UutisetSääNetti-TVTV-opasSoMeHakuPalaute

Elokuvat

Tänään 16.12.

Viasat Film Action
19:00
Cadillac Records (K15)
Musiikkielokuva chicagolaisen Chess Records -levy-yhtiön ja sille levyttäneiden artistien noususta huipulle 1950-luvulla. Pääosissa mm. Adrien Brody ja Beyoncé Knowles. USA 2008. Ohjaus: Darnell Martin. Pääosissa: Adrien Brody, Mos Def, Beyoncé Knowles, Jeffrey Wright, Gabrielle Union. Pituus: 109 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
21:00
Deepwater Horizon (K15)
20.4.2010 Deepwater Horizon, yksityisen urakoitsijan Transoceanin öljynporauslautta, alkaa porata öljyä Louisianan etelärannikon tuntumasta öljy-yhtiö BP:lle. Pääsähköteknikko Michael "Mike" Williams (Mark Walhberg) ja lautan työnjohtaja James "Jimmy" Harrell (Kurt Russell) yllättyvät suuresti kuullessaan, että ne työntekijät, joiden tehtävänä olisi pumpata öljylähteen vakauden varmistava sementti, lähetetään BP:n johtajien Donald Vidrinen (John Malkovich) ja Robert Kaluzan (Brad Leland) vaatimuksesta kotiin ennen kuin he ovat tehneet tarvittavan painetestin. Kun Mike valmistelee poraustiimiä, johon kuuluu myös Caleb Holloway (Dylan O'Brien), Harrell tapaa Vidrinen ja suostuttelee hänet tekemään testin, mikä vain entisestään heikentää jo valmiiksi huonosti asettunutta sementtiä. Vidrinen kärsivällisyys käy vähiin, ja odottamatta Harrellin vahvistettuja tuloksia Vidrine määrää, että öljylähde otetaan käyttöön. Ohjaus: Peter Berg. Pääosissa: Mark Wahlberg, Kate Hudson, John Malkovich, Kurt Russell, Gina Rodriguez. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
23:00
Basic (K15)
John Travoltan ja Samuel L. Jacksonin tähdittämä trilleri, jossa sotilaskouluttaja katoaa ja neljä sotilasta kuolee taisteluharjoituksessa. Mitä todella tapahtui? USA/Kanada 2003. Pääosissa: John Travolta (Hardy), Connie Nielsen (Osborne), Samuel L. Jackson (West), Brian Van Holt (Dunbar), Harry Connick Jr. (Vilmer). Pituus: 93 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Huomenna 17.12.

Viasat Film Action
00:50
Takers (K15)
Kokenut pankkiryöstäjäjoukko suunnittelee komeaa ryöstöä. Porukassa ovat mukana Gordon Cozier (Idris Elba), John Rahway (Paul Walker) ja Jake Attica (Michael Ealy), jotka ovat todistaneet kovuutensa jo monissa ryöstöissä. Viimeisintä suunnitelmaa kuitenkin uhkaa sinnikäs poliisi Jack Welles (Matt Dillon), joka aikoo saada rikolliset kiikkin. Ohjaus: John Luessenhop. Pääosissa: Idris Elba, Paul Walker, Michael Ealy, Zoe Saldana, Matt Dillon. Pituus: 103 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.2 ∙ Rotten Tomatoes 28 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
02:40
Harry Brown (K15)
Nykyajan Britanniaan sijoittuvassa trillerissä seurataan Harry Brownia (Michael Caine), joka päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä, kun hänen paras ystävänsä murhataan. Britannia 2009. Ohjaus: Daniel Barber. Pääosissa: Michael Caine (Harry Brown), Jamie Downey (Carl), Iain Glen (S.I. Childs), David Bradley (Leonard Attwell). Pituus: 103 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.2 ∙ Rotten Tomatoes 64 %

04:25
2012
Vuonna 2009 amerikkalainen geologi Adrian Helmsley (Chiwetel Ejiofor) vierailee astrofyysikko Satnam Surtanin (Jimi Mistry) luona Intiassa ja kuulee, että auringon valtavan roihupurkauksen neutriinot lämmittävät maapallon ydintä. Helmsley kertoo tiedot Valkoisen talon kansliapäällikölle Carl Anheuserille (Oliver Platt), joka vie hänet presidentin puheille. Vuonna 2010 joukkomielenosoitusten keskellä Vancouverissa Amerikan presidentti Thomas Wilson (Danny Glover) ja muut maailman johtajat aloittavat salaisen projektin ihmiskunnan pelastamiseksi. Kiina ja G8-valtiota alkavat rakentaa kahdeksaa arkkia, joista jokaiseen mahtuu 100 000 ihmistä. Arkkeja rakennetaan Himalajalla lähellä Tiibetin Cho Mingiä. Vuonna 2012 köyhä losangelesilainen tieteiskirjailija Jackson Curtis (John Cusack) toimii autonkuljettajana venäläiselle miljardöörille Yuri Karpoville (Zlatko Buri?). Jacksonin entinen vaimo Kate Curtis (Amanda Peet) ja heidän lapsensa asuvat yhdessä Katen miesystävän Gordon Silbermanin kanssa. Gordon on sekä plastiikkakirurgi että lentäjä. Jackson vie lapsensa Noahin ja Lillyn retkeilemään Yellowstonen kansallispuistoon. Kun Jackson ja lapset löytävät alueen, joka on armeijan aitaama, he kiipeävät aidan yli alueelle. He jäävät kiinni, ja heidät viedään geologi Adrianin puheille. Adrian on lukenut Jacksonin kirjoja. Perhe pääsee lähtemään, ja he tappavat Charlie Frostin (Woody Harrelson), joka isännöi puistosta lähetettävää radio-ohjelmaa. Adrianille selviää, että Maassa tapahtuu merkittäviä muutoksia muutaman tunnin kuluttua, eli paljon ennakoitua aiemmin. Arkeista vain neljä on valmiina. Yöllä armeija lähtee Yellowstonesta, ja Jackson katsoo Charlien videon, Charles Hapgoodin teoriaa, Maan kuoren liikkeitä ja siten, miten mesoamerikkalaisessa kalenterissa on ennustettu jotakin merkittävää tapahtuvaksi vuonna 2012. Ohjaus: Roland Emmerich. Pääosissa: John Cusack (Jackson Curtis), Amanda Peet (Kate Curtis), Woody Harrelson (Charlie Frost), Danny Glover (President Thomas Wilson), Thandie Newton (Dr. Laura Wilson). Pituus: 151 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 5.8 ∙ Rotten Tomatoes 39 %

