UutisetSääNetti-TVTV-opasSoMeHakuPalaute

Elokuvat

Tänään 24.10.

Viasat Film Action
01:30
Blair Witch (K15)
James Donahue (James Allen McCune) löytää nettivideon, jossa on rakeista kuvaa hänen siskostaan Heatherista. Heather oli mukana kuvausryhmässä, joka katosi Black Hillsin metsään 20 vuotta sitten. James uskoo videon todistavan, että Heather on elossa. Hän lähtee Burkittsvilleen ystäviensä Ashley Bennettin (Corbin Reid) ja Peter Jonesin (Brandon Scott) kanssa. Mukaan tulee aloitteleva dokumetaristi Lisa Arlington (Callie Hernandez). Myös Burkittsvillen asukit Talia (Valorie Curry) ja Lane (Wes Robinson) liittyvät joukkoon. Porukka leiriytyy, ja Talia ja Lane alkavat puhua Heatherin katoamisesta ja muista arvoituksellisista tapauksista, joiden uskotaan liittyvän kammottavaan Blair Witch -noitatarinaan. Leirin ympärille ilmestyy yöllä noitaa esittäviä risuhahmoja. Kaikki pelästyvät ja päättävät lähteä pois, mutta Lisa huomaa narua Lanen repussa, ja Lane ja Talia myöntävät pelotelleensa muita hahmoilla. He saavat lähtöpassit. Nelikko vaeltaa metsässä monta tuntia mutta päätyy takaisin leiripaikkaan. Lisa yrittää lennokkikameran avulla selvittää, missä he ovat, mutta kaikkialla näkyy vain metsää silmänkantamattomiin. Lennokkiin tulee vikaa, ja se juuttuu puuhun. He joutuvat taas leiriytymään, kun Ashley sairastuu jalassaan olevan haavan takia. Peter on metsässä, kun hänen taskulamppunsa alkaa välkkyä. Äkkiä hänen kimppuunsa hyökätään, ja hänet raahataan pois. Talia ja Lane palaavat muiden luo vaellettuaan metsässä viisi vuorokautta näkemättä kertaakaan auringonnousua, vaikka heidän lähdöstään on vain muutama tunti. Lane uskoo näkevänsä harhoja, joutuu paniikkiin ja juoksee pois. Seuraavana aamuna nuoret säikähtävät huomatessaan, että vielä seitsemältäkin on pimeää, ja leiriin on ilmestynyt entistä isompia risuhahmoja, joista yhteen on sidottu Ashleyn hiuksia. Ashley syyttää taas Taliaa ja rikkoo vihaisena yhden hahmon. Talia katkeaa. Äkkiä teltta lennähtää ilmaan, ja kaikki pakenevat. Ashley kiipeää puuhun hakemaan lennokkia, mutta hän putoaa, ja hänetkin raahataan pimeän metsän siimekseen. Alkaa äkillinen rankkasade, ja Lisa ja James löytävät ränsistyneen mökin, jonka sanotaan kuuluneen 40-luvulla eläneelle lapsenmurhaajalle Rustin Parrille, joka hänkin liittyy seudun noitatarinoihin. James luulee näkevänsä Heatherin yläkerrassa ja ryntää sisään mökkiin. Lane hyökkää Lisan kimppuun, ja Lisa tappaa Lanen itsepuolustukseksi. James on mökin nurkassa ja kuulee Heatherin äänen, kun hänenkin kimppuunsa hyökätään. Lisa yrittää nähdä taakseen kameransa avulla. Sitten hän kuulee Jamesin pyytävän anteeksi ja kääntyy, ja hänet tapetaan. Ohjaus: Adam Wingard. Pääosissa: James Allen McCune, Callie Hernandez, Brandon Scott, Valorie Curry, Corbin Reid. Pituus: 115 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Family
01:45
Broadcast News – suora lähetys
Satiirinen katsaus Washingtonin suuren tv-kanavan uutistoimiston toimintaan sekä kipakan nuoren naistuottajan, pinnallisen uutisankkurimiehen ja hyväntahtoisen miestoimittajan väliseen kolmiodraamaan. Pääosissa: William Hurt (Tom Grunnick), Albert Brooks (Aaron Altman), Holly Hunter (Jane Craig), Joan Cusack (Blair Litton), Jack Nicholson (Bill Rorich), Ed Wheeler (George Wein). Pituus: 126 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
02:00
Goosebumps
Riemastuttava kauhukomedia, jossa menestyskirjailija R.L. Stinen (Jack Black) luomat hirviöt pääsevät vahingossa valloilleen amerikkalaisessa pikkukaupungissa. USA 2015 Ohjaus: Rob Letterman. Pääosissa: Jack Black, Dylan Minnette, Odeya Rush, Ryan Lee, Amy Ryan. Pituus: 100 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
03:00
Enkelit ja demonit
Symbologi Robert Langdon (Tom Hanks) kutsutaan tässä Dan Brownin menestysromaaniin perustuvassa elokuvassa Vatikaaniin selvittämään neljän paaviehdokkaan kuolemaa. USA 2009. Ohjaus: Ron Howard. Pääosissa: Tom Hanks (Robert Langdon), Ewan McGregor (Camerlengo Patrick McKenna), Stellan Skarsgård (Commander Richter), Ayelet Zurer (Vittoria Vetra), Pierfrancesco Favino (Inspector Olivetti). Alkuperäinen nimi: Angels & Demons. Pituus: 133 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.7 ∙ Rotten Tomatoes 37 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Hits
03:00
Eye in the Sky (K15)
Ison-Britannian ja USA:n armeijan yhteisessä operaatiossa on onnistuttu jäljittämään terroristi Kenian Nairobiin. Eversti Katherine Powell (Helen Mirren) johtaa operaatiota ja aikoo tuhota terroristisolun. Käy ilmi, että terroristit aikovat tehdä itsemurhaiskuja, jolloin Powell määrää tehtäväksi ilmahyökkäyksen. Amerikkalainen miehittämättömän ilma-aluksen ohjaaja Steve Watts (Aaron Paul) alkaa epäillä iskun oikeutusta, kun kohteessa näkