez, Brandon Scott, Valorie Curry, Corbin Reid. Pituus: 115 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Kello 24:00

01:00
Extraction (K15)
Harry Turner (Kellan Lutz) työskentelee CIA:n Prahan toimistolla, muttei koskaan pääse kentälle tositoimiin. Hänen isänsä Leonard (Bruce Willis), yksi CIA:n parhaista agenteista, saa tehtäväkseen hakea maailman telekommunikaatioverkon hakkerointiin tarkoitetun Condor-laitteen, mutta joutuu kaapatuksi sitä yrittäessään. Harry lähtee luvatta pelastustehtävään ja saa mukaansa vanhan heilansa Victorian (Gina Carano). Parivaljakko yrittää yhteisvoimin pelastaa Leonardia ja muuta maailmaa terroristeilta. Pituus: 83 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
03:00
Mechanic: Resurrection (K15)
Arthur Bishop (Jason Statham) elää ylellistä elämää Rio de Janeirossa tekaistuaan kuolemansa. Nautinnollinen varhaiseläke kuitenkin loppuu lyhyeen, kun hänen rakastajattarensa Gina Thorne (Jessica Alba) otetaan panttivangiksi. Vastahakoinen Bishop joutuu käyttämään taitojaan kohteidensa tappamiseksi, mutta surmat on saatava näyttämään onnettomuuksilta. Maailmankiertueellaan palkkamurhaaja mm. murtautuu karuun malesialaisvankilaan ja kiipeilee Sydneyssä korkean pilvenpiirtäjän seinällä. Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
05:00
Fantastic Four
Lapsuudenystävät Reed Richards (Miles Teller) ja Ben Grimm (Jamie Bell) ovat kehittäneet telesiirrinlaitteen prototyypin. Laite herättää hallituksen rahoittaman Baxter-säätiön ja professori Franklin Stormin (Reg E. Cathey) huomion. Storm palkkaa Richardsin ohjelmaansa ja esittelee pojille adoptiotyttärensä Suen (Kate Mara) ja tämän pikkuveljen Johnnyn (Michael B. Jordan). He rakentavat "kvanttiporttia", tekniikan ihmettä, jonka on suunnitellut professori Stormin suojatti Victor von Doom (Toby Kebbell). Victor on ihastunut Sueen. Kun käy ilmi, että NASA aikoo lähettää ryhmän portin läpi, mutta nuoret haluavat ehtiä ensin, ja Stormin sisarukset, Richards, Grimm ja von Doom kulkevat portista. He pääsevät Zero-planeetalle, jonka pinta sortuu, ja von Doom putoaa sen syövereihin. Muut pääsevät pakenemaan alukseen, mutta se laite räjähtää, ja nuoret muuttuvat molekyylitasolla. Richardsille tulee kyky vääntää ja venyttää kehoaan, Sue Storm pystyy muuntautumaan näkymättömksi ja luomaan suojakenttiä, ja Johnny Storm voi muuttua tuleksi ja lentää. Ben Grimm muuttuu jättiläismäiseksi olennoksi, jota suojaa kivikova kuori, niin että hän on haavoittumaton. Nelikkoa pidetään valtion laitoksessa, jossa heidän geneettisen koodistonsa muutoksia ja kykyjään tutkitaan. Syyllisyyden kalvama Richards pakenee ja vannoo löytävänsä keinon heidän parantamisekseen. Vuoden kuluttua Richards elää yksin Panamassa, jossa palkkionmetsästäjät yrittävät vangita hänet. Hän onnistuu pakenemaan mutta joutuukin Ben Grimmin vangiksi. Ystävänsä petoksesta edelleen vihainen Grimm kolkkaa Reedin pääpukkauksella. Richards herää alue 57:lla, laitoksessa, jossa Stormin sisarukset ovat oppineet hallitsemaan kykyjään. Laitosta johtaa tohtori Allen (Tim Blake Nelson), joka tekee sopimuksen Richardsin kanssa: jos Richards rakentaa uuden portaalin Zero-planeetalle, hän saa välineet ja resurssit etsiä parannuskeinoa. Kun tohtori Allen saapuu Zero-planeetalle, hän kohtaa Victorin, joka sulautunut avaruuspukuun ja oppinut hallitsemaan luonnonvoimia telekinesian avulla. Victor haluaa muokata maailmasta mieleisensä, alkaa kutsua itseään Doomiksi ja tappaa tutkijoita ja sotilaita surutta. Professori Storm yrittää pysäyttää Doomin, mutta Doom tuhoaa hänet. Doom kohtaa entiset kumppaninsa Zero-planeetalla. Hän on luonut mustan aukon, jonne Maan ainekset imeytyvät. Richards tajuaa, että portaali on tuhottava. Sue suojaa portaalia voimakentällä, Reed hämää Victoria ja Grimm iskee Doomin itsensä mustaan aukkoon. Johnny sulkee portaalin, ja Sue johdattaa kaikki takaisin Maahan. Yhdysvaltain armeija palkitsee nelikon omalla laitoksella, jossa he voivat tehdä omia kokeitaan hallinnon häiritsemättä. He vannovat käyttävänsä kykyjään yhteiskunnan hyväksi ja päättävät piiloutua "Ihmeneloset" -nimen taakse. Ohjaus: Josh Trank. Pääosissa: Miles Teller, Michael B. Jordan, Kate Mara, Jamie Bell, Toby Kebbell. Pituus: 96 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.