07:00
Hal ja iso rakkaus
Hal Larsen (Jack Black) on äärimmäisen pinnallinen mies, jonka mielestä vain supermallit ja keskiaukeaman tytöt ovat kauniita. Hän näkee naisissa vain ulkokuoren ja tyytyy ainoastaan täydellisiin napakymppeihin. Hal käy (itseään esittävän) elämänvalmentaja Tony Robbinsin luona, joka hypnotisoi hänet näkemään ihmisten sisäisen kauneuden. Pian Hal ihastuukin Rosemaryyn (Gwyneth Paltrow), sairaalloisen lihavaan naiseen, jolla on todellinen kultasydän. Pääosissa: Gwyneth Paltrow (Rosemary Shanahan), Jack Black (Hal Larson), Jason Alexander (Mauricio Wilson), Joe Viterelli (Steve Shanahan). Alkuperäinen nimi: Shallow Hal. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
08:50
Mies joka ei ollut siellä
Coenin veljesten "Mies joka ei ollut siellä" sijoittuu uneliaaseen pohjoiskalifornialaiseen pikkukaupunkiin 1940-luvulle. Billy Bob Thornton näyttelee Ed Cranea, nöyrää parturia, joka epäilee kovasydämisen ja juopottelevan vaimonsa Doriksen (Frances McDormand) pettävän häntä pomonsa (James Gandolfini) kanssa. Kaupunkiin pyyhältää hilpeä muukalainen (Jon Polito), joka vihjaa, että sijoittamalla uuteen omituiselta kuulostavaan keksintöön, kuivapesuun, voisi ansaita omaisuuden. Ed keksii kiristyssuunnitelman, jonka avulla hän toivoo rikastuvansa ja saavansa samalla kostaa. Suunnitelma menee pahasti pieleen, kun hän tekee vahingossa murhan, josta syytetään Dorista. Doris joutuu vankilaan ja Ed kovan kaupunkilaislakimiehen Freddy Riedenschneiderin (Tony Shalhoub) armoille. Tämän mustavalkoisen elokuvan kuvaajana on ollut kolminkertainen Oscar-ehdokas Roger Deakins. Ohjaus: Joel Coen, Ethan Coen. Pääosissa: Billy Bob Thornton (Edward Crane), Frances McDormand (Doris Crane), Michael Badalucco (Frank), James Gandolfini (David Brewster), Katherine Borowitz (Ann Nirdlinger). Alkuperäinen nimi: The Man Who Wasn't There. Pituus: 118 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
10:45
Pyromanen
Pyromaani levittää kauhua uneliaassa etelänorjalaisessa kylässä. Kyläläisten turvallisuuden tunne järkkyy lopullisesti, kun pyromaanin henkilöllisyys selviää. Norja 2016 Pituus: 100 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
12:20
Master and Commander: Maailman laidalla
Russell Crowe, Paul Bettany ja James D’Arcy pääosissa Patrick O’Brianin romaaneihin perustuvassa jännärissä. Brittiläislaivaston kapteeni koettelee alustaan ja miehistöään kaapparilaivan kaatamiseksi. Ohjaus: Peter Weir. Pääosissa: Russell Crowe (Jack Aubrey), Paul Bettany (Stephen Maturin), James D'Arcy (Tom Pullings), Edward Woodall (William Mowett), Chris Larkin (Howard). Alkuperäinen nimi: Master and Commander: The Far Side of the World. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
14:35
Risen
Roomalaissotilas Clavius (Joseph Fiennes) saa Pontius Pilatukselta (Peter Firth) määräyksen tutkia tapausta äskettäin ristiinnaulitusta Yeshuasta (Cliff Curtis), joka on väitetysti noussut haudastaan. Clavius seuraa henkilökohtaisen apurinsa Luciuksen (Tome Felton) kanssa johtolankoja todistaakseen huhut vääriksi, mutta kohtaa jatkuvasti lisää todisteita, jotka viittaavat tapauksen olevan täyttä totta. Apostolit ja Magdalan Marian (María Botto) tavatessaan Claviuksen uskomuksia koetellaan. Tämä muuttaa hänet ja maailman pysyvästi. Ohjaus: Kevin Reynolds. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
16:20
Vakoojien silta
Kylmään sotaan sijoittuvassa historiallisessa draamaelokuvassa Brooklynistä kotoisin oleva finanssiasianajaja James B. Donovan (Tom Hanks) saa tehtäväkseen neuvotella vankikaupasta, jossa on mukana Neuvostoliiton alas ampuma amerikkalaislentäjä ja Yhdysvaltojen vastaisesta vakoilusta 45 vuoden tuomiota kärsivä neuvostoliittolaisvakooja. Aluksi tehtävä pelottaa Jamesia, mutta ajan myötä hän inspiroituu ja tarttuu haasteeseen. James pääsee hänelle asetettujen esteiden yli, mutta pian huomaa perheensä olevan vaarassa. Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Tom Hanks, Amy Ryan, Mark Rylance, Joshua Harto, Alan Alda. Alkuperäinen nimi: Bridge of Spies. Pituus: 135 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
18:45
2012
Vuonna 2009 amerikkalainen geologi Adrian Helmsley (Chiwetel Ejiofor) vierailee astrofyysikko Satnam Surtanin (Jimi Mistry) luona Intiassa ja kuulee, että auringon valtavan roihupurkauksen neutriinot lämmittävät maapallon ydintä. Helmsley kertoo tiedot Valkoisen talon kansliapäällikölle Carl Anheuserille (Oliver Platt), joka vie hänet presidentin puheille. Vuonna 2010 joukkomielenosoitusten keskellä Vancouverissa Amerikan presidentti Thomas Wilson (Danny Glover) ja muut maailman johtajat aloittavat salaisen projektin ihmiskunnan pelastamiseksi. Kiina ja G8-valtiota alkavat rakentaa kahdeksaa arkkia, joista jokaiseen mahtuu 100 000 ihmistä. Arkkeja rakennetaan Himalajalla lähellä Tiibetin Cho Mingiä. Vuonna 2012 köyhä losangelesilainen tieteiskirjailija Jackson Curtis (John Cusack) toimii autonkuljettajana venäläiselle miljardöörille Yuri Karpoville (Zlatko Buri?). Jacksonin entinen vaimo Kate Curtis (Amanda Peet) ja heidän lapsensa asuvat yhdessä Katen miesystävän Gordon Silbermanin kanssa. Gordon on sekä plastiikkakirurgi että lentäjä. Jackson vie lapsensa Noahin ja Lillyn retkeilemään Yellowstonen kansallispuistoon. Kun Jackson ja lapset löytävät alueen, joka on armeijan aitaama, he kiipeävät aidan yli alueelle. He jäävät kiinni, ja heidät viedään geologi Adrianin puheille. Adrian on lukenut Jacksonin kirjoja. Perhe pääsee lähtemään, ja he tappavat Charlie Frostin (Woody Harrelson), joka isännöi puistosta lähetettävää radio-ohjelmaa. Adrianille selviää, että Maassa tapahtuu merkittäviä muutoksia muutaman tunnin kuluttua, eli paljon ennakoitua aiemmin. Arkeista vain neljä on valmiina. Yöllä armeija lähtee Yellowstonesta, ja Jackson katsoo Charlien videon, Charles Hapgoodin teoriaa, Maan kuoren liikkeitä ja siten, miten mesoamerikkalaisessa kalenterissa on ennustettu jotakin merkittävää tapahtuvaksi vuonna 2012. Ohjaus: Roland Emmerich. Pääosissa: John Cusack (Jackson Curtis), Amanda Peet (Kate Curtis), Woody Harrelson (Charlie Frost), Danny Glover (President Thomas Wilson), Thandie Newton (Dr. Laura Wilson). Pituus: 151 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 5.8 ∙ Rotten Tomatoes 39 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
21:20
Takers (K15)
Kokenut pankkiryöstäjäjoukko suunnittelee komeaa ryöstöä. Porukassa ovat mukana Gordon Cozier (Idris Elba), John Rahway (Paul Walker) ja Jake Attica (Michael Ealy), jotka ovat todistaneet kovuutensa jo monissa ryöstöissä. Viimeisintä suunnitelmaa kuitenkin uhkaa sinnikäs poliisi Jack Welles (Matt Dillon), joka aikoo saada rikolliset kiikkin. Ohjaus: John Luessenhop. Pääosissa: Idris Elba, Paul Walker, Michael Ealy, Zoe Saldana, Matt Dillon. Pituus: 103 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.2 ∙ Rotten Tomatoes 28 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
23:10
Harry Brown (K15)
Nykyajan Britanniaan sijoittuvassa trillerissä seurataan Harry Brownia (Michael Caine), joka päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä, kun hänen paras ystävänsä murhataan. Britannia 2009. Ohjaus: Daniel Barber. Pääosissa: Michael Caine (Harry Brown), Jamie Downey (Carl), Iain Glen (S.I. Childs), David Bradley (Leonard Attwell). Pituus: 103 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.2 ∙ Rotten Tomatoes 64 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia

Maanantai 18.12.

