UutisetSääNetti-TVTV-opasKarttaSoMeHakuPalaute

Nelonen Maailma Maanantai 2.2.

10:00
Tutkimuskohde susi
Kausi 1. Jakso 1/2. Jäljillä. Yhdysvaltojen länsirannikon Kaskadien vuoristosta hävitettiin aikoinaan sudet viimeistä yksilöä myöten. Kun alueella on jälleen nähty susia, pieni tutkimusryhmä lähtee ottamaan selvää, pitävätkö havainnot paikkansa ja voisiko susi palata vanhoille asuma-alueilleen. Paikalliset karjankasvattajat eivät ole susien paluusta mielissään. Luonto-ohjelma. (51')
11:00
Rhodesin ruokamatka Italiassa
Kausi 1. Jakso 6/10. Emilia-Romagna. Tämänkertainen matkakohde on Emilia-Romagnan alue. Gary valmistaa mm. perinteistä lasagnea. Apukokit tutustuvat ilmakuivatun kinkun, parmesaanin ja balsamiviinietikan valmistukseen. Dokumentti. (43')
11:50
Maapallon aarteet
Sarjassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.

Kello 12:00

12:00
Halki villin Kiinan
Kausi 1. Jakso 3/6. Taianomainen Tiibet. Tiibetin valtava ylänkö on syrjäinen ja karu, mutta sieltäkin löytyy elämää. Tuhansien metrien korkeudessa elää harvinaisia tiibetinantilooppeja, jakkeja sekä hyppiviä hämähäkkejä. Hengellisessä Tiibetissä kunnioitetaan kaikkea elämää, mikä näkyy tiibetiläisten arjessa. (48')
12:50
Luonnon ihmeet
Chapada Dos Guimarãesin kansallispuisto. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
13:00
Legenda Atlantiksesta
Legenda Atlantiksesta. Taru Atlantiksen kadonneesta mantereesta on kiehtonut ihmisiä jo Platonin ajoista asti. Vaikka tieteelliset todisteet Atlantiksesta vaikuttavat hatarilta, sen kulttuurivaikutukset aivan nykypäiviin asti ovat olleet sitäkin suuremmat. (54')
14:00
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 1/10. Suomi. Voiko 38-vuotias, liikuntaa harrastamaton ja bilettävä räätäli muuttaa tapojansa ja onnistuuko soturin kenkiin astuminen? Tässä jaksossa Arman on Auvo Niinikedon opissa ja valmentautuu maailmalle lähtöään varten. Kotimainen realityohjelma. (22') K12 (väkivalta).
14:30
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 2/10. Kiina. Kiinan vuoristossa asuva mestari Shi De Yang on Shaoling Kung Fun suurin nimi. Arman muuttaa De Yangin orpokotiin asumaan, opettelee 1500 vuotta vanhaa taistelulajia sekä opiskelee munkin askeettista elämää. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).
15:00
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 3/10. Kambodzha. Arman muuttaa Phnom Penhin slummeihin asumaan Pol Potin kynsistä paenneen mestarin kouluun. Arman opiskelee muinaisen Khmer-valtakunnan omaa taistelulajia, Bokatoria. Samalla hän tutustuu Angkor Watin historiaan sekä Pol Potin kuoleman kenttiin. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).
15:30
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 4/10. Yhdysvallat. Dallas on yksi Yhdysvaltojen vaarallisimmista kaupungeista. Mestari Jon Rister onkin kehittänyt oman lajin kadulla selviämistä varten. Arman matkaa Dallasin vaarallisimmalle kadulle ja haastattelee Crips- ja Bloods-jengien jäseniä. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).
16:00
Anthony Bourdain minilomalla
Kausi 2. Jakso 1/10. Sao Paulo. Anthonyn tie vie Brasiliaan, São Pauloon. Aluksi kolkolta tuntuva suurkaupunki on vakuuttanut Anthonyn. Hän vierailee muun muassa Mocotó-ravintolassa, joka on levittänyt Koillis-Brasilian ruokakulttuuria muuallekin maahan Amerikkalainen lifestylesarja. (40')
16:50
Maapallon aarteet
Sarjassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
17:00
Tutkimuskohde susi
Kausi 1. Jakso 1/2. Jäljillä. Yhdysvaltojen länsirannikon Kaskadien vuoristosta hävitettiin aikoinaan sudet viimeistä yksilöä myöten. Kun alueella on jälleen nähty susia, pieni tutkimusryhmä lähtee ottamaan selvää, pitävätkö havainnot paikkansa ja voisiko susi palata vanhoille asuma-alueilleen. Paikalliset karjankasvattajat eivät ole susien paluusta mielissään. Luonto-ohjelma. (51')