Viasat Film Action
01:00
Rogue One: A Star Wars Story
Tähtien sodan uuden jännittävän tarinan pääosissa ovat Felicity Jones, Diego Luna ja Mads Mikkelsen. Kapinallisten joukko pyrkii anastamaan Kuolemantähden suunnitelmat varmasta kuolemasta huolimatta. Ohjaus: Gareth Edwards. Pääosissa: Felicity Jones, Diego Luna, Ben Mendelsohn, Mads Mikkelsen, Forest Whitaker. Pituus: 133 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
03:10
Anakonda
Jon Voightin, Jennifer Lopezin ja Eric Stolzin tähdittämä trilleri, jossa legendaarista intiaaniheimoa etsivä kuvausryhmä törmääkin ihmisiä syövään hirviöön. USA 1997. Ohjaus: Luis Llosa. Pääosissa: Eric Stoltz (Dr. Steven Cale), Jon Voight (Paul Sarone), Jennifer Lopez (Terri Flores), Ice Cube (Danny Rich), Jonathan Hyde (Warren Westridge). Alkuperäinen nimi: Anaconda. Pituus: 86 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 4.6 ∙ Rotten Tomatoes 38 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
05:00
Astronaut Farmer
Billy Bob Thornton, Virginia Madsen ja J.K. Simmons innostavassa tarinassa maanviljelijäksi ryhtyneestä astronautista, joka rakentaa oman avaruusraketin viranomaisten vastustuksesta huolimatta. Ohjaus: Michael Polish. Pääosissa: Billy Bob Thornton, Virginia Madsen, Bruce Dern, Max Thieriot, J.K Simmons. Pituus: 104 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
07:00
Risen
Roomalaissotilas Clavius (Joseph Fiennes) saa Pontius Pilatukselta (Peter Firth) määräyksen tutkia tapausta äskettäin ristiinnaulitusta Yeshuasta (Cliff Curtis), joka on väitetysti noussut haudastaan. Clavius seuraa henkilökohtaisen apurinsa Luciuksen (Tome Felton) kanssa johtolankoja todistaakseen huhut vääriksi, mutta kohtaa jatkuvasti lisää todisteita, jotka viittaavat tapauksen olevan täyttä totta. Apostolit ja Magdalan Marian (María Botto) tavatessaan Claviuksen uskomuksia koetellaan. Tämä muuttaa hänet ja maailman pysyvästi. Ohjaus: Kevin Reynolds. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
08:45
Master and Commander: Maailman laidalla
Russell Crowe, Paul Bettany ja James D’Arcy pääosissa Patrick O’Brianin romaaneihin perustuvassa jännärissä. Brittiläislaivaston kapteeni koettelee alustaan ja miehistöään kaapparilaivan kaatamiseksi. Ohjaus: Peter Weir. Pääosissa: Russell Crowe (Jack Aubrey), Paul Bettany (Stephen Maturin), James D'Arcy (Tom Pullings), Edward Woodall (William Mowett), Chris Larkin (Howard). Alkuperäinen nimi: Master and Commander: The Far Side of the World. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
11:00
Vakoojien silta
Kylmään sotaan sijoittuvassa historiallisessa draamaelokuvassa Brooklynistä kotoisin oleva finanssiasianajaja James B. Donovan (Tom Hanks) saa tehtäväkseen neuvotella vankikaupasta, jossa on mukana Neuvostoliiton alas ampuma amerikkalaislentäjä ja Yhdysvaltojen vastaisesta vakoilusta 45 vuoden tuomiota kärsivä neuvostoliittolaisvakooja. Aluksi tehtävä pelottaa Jamesia, mutta ajan myötä hän inspiroituu ja tarttuu haasteeseen. James pääsee hänelle asetettujen esteiden yli, mutta pian huomaa perheensä olevan vaarassa. Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Tom Hanks, Amy Ryan, Mark Rylance, Joshua Harto, Alan Alda. Alkuperäinen nimi: Bridge of Spies. Pituus: 135 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
13:25
Lords of Dogtown
Elokuva taitavista nuorista rullalautailijoista, jotka varttuivat 1970-luvulla Kalifornian Venicen kovilla kaduilla ja hioivat taitojaan alueen tyhjissä uima-altaissa. Ohjaus: Catherine Hardwicke. Pääosissa: Heath Ledger (Skip Engblom), Johnny Knoxville (Topper Burks), America Ferrera (Thunder Monkey), Emile Hirsch (Jay Adams), Victor Rasuk (Tony Alva). Pituus: 103 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.1 ∙ Rotten Tomatoes 55 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
15:15
Kingsglaive: Final Fantasy XV
Lucisin maagisen valtakunnan ja Niflheimin uhkaavan imperiumin välinen sota on jatkunut jo pitkään. Kun armeija tunkeutuu Lucisiin, kuningas Regis (Sean Bean) komentaa Kingsglaiven mahtavat joukot taistelemaan kansansa pelastukseksi. Soturit taistelevat sankarillisen Nyx Ulricin (Aaron Paul) johdolla ja monarkin valta apunaan torjuakseen Niflheimin invaasion. Pituus: 110 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
17:10
When the Bough Breaks
Morris Chestnut, Regina Hall ja Jaz Sinclair kireässä draamaelokuvassa, jossa varakas aviopari palkkaa lapsensa synnyttäjäksi nuoren naisen, jolle tulee pakkomielle aviomiehestä raskautensa aikana. Ohjaus: Jon Cassar. Pääosissa: Morris Chestnut, Regina Hall, Jaz Sinclair, Michael K. Williams, Romany Malco. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
19:00
Astronaut Farmer
Billy Bob Thornton, Virginia Madsen ja J.K. Simmons innostavassa tarinassa maanviljelijäksi ryhtyneestä astronautista, joka rakentaa oman avaruusraketin viranomaisten vastustuksesta huolimatta. Ohjaus: Michael Polish. Pääosissa: Billy Bob Thornton, Virginia Madsen, Bruce Dern, Max Thieriot, J.K Simmons. Pituus: 104 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
21:00
Rogue One: A Star Wars Story
Tähtien sodan uuden jännittävän tarinan pääosissa ovat Felicity Jones, Diego Luna ja Mads Mikkelsen. Kapinallisten joukko pyrkii anastamaan Kuolemantähden suunnitelmat varmasta kuolemasta huolimatta. Ohjaus: Gareth Edwards. Pääosissa: Felicity Jones, Diego Luna, Ben Mendelsohn, Mads Mikkelsen, Forest Whitaker. Pituus: 133 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
23:10
Anakonda
Jon Voightin, Jennifer Lopezin ja Eric Stolzin tähdittämä trilleri, jossa legendaarista intiaaniheimoa etsivä kuvausryhmä törmääkin ihmisiä syövään hirviöön. USA 1997. Ohjaus: Luis Llosa. Pääosissa: Eric Stoltz (Dr. Steven Cale), Jon Voight (Paul Sarone), Jennifer Lopez (Terri Flores), Ice Cube (Danny Rich), Jonathan Hyde (Warren Westridge). Alkuperäinen nimi: Anaconda. Pituus: 86 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 4.6 ∙ Rotten Tomatoes 38 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia

Tiistai 19.12.

Viasat Film Action
01:00
Operaatio Rescue Dawn
Christian Bale on tässä tositarinassa amerikkalainen taistelulentäjä Dieter Dengler, joka vangittiin Laosissa Vietnamin sodan aikana. Hän junaili vankileiriltä uhkarohkean paon. USA 2006. Pääosissa: Christian Bale (Dieter), Steve Zahn (Duane), Jeremy Davies (Gene), Marshall Bell (Admiral), François Chau (Province Governor). Pituus: 126 min. Valtaosa elokuvasta sopii kaikenikäisille, mutta osa kohtauksista voi järkyttää lapsia.
Viasat Film Action
03:10
Safe (K15)
Jason Statham, Catherine Chan ja Chris Sanderson korkeaoktaanisen trillerin pääosissa. Ex-kyttä pelastaa 12-vuotiaan tytön kidnappaajilta ja taistelee muita kaappaajia vastaan. Ohjaus: Boaz Yakin. Pääosissa: Jason Statham (Luke Wright), Catherine Chan (Mei), Robert John Burke (Captain Wolf), James Hong (Han Jiao), Anson Mount (Alex Rosen). Pituus: 94 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
05:00
The Spy Next Door
Komedia entisestä CIA-vakoojasta Bob Hosta (Jackie Chan), joka kohtaa kovan paikan joutuessaan vahtimaan tyttöystävänsä lapsia. Kaiken kukkuraksi miehen riesana on venäläinen terroristi. USA 2010. Ohjaus: Brian Levant. Pääosissa: Jackie Chan (Bob Ho), Amber Valletta (Gillian), Billy Ray Cyrus (Colton James), Madeline Carroll (Farren), Will Shadley (Ian). Pituus: 94 min. Ohjelma sopii kaikenikäisille.
Viasat Film Action
07:00
Kingsglaive: Final Fantasy XV
Lucisin maagisen valtakunnan ja Niflheimin uhkaavan imperiumin välinen sota on jatkunut jo pitkään. Kun armeija tunkeutuu Lucisiin, kuningas Regis (Sean Bean) komentaa Kingsglaiven mahtavat joukot taistelemaan kansansa pelastukseksi. Soturit taistelevat sankarillisen Nyx Ulricin (Aaron Paul) johdolla ja monarkin valta apunaan torjuakseen Niflheimin invaasion. Pituus: 110 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
09:00
Lords of Dogtown
Elokuva taitavista nuorista rullalautailijoista, jotka varttuivat 1970-luvulla Kalifornian Venicen kovilla kaduilla ja hioivat taitojaan alueen tyhjissä uima-altaissa. Ohjaus: Catherine Hardwicke. Pääosissa: Heath Ledger (Skip Engblom), Johnny Knoxville (Topper Burks), America Ferrera (Thunder Monkey), Emile Hirsch (Jay Adams), Victor Rasuk (Tony Alva). Pituus: 103 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.1 ∙ Rotten Tomatoes 55 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
11:00
When the Bough Breaks
Morris Chestnut, Regina Hall ja Jaz Sinclair kireässä draamaelokuvassa, jossa varakas aviopari palkkaa lapsensa synnyttäjäksi nuoren naisen, jolle tulee pakkomielle aviomiehestä raskautensa aikana. Ohjaus: Jon Cassar. Pääosissa: Morris Chestnut, Regina Hall, Jaz Sinclair, Michael K. Williams, Romany Malco. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
13:00
Masterminds
Zach Galifianakis, Kristen Wiig ja Owen Wilson ovat pääosissa tositapahtumiin perustuvassa tarinassa amerikkalaisesta pankkiryöstöstä. Vartija ryöstää pankin, jossa on töissä, mutta toverit pettävät. Ohjaus: Jared Hess. Pääosissa: Zach Galifianakis, Kristen Wiig, Owen Wilson, Kate McKinnon, Jason Sudeikis. Pituus: 95 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
15:00
The Limits of Control
Jim Jarmuschin tarina salaperäisestä yksineläjästä, joka saa tehtäväkseen tehdä rikoksen Espanjassa. Ohjeet tulevat tulitikkuaskeissa. Rooleissa mm. Gael Garcia Bernal ja Bill Murray. USA/Japani 2009. Ohjaus: Jim Jarmusch. Pääosissa: Isaach De Bankolé (Lone Man), Gael García Bernal (Mexican), John Hurt (Guitar), Tilda Swinton (Blonde), Bill Murray (American). Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
17:00
Remember
Zev Guttman (Christopher Plummer) on selvinnyt Auschwitzin kauheuksista ja asuu nyt vanhainkodissa New Yorkissa. Hän saa siellä ystäväkseen Max Rosenbaumin (Martin Landau), joka hänkin on selviytyjä. Rosenbaum suostuttelee Zevin pakenemaan ja paikantamaan keskitysleirin komendantin, joka tappoi Zevin perheen ja pakeni sitten Yhdysvaltoihin peitenimellä. Kostonretkellään Zev saa etsittyä käsiinsä neljä mahdollista epäiltyä, mutta hänen Alzheimerin tautinsa jarruttaa matkaa. Pituus: 94 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
19:00
The Spy Next Door
Komedia entisestä CIA-vakoojasta Bob Hosta (Jackie Chan), joka kohtaa kovan paikan joutuessaan vahtimaan tyttöystävänsä lapsia. Kaiken kukkuraksi miehen riesana on venäläinen terroristi. USA 2010. Ohjaus: Brian Levant. Pääosissa: Jackie Chan (Bob Ho), Amber Valletta (Gillian), Billy Ray Cyrus (Colton James), Madeline Carroll (Farren), Will Shadley (Ian). Pituus: 94 min. Ohjelma sopii kaikenikäisille.
Viasat Film Action
21:00
Operaatio Rescue Dawn
Christian Bale on tässä tositarinassa amerikkalainen taistelulentäjä Dieter Dengler, joka vangittiin Laosissa Vietnamin sodan aikana. Hän junaili vankileiriltä uhkarohkean paon. USA 2006. Pääosissa: Christian Bale (Dieter), Steve Zahn (Duane), Jeremy Davies (Gene), Marshall Bell (Admiral), François Chau (Province Governor). Pituus: 126 min. Valtaosa elokuvasta sopii kaikenikäisille, mutta osa kohtauksista voi järkyttää lapsia.
Viasat Film Action
23:10
Safe (K15)
Jason Statham, Catherine Chan ja Chris Sanderson korkeaoktaanisen trillerin pääosissa. Ex-kyttä pelastaa 12-vuotiaan tytön kidnappaajilta ja taistelee muita kaappaajia vastaan. Ohjaus: Boaz Yakin. Pääosissa: Jason Statham (Luke Wright), Catherine Chan (Mei), Robert John Burke (Captain Wolf), James Hong (Han Jiao), Anson Mount (Alex Rosen). Pituus: 94 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Keskiviikko 20.12.