Kello 18:00

18:00
Rhodesin ruokamatka Italiassa
Kausi 1. Jakso 6/10. Emilia-Romagna. Tämänkertainen matkakohde on Emilia-Romagnan alue. Gary valmistaa mm. perinteistä lasagnea. Apukokit tutustuvat ilmakuivatun kinkun, parmesaanin ja balsamiviinietikan valmistukseen. Dokumentti. (43')
18:50
Luonnon ihmeet
El Cajasin kansallispuisto. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
19:00
Halki villin Kiinan
Kausi 1. Jakso 3/6. Taianomainen Tiibet. Tiibetin valtava ylänkö on syrjäinen ja karu, mutta sieltäkin löytyy elämää. Tuhansien metrien korkeudessa elää harvinaisia tiibetinantilooppeja, jakkeja sekä hyppiviä hämähäkkejä. Hengellisessä Tiibetissä kunnioitetaan kaikkea elämää, mikä näkyy tiibetiläisten arjessa. (48')
19:50
Maapallon aarteet
Sarjassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
20:00
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 1/10. Suomi. Voiko 38-vuotias, liikuntaa harrastamaton ja bilettävä räätäli muuttaa tapojansa ja onnistuuko soturin kenkiin astuminen? Tässä jaksossa Arman on Auvo Niinikedon opissa ja valmentautuu maailmalle lähtöään varten. Kotimainen realityohjelma. (22') K12 (väkivalta).
20:30
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 2/10. Kiina. Kiinan vuoristossa asuva mestari Shi De Yang on Shaoling Kung Fun suurin nimi. Arman muuttaa De Yangin orpokotiin asumaan, opettelee 1500 vuotta vanhaa taistelulajia sekä opiskelee munkin askeettista elämää. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).

Kello 21:00

21:00
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 3/10. Kambodzha. Arman muuttaa Phnom Penhin slummeihin asumaan Pol Potin kynsistä paenneen mestarin kouluun. Arman opiskelee muinaisen Khmer-valtakunnan omaa taistelulajia, Bokatoria. Samalla hän tutustuu Angkor Watin historiaan sekä Pol Potin kuoleman kenttiin. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).
21:30
Kill Arman
Kausi 1. Jakso 4/10. Yhdysvallat. Dallas on yksi Yhdysvaltojen vaarallisimmista kaupungeista. Mestari Jon Rister onkin kehittänyt oman lajin kadulla selviämistä varten. Arman matkaa Dallasin vaarallisimmalle kadulle ja haastattelee Crips- ja Bloods-jengien jäseniä. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).
22:00
Anthony Bourdain minilomalla
Kausi 2. Jakso 1/10. Sao Paulo. Anthonyn tie vie Brasiliaan, São Pauloon. Aluksi kolkolta tuntuva suurkaupunki on vakuuttanut Anthonyn. Hän vierailee muun muassa Mocotó-ravintolassa, joka on levittänyt Koillis-Brasilian ruokakulttuuria muuallekin maahan Amerikkalainen lifestylesarja. (40')
22:50
Luonnon ihmeet
Awashin kansallispuisto. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
23:00