Viasat Film Action
01:00
Jason Bourne (K15)
Entinen CIA:n agentti Nicky Parson (Julia Stiles) auttoi aiemmin Bournea (Matt Damon), katosi myöhemmin ja toimii nyt jälleen ilmiantajana, joka valmistautuu paljastamaan CIA:n huippusalaisen pimeän operaation. Nicky hakkeroituu CIA:han ja lataa kaikki tiedot pimeästä operaatiosta, mukaan lukien Treadstone-operaatiosta, jossa Bourne oli osallisena. Hakkerointi tulee CIA-agentti Heather Leen (Alicia Viaknder) tietoon, ja tämä välittää asian eteenpäin johtaja Robert Deweylle (Tommy Lee Jones), joka on aivot pimeiden operaatioiden takana. Ohjaus: Paul Greengrass. Pääosissa: Matt Damon, Julia Styles, Alicia Vikander, Vincent Cassel, Tommy Lee Jones. Pituus: 123 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
03:00
The Cold Light of Day (K15)
Henry Cavill, Sigourney Weaver ja Bruce Willis vauhdikkaassa trillerissä, jossa pörssimeklari joutuu virkamiesten salaliiton uhriksi, kun hänen perheensä siepataan Espanjan-lomalla. Ohjaus: Mabrouk El Mechri. Pääosissa: Henry Cavill, Sigourney Weaver, Bruce Willis, Verónica Echegui, Emma Hamilton. Pituus: 93 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
04:45
Kolmannen asteen yhteys
Roy Nearyn rekka tekee yhtäkkiä tenän, ja hänen yllään loistaa kummallinen valo. Tapauksen jälkeen Royn mielessä alkaa pyöriä omituisia näkyjä ja viisi nuottia. Saako hän selville, kuka tai mikä yrittää ottaa häneen yhteyden? Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Richard Dreyfuss, Teri Garr, François Truffaut, Melinda Dillon, Bob Balaban. Alkuperäinen nimi: Close Encounters of the Third Kind. Pituus: 132 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.7 ∙ Rotten Tomatoes 96 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
07:00
The Limits of Control
Jim Jarmuschin tarina salaperäisestä yksineläjästä, joka saa tehtäväkseen tehdä rikoksen Espanjassa. Ohjeet tulevat tulitikkuaskeissa. Rooleissa mm. Gael Garcia Bernal ja Bill Murray. USA/Japani 2009. Ohjaus: Jim Jarmusch. Pääosissa: Isaach De Bankolé (Lone Man), Gael García Bernal (Mexican), John Hurt (Guitar), Tilda Swinton (Blonde), Bill Murray (American). Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
09:00
Masterminds
Zach Galifianakis, Kristen Wiig ja Owen Wilson ovat pääosissa tositapahtumiin perustuvassa tarinassa amerikkalaisesta pankkiryöstöstä. Vartija ryöstää pankin, jossa on töissä, mutta toverit pettävät. Ohjaus: Jared Hess. Pääosissa: Zach Galifianakis, Kristen Wiig, Owen Wilson, Kate McKinnon, Jason Sudeikis. Pituus: 95 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
11:00
Remember
Zev Guttman (Christopher Plummer) on selvinnyt Auschwitzin kauheuksista ja asuu nyt vanhainkodissa New Yorkissa. Hän saa siellä ystäväkseen Max Rosenbaumin (Martin Landau), joka hänkin on selviytyjä. Rosenbaum suostuttelee Zevin pakenemaan ja paikantamaan keskitysleirin komendantin, joka tappoi Zevin perheen ja pakeni sitten Yhdysvaltoihin peitenimellä. Kostonretkellään Zev saa etsittyä käsiinsä neljä mahdollista epäiltyä, mutta hänen Alzheimerin tautinsa jarruttaa matkaa. Pituus: 94 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
13:00
Suuri puhallus 2
Kukistettuaan FBI:n vuotta aiemmin neljä hevosmiestä odottavat uutta tehtävää heidät värvänneeltä taikurien joukolta nimeltä Silmä. Kun J. Daniel Atlas (Jesse Eisenberg) alkaa etsiä joukkoa omin päin, hevosmiehet päätyvät teknologisen neron Walter Mabryn (Daniel Radcliffe) luo, joka antaa hevosmiehille tehtäväksi varastaa tietojenharavointilaitteen. Sitä seuraavat tapahtumat ja yllätykset vaikuttavat menneisiin, nykyisiin ja tuleviin hahmoihin. Ohjaus: Jon M. Chu. Pääosissa: Mark Ruffalo, Woody Harrelson, Lizzy Caplan, Daniel Radcliffe, Morgan Freeman. Alkuperäinen nimi: Now You See Me 2. Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
15:10
Pikku-Enkelit. Vaarallinen tehtävä
Naisopiskelijoiden ryhmä on valmistumassNaisopiskelijoiden ryhmä on valmistumassa puolisotilaallisesta huippuosastosta, D.E.B.S:stä, jonka kantaviin arvoihin kuuluvat kurinalaisuus, energia, kauneus ja voima. Heitä arvioidaan sen mukaan, miten hyvin he osaavat valehdella, huijata ja taistella. Ryhmään kuuluvat aseita rakastava Max Brewer (Megan Good), estoton Dominique (Devon Aoki), siveyden sipuli Janet (Jill Ritchie) ja epävarma Amy (Sara Foster). Amy on juuri eronnut poikaystävästään Bobby Matthewsista (Geoff Stults), joka on töissä sisäministeriön turvallisuusosastolla. Amyn elämään jääneen tyhjiön täyttää ryhmän tehtävä seurata roistomaista Lucy Diamondia (Jordana Brewster), josta Amy kirjoitti lopputyönsä. Järjestön johtajat rouva Petrie (Holland Taylor) ja herra Phipps (Michael Clarke Duncan) antavat ryhmälle tehtäväksi varjostaa Lucya. Lucyn apuri Scud (Jimmi Simpson) on järjestänyt tälle sokkotreffit venäläisen salamurhaajan Ninotchka Kaprovan (Jessica Cauffiel) kanssa. Ohjaus: Angela Robinson. Pääosissa: Sara Foster (Amy Bradshaw), Jordana Brewster (Lucy Diamond), Meagan Good (Max Brewer), Devon Aoki (Dominique), Jill Ritchie (Janet). Alkuperäinen nimi: D.E.B.S.. Pituus: 91 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
17:00
In the Blood
Kööpenhaminassa on kesä, ja opiskelijaryhmä nauttii loputtomista päivistä ja huolettomista öistä. Simon (Kristoffer Bech) opiskelee lääketiedettä parhaan ystävänsä Knudin (Elliot Crosset Hove) kanssa. Pojat juhlivat ja jahtaavat tyttöjä ystäviensä Sörenin (Aske Bang) ja Esbenin (Mads Reuther) kanssa päivästä toiseen. Ajat ovat kuitenkin muuttumaan päin heidän välillään, ja kun kaikki Simonia lukuun ottamatta haluavat laittaa asunnon myyntiin, ilmapiiri käy kireäksi. Simon ei ole valmis luopumaan rennosta elämäntyylistään, ja ihastuessaan baarimestari Emilieen (Victoria Carmen Sonne) ei pysty myöntämään tunteitaan tätä kohtaan. Tämän myötä Simon ajautuu yhä syvemmälle rajoittamattoman juhlinnan maailmaan, mikä ajan myötä uhkaa tuhota pojan suhteet. Pituus: 114 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
18:45
Kolmannen asteen yhteys
Roy Nearyn rekka tekee yhtäkkiä tenän, ja hänen yllään loistaa kummallinen valo. Tapauksen jälkeen Royn mielessä alkaa pyöriä omituisia näkyjä ja viisi nuottia. Saako hän selville, kuka tai mikä yrittää ottaa häneen yhteyden? Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Richard Dreyfuss, Teri Garr, François Truffaut, Melinda Dillon, Bob Balaban. Alkuperäinen nimi: Close Encounters of the Third Kind. Pituus: 132 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.7 ∙ Rotten Tomatoes 96 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
21:00
Jason Bourne (K15)
Entinen CIA:n agentti Nicky Parson (Julia Stiles) auttoi aiemmin Bournea (Matt Damon), katosi myöhemmin ja toimii nyt jälleen ilmiantajana, joka valmistautuu paljastamaan CIA:n huippusalaisen pimeän operaation. Nicky hakkeroituu CIA:han ja lataa kaikki tiedot pimeästä operaatiosta, mukaan lukien Treadstone-operaatiosta, jossa Bourne oli osallisena. Hakkerointi tulee CIA-agentti Heather Leen (Alicia Viaknder) tietoon, ja tämä välittää asian eteenpäin johtaja Robert Deweylle (Tommy Lee Jones), joka on aivot pimeiden operaatioiden takana. Ohjaus: Paul Greengrass. Pääosissa: Matt Damon, Julia Styles, Alicia Vikander, Vincent Cassel, Tommy Lee Jones. Pituus: 123 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
23:00
The Cold Light of Day (K15)
Henry Cavill, Sigourney Weaver ja Bruce Willis vauhdikkaassa trillerissä, jossa pörssimeklari joutuu virkamiesten salaliiton uhriksi, kun hänen perheensä siepataan Espanjan-lomalla. Ohjaus: Mabrouk El Mechri. Pääosissa: Henry Cavill, Sigourney Weaver, Bruce Willis, Verónica Echegui, Emma Hamilton. Pituus: 93 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Torstai 21.12.

Viasat Film Action
01:00
Crank (K15)
Chev Chelios (Jason Statham) on ammattilaissalamurhaaja, joka työskentelee kartellille. Rikollispomo Carlito (Carlos Sanz) ja asemies Ricky Verona (Jose Pablo Cantillo) kuitenkin pettävät hänet. Chelios myrkytetään, ja mies joutuu pitämään yllä kehossaan jylläävää adrenaliinisyöksyä kuoleman uhalla. Hänen aiempana työnantajanaan toiminut rikossyndikaatti ottaa Cheliosin tyttöystävän Eve Lyndonin (Amy Smart) panttivangiksi, joten miehen on kesken vauhdikkaan matkansa pelastettava rakastettunsa saadakseen vasta-aineen myrkkyyn. Ohjaus: Mark Neveldine & Brian Taylor. Pääosissa: Jason Statham (Chev Chelios), Amy Smart (Eve), Jose Pablo Cantillo (Verona), Efren Ramirez (Kaylo), Dwight Yoakam (Doc Miles). Pituus: 88 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
03:00
The International (K15)
Clive Owenin ja Naomi Wattsin tähdittämä trilleri Interpolin agentista ja piirisyyttäjästä, jotka yrittävät saada korruptoituneen pankin oikeuteen. Vastapuoli ei kaihda mitään keinoja. USA 2009. Ohjaus: Tom Tykwer. Pääosissa: Clive Owen (Louis Salinger), Naomi Watts (Eleanor Whitman), Armin Mueller-Stahl (Wilhelm Wexler), Ulrich Thomsen (Jonas Skarssen), Brian F. O'Byrne (The Consultant). Pituus: 118 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.5 ∙ Rotten Tomatoes 59 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
05:00
24 Hours
Michel Vaillant on voittamaton rallikuningas. Leader-tallin kostonhimoinen Ruth Wong on valmis mihin vain tuhotakseen Vaillantin ja tämän tiimin. Tällä kertaa pelissä ei ole voitto vaan henki. Ohjaus: Louis-Pascal Couvelaire. Pääosissa: Sagamore Stévenin (Michel Vaillant), Peter Youngblood Hills (Steve Warson), Diane Kruger (Julie Wood), Jean-Pierre Cassel (Henri Vaillant), Béatrice Agenin (Élisabeth Vaillant). Alkuperäinen nimi: Michel Vaillant. Pituus: 100 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 5.3
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
07:00
Pikku-Enkelit. Vaarallinen tehtävä
Naisopiskelijoiden ryhmä on valmistumassNaisopiskelijoiden ryhmä on valmistumassa puolisotilaallisesta huippuosastosta, D.E.B.S:stä, jonka kantaviin arvoihin kuuluvat kurinalaisuus, energia, kauneus ja voima. Heitä arvioidaan sen mukaan, miten hyvin he osaavat valehdella, huijata ja taistella. Ryhmään kuuluvat aseita rakastava Max Brewer (Megan Good), estoton Dominique (Devon Aoki), siveyden sipuli Janet (Jill Ritchie) ja epävarma Amy (Sara Foster). Amy on juuri eronnut poikaystävästään Bobby Matthewsista (Geoff Stults), joka on töissä sisäministeriön turvallisuusosastolla. Amyn elämään jääneen tyhjiön täyttää ryhmän tehtävä seurata roistomaista Lucy Diamondia (Jordana Brewster), josta Amy kirjoitti lopputyönsä. Järjestön johtajat rouva Petrie (Holland Taylor) ja herra Phipps (Michael Clarke Duncan) antavat ryhmälle tehtäväksi varjostaa Lucya. Lucyn apuri Scud (Jimmi Simpson) on järjestänyt tälle sokkotreffit venäläisen salamurhaajan Ninotchka Kaprovan (Jessica Cauffiel) kanssa. Ohjaus: Angela Robinson. Pääosissa: Sara Foster (Amy Bradshaw), Jordana Brewster (Lucy Diamond), Meagan Good (Max Brewer), Devon Aoki (Dominique), Jill Ritchie (Janet). Alkuperäinen nimi: D.E.B.S.. Pituus: 91 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
08:50
Suuri puhallus 2
Kukistettuaan FBI:n vuotta aiemmin neljä hevosmiestä odottavat uutta tehtävää heidät värvänneeltä taikurien joukolta nimeltä Silmä. Kun J. Daniel Atlas (Jesse Eisenberg) alkaa etsiä joukkoa omin päin, hevosmiehet päätyvät teknologisen neron Walter Mabryn (Daniel Radcliffe) luo, joka antaa hevosmiehille tehtäväksi varastaa tietojenharavointilaitteen. Sitä seuraavat tapahtumat ja yllätykset vaikuttavat menneisiin, nykyisiin ja tuleviin hahmoihin. Ohjaus: Jon M. Chu. Pääosissa: Mark Ruffalo, Woody Harrelson, Lizzy Caplan, Daniel Radcliffe, Morgan Freeman. Alkuperäinen nimi: Now You See Me 2. Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
11:00
In the Blood
Kööpenhaminassa on kesä, ja opiskelijaryhmä nauttii loputtomista päivistä ja huolettomista öistä. Simon (Kristoffer Bech) opiskelee lääketiedettä parhaan ystävänsä Knudin (Elliot Crosset Hove) kanssa. Pojat juhlivat ja jahtaavat tyttöjä ystäviensä Sörenin (Aske Bang) ja Esbenin (Mads Reuther) kanssa päivästä toiseen. Ajat ovat kuitenkin muuttumaan päin heidän välillään, ja kun kaikki Simonia lukuun ottamatta haluavat laittaa asunnon myyntiin, ilmapiiri käy kireäksi. Simon ei ole valmis luopumaan rennosta elämäntyylistään, ja ihastuessaan baarimestari Emilieen (Victoria Carmen Sonne) ei pysty myöntämään tunteitaan tätä kohtaan. Tämän myötä Simon ajautuu yhä syvemmälle rajoittamattoman juhlinnan maailmaan, mikä ajan myötä uhkaa tuhota pojan suhteet. Pituus: 114 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
13:00
Concussion
Lääkäri Bennet Omalu (Will Smith) on pennsylvanialainen kuolemansyyntutkija. Hän toteaa entisen ammattilaisjalkapalloilijan kärsineen urheilu-uran aikana saamiensa jatkuvien iskujen aiheuttamasta aivovammasta. Julkistaessaan tutkimustuloksensa tohtori Omalu saa huomata NFL:n mahdin, kun se yrittää vähätellä sekä lääkäriä että hänen tutkimustaan. Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
15:00
Naapurit 2
Mac (Seth Rogen) ja Kelly (Rose Byrne) odottavat toista lastaan ja päättävät muuttaa. Suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun Shelby (Chloë Grace Moretz) pyrkii laittamaan pystyyn sisarkunnan taloa, jossa voi ystäviensä kanssa järjestää omia bileitään. Kaksi ryhmää riitautuvat nopeasti kovaäänisen musiikin ja juomisen takia. Mac ja Kelly hankkivat nopeasti avukseen entisen vihollisensa Teddyn (Zac Efron) ja yrittävät estää Kappa Nu -sisarkuntaa sekoittamasta naapurustoa tätä enempää. Ohjaus: Nicholas Stoller. Pääosissa: Seth Rogen, Zac Efron, Rose Byrne, Chloë Grace Moretz, Ike Barinholtz. Alkuperäinen nimi: Neighbors 2: Sorority Rising. Pituus: 92 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
17:00
Nerve
Emma Roberts, Dave Franco ja Juliette Lewis komediassa, jossa piilee vaarallinen salaisuus. Ujo opiskelija osallistuu peliin, jonka pelaajat usutetaan vaarallisiin haasteisiin, mutta se käy kalliiksi. Pääosissa: Emma Roberts, Dave Franco, Machine Gun Kelly, Kimiko Glenn, Juliette Lewis. Pituus: 96 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
19:00
24 Hours
Michel Vaillant on voittamaton rallikuningas. Leader-tallin kostonhimoinen Ruth Wong on valmis mihin vain tuhotakseen Vaillantin ja tämän tiimin. Tällä kertaa pelissä ei ole voitto vaan henki. Ohjaus: Louis-Pascal Couvelaire. Pääosissa: Sagamore Stévenin (Michel Vaillant), Peter Youngblood Hills (Steve Warson), Diane Kruger (Julie Wood), Jean-Pierre Cassel (Henri Vaillant), Béatrice Agenin (Élisabeth Vaillant). Alkuperäinen nimi: Michel Vaillant. Pituus: 100 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 5.3
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
21:00
Crank (K15)
Chev Chelios (Jason Statham) on ammattilaissalamurhaaja, joka työskentelee kartellille. Rikollispomo Carlito (Carlos Sanz) ja asemies Ricky Verona (Jose Pablo Cantillo) kuitenkin pettävät hänet. Chelios myrkytetään, ja mies joutuu pitämään yllä kehossaan jylläävää adrenaliinisyöksyä kuoleman uhalla. Hänen aiempana työnantajanaan toiminut rikossyndikaatti ottaa Cheliosin tyttöystävän Eve Lyndonin (Amy Smart) panttivangiksi, joten miehen on kesken vauhdikkaan matkansa pelastettava rakastettunsa saadakseen vasta-aineen myrkkyyn. Ohjaus: Mark Neveldine & Brian Taylor. Pääosissa: Jason Statham (Chev Chelios), Amy Smart (Eve), Jose Pablo Cantillo (Verona), Efren Ramirez (Kaylo), Dwight Yoakam (Doc Miles). Pituus: 88 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
23:00
The International (K15)
Clive Owenin ja Naomi Wattsin tähdittämä trilleri Interpolin agentista ja piirisyyttäjästä, jotka yrittävät saada korruptoituneen pankin oikeuteen. Vastapuoli ei kaihda mitään keinoja. USA 2009. Ohjaus: Tom Tykwer. Pääosissa: Clive Owen (Louis Salinger), Naomi Watts (Eleanor Whitman), Armin Mueller-Stahl (Wilhelm Wexler), Ulrich Thomsen (Jonas Skarssen), Brian F. O'Byrne (The Consultant). Pituus: 118 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.5 ∙ Rotten Tomatoes 59 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia

Perjantai 22.12.

Viasat Film Action
01:00
Triple Nine (K15)
Korruptoituneet poliisit Marcus Belmont (Anthony Mackie) ja Jorge Rodriguez (Clifton Collins Jr.) ovat osana Atlantan rikollisorganisaatiota, johon kuuluvat myös entiset sotilaat Michael Atwood (Chiwetel Ejiofor) sekä Russell Welch (Norman Reedus) ja hänen veljensä Gabe (Aaron Paul). Kun poliisit manipuloidaan avustamaan yksityiskohtaisessa ryöstössä, he ajattelevat onnistuvansa siinä vain yhdellä tavalla: poliisikoodilla 999 (virkaveli kaatunut). He valitsevat kovaonniseen rooliin alokas Chris Allenin (Casey Affleck), mutta muiden poliisien tutkinta uhkaa pilata heidän suunnitelmansa. Ohjaus: John Hillcoat. Pääosissa: Chiwetel Ejiofor (Michael Atwood), Casey Affleck (Chris Allen), Anthony Mackie (Marcus Belmont). Pituus: 115 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
03:00
Gold
Kenny Wells (Matthew McConaughey) on perinyt kullanetsintäyrityksen, mutta sen voitot ovat alkaneet hiipua. Innokas geologi Michael Acosta (Èdgar Ramírez) houkuttelee Kennyn avaamaan kaivoksen Indonesian viidakossa. Kenny sairastuu malariaan ja makaa sängyn pohjalla useamman päivän. Kun hän viimein toipuu, Michael kertoo, että he osuivat kultasuoneen. Kun Kenny toimittaa kultalöytönsä Amerikkaan, Wall Streetin armottomat kauppiaat ottavat hänen Washoe Mining -yrityksensä tähtäimeensä ja pyrkivät iskemään hampaansa tämän takomiin voittoihin. Kenny lähtee puolustamaan kultaansa pitkäaikaisen tyttöystävänsä Kayn (Bryce Dallas Howard) rohkaisemana. Ohjaus: Stephen Gaghan. Pääosissa: Matthew McConaughey, Èdgar Ramírez, Bryce Dallas Howard, Toby Kebbell, Bruce Greenwood. Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
05:00
Passengers
Avalon on avaruusalus, joka kuljettaa tuhansia siirtolaisia uuteen kotimaailmaan. Laitevian myötä insinööri Jim Prestonin (Chris Pratt) ja kirjailija Aurora Lanen (Jennifer Lawrence) unikapselit aukeavat 90 vuotta etuajassa. Heidän kumppanuutensa muuttuu lopulta romanssiksi, kunnes androidibaarimikko Arthur (Michael Sheen) paljastaa epähuomiossa häiritsevän salaisuuden. Tästä huolimatta he työskentelevät yhdessä pakon edessä ja selvittävät, miksi alus hajosi, pelastaakseen aluksen tuhannet ihmiset ennen kuin on liian myöhäistä. Ohjaus: Morten Tyldum. Pääosissa: Jennifer Lawrence, Chris Pratt, Michael Sheen, Laurence Fishburne, Andy Garcia. Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
07:00
Naapurit 2
Mac (Seth Rogen) ja Kelly (Rose Byrne) odottavat toista lastaan ja päättävät muuttaa. Suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun Shelby (Chloë Grace Moretz) pyrkii laittamaan pystyyn sisarkunnan taloa, jossa voi ystäviensä kanssa järjestää omia bileitään. Kaksi ryhmää riitautuvat nopeasti kovaäänisen musiikin ja juomisen takia. Mac ja Kelly hankkivat nopeasti avukseen entisen vihollisensa Teddyn (Zac Efron) ja yrittävät estää Kappa Nu -sisarkuntaa sekoittamasta naapurustoa tätä enempää. Ohjaus: Nicholas Stoller. Pääosissa: Seth Rogen, Zac Efron, Rose Byrne, Chloë Grace Moretz, Ike Barinholtz. Alkuperäinen nimi: Neighbors 2: Sorority Rising. Pituus: 92 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
09:00
Concussion
Lääkäri Bennet Omalu (Will Smith) on pennsylvanialainen kuolemansyyntutkija. Hän toteaa entisen ammattilaisjalkapalloilijan kärsineen urheilu-uran aikana saamiensa jatkuvien iskujen aiheuttamasta aivovammasta. Julkistaessaan tutkimustuloksensa tohtori Omalu saa huomata NFL:n mahdin, kun se yrittää vähätellä sekä lääkäriä että hänen tutkimustaan. Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
11:00
Nerve
Emma Roberts, Dave Franco ja Juliette Lewis komediassa, jossa piilee vaarallinen salaisuus. Ujo opiskelija osallistuu peliin, jonka pelaajat usutetaan vaarallisiin haasteisiin, mutta se käy kalliiksi. Pääosissa: Emma Roberts, Dave Franco, Machine Gun Kelly, Kimiko Glenn, Juliette Lewis. Pituus: 96 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
13:00
Life on the Line
Beau (John Travolta) on työllensä omistautunut "linjamies", eli voimajohtojen korjaaja ja ylläpitäjä. Hän on menettänyt veljensä voimajohto-onnettomuudessa ja pitää nyt huolta veljentyttärestään Baileysta (Kate Bosworth). Beau saa yllätyksekseen kuulla, että Bailey tapailee Duncania (Devon Sawa), nuorta linjamiestä. Linjamieskaksikko lähetetään yhdessä matkaan koettelevan lumimyrskyn keskelle, mutta Duncan ei tiedä Baileyn olevan sairaalassa. Pian kello alkaa käydä heitä vastaan, ja Beaun on pakko luottaa nuoreen kollegaansa sairaalan kärsiessä sähkökatkosta. Pituus: 97 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
15:00
Trumbo
Käsikirjoittaja Dalton Trumbo (Bryan Cranston) joutuu vuonna 1947 kommunistipuolueen jäsenyytensä takia Hollywoodin mustalle listalle eikä saa enää tehdä elokuvia. Pituus: 124 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
17:00
Warcraft
Örkkien maailma Draenor on elinvoimaa riistävän pahan taian vallassa. Yksi örkkien voimakkaista noidista luo portaalin, jonka avulla he voivat paeta Azerothin kukoistavalle planeetalle. He kuitenkin pian riitautuvat planeetan ihmisten kanssa, jotka pitävät örkkejä vihollisinaan. Pian örkkisoturi nimeltä Durotan (Toby Kebbell) ja ihmisjoukkojen aatelinen johtaja Anduin Lothar (Travis Fimmel) luovat epävarman liiton, mikä mahdollistaa taistelun yhteistä vihollista vastaan kansansa pelastamiseksi. Ohjaus: Duncan Jones. Pääosissa: Travis Fimmel, Ben Foster, Ruth Negga, Paula Patton, Dominic Cooper. Pituus: 123 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
19:00
Passengers
Avalon on avaruusalus, joka kuljettaa tuhansia siirtolaisia uuteen kotimaailmaan. Laitevian myötä insinööri Jim Prestonin (Chris Pratt) ja kirjailija Aurora Lanen (Jennifer Lawrence) unikapselit aukeavat 90 vuotta etuajassa. Heidän kumppanuutensa muuttuu lopulta romanssiksi, kunnes androidibaarimikko Arthur (Michael Sheen) paljastaa epähuomiossa häiritsevän salaisuuden. Tästä huolimatta he työskentelevät yhdessä pakon edessä ja selvittävät, miksi alus hajosi, pelastaakseen aluksen tuhannet ihmiset ennen kuin on liian myöhäistä. Ohjaus: Morten Tyldum. Pääosissa: Jennifer Lawrence, Chris Pratt, Michael Sheen, Laurence Fishburne, Andy Garcia. Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
21:00
Triple Nine (K15)
Korruptoituneet poliisit Marcus Belmont (Anthony Mackie) ja Jorge Rodriguez (Clifton Collins Jr.) ovat osana Atlantan rikollisorganisaatiota, johon kuuluvat myös entiset sotilaat Michael Atwood (Chiwetel Ejiofor) sekä Russell Welch (Norman Reedus) ja hänen veljensä Gabe (Aaron Paul). Kun poliisit manipuloidaan avustamaan yksityiskohtaisessa ryöstössä, he ajattelevat onnistuvansa siinä vain yhdellä tavalla: poliisikoodilla 999 (virkaveli kaatunut). He valitsevat kovaonniseen rooliin alokas Chris Allenin (Casey Affleck), mutta muiden poliisien tutkinta uhkaa pilata heidän suunnitelmansa. Ohjaus: John Hillcoat. Pääosissa: Chiwetel Ejiofor (Michael Atwood), Casey Affleck (Chris Allen), Anthony Mackie (Marcus Belmont). Pituus: 115 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
23:00
Gold
Kenny Wells (Matthew McConaughey) on perinyt kullanetsintäyrityksen, mutta sen voitot ovat alkaneet hiipua. Innokas geologi Michael Acosta (Èdgar Ramírez) houkuttelee Kennyn avaamaan kaivoksen Indonesian viidakossa. Kenny sairastuu malariaan ja makaa sängyn pohjalla useamman päivän. Kun hän viimein toipuu, Michael kertoo, että he osuivat kultasuoneen. Kun Kenny toimittaa kultalöytönsä Amerikkaan, Wall Streetin armottomat kauppiaat ottavat hänen Washoe Mining -yrityksensä tähtäimeensä ja pyrkivät iskemään hampaansa tämän takomiin voittoihin. Kenny lähtee puolustamaan kultaansa pitkäaikaisen tyttöystävänsä Kayn (Bryce Dallas Howard) rohkaisemana. Ohjaus: Stephen Gaghan. Pääosissa: Matthew McConaughey, Èdgar Ramírez, Bryce Dallas Howard, Toby Kebbell, Bruce Greenwood. Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Lauantai 23.12.

Viasat Film Action
01:00
Sunshine (K15)
Viisikymmentä vuotta tulevaisuudessa Aurinko uhkaa sammua. Tiedemiesten ryhmä kokoaa pienen epätoivoisten astronauttien ryhmän pelastaakseen ihmiskunnan ja Maan käyttämällä ydinlaitetta, jonka tarkoituksena on herättää hiipuva aurinko entiseen loistoonsa. Avaruusalus Icarus II:n matkassa ovat fyysikko Robert Capa (Cillian Murphy), Mace (Chris Evans) aluksen insinööri ja lentäjä Cassie (Rose Byrne), jotka kantavat yhdessä ihmisten viimeistä toivoa. Viestintähäiriö ja ryhmän jäsenen tekemä virhe kuitenkin vaarantavat tehtävän ja koko ihmiskunnan. Ohjaus: Danny Boyle. Pääosissa: Cillian Murphy, Chris Evans, Rose Byrne, Michelle Yeoh, Mark Strong. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.3 ∙ Rotten Tomatoes 76 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
03:00
Taken 2 (K15)
Liam Neeson palaa roolinsa eläköityneenä CIA-agenttina Bryan Millsina, jonka on taas käytettävä erikoistaitojaan pelastaakseen perheensä kostonhimoisen rikollispomon kynsistä Istanbulissa. Ohjaus: Olivier Megaton. Pääosissa: Liam Neeson (Bryan Mills), Maggie Grace (Kim), Famke Janssen (Lenore), Leland Orser (Sam), Jon Gries (Casey). Pituus: 92 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Action
04:30
Ali
Will Smith on kerta kaikkiaan loistava nyrkkeilylegenda Muhammad Alin roolissa tässä visuaalisesti upeassa draamassa, jonka on ohjannut Oscar-ehdokkuuteenkin yltänyt Michael Mann. Muhammad Ali nousi maineeseen upeilla voitoillaan 60- ja 70-luvuilla. Legendaarisen uran taakse kätkeytyi kuitenkin mies, jolla oli myrskyisä rakkauselämä, syvä uskonnollinen vakaumus ja kovat paineet pysyä huipulla. Sanavalmis ja valloittava persoonallisuus ja kiinteät siteet läheisiin työtovereihin, joista yksi oli kuuluisa uutistoimittaja Howard Cosell, auttoivat Alia "liitämään kuin perhonen ja pistämään kuin ampiainen". Jouduttuaan kahnauksiin kehän ulkopuolella tämä jääräpäinen nyrkkeilijäkuuluisuus ei voinut luottaa kuin siihen henkilöön, jonka hän tunsi parhaiten: itseensä. Ohjaus: Michael Mann. Pääosissa: Will Smith (Muhammad Ali), Jamie Foxx (Drew Brown), Jon Voight (Howard Cosell), Mario Van Peebles (Malcolm X), Ron Silver (Angelo Dundee), Jeffrey Wright (Howard Bingham). Pituus: 151 min.

Arviot: IMDb 6.7 ∙ Rotten Tomatoes 67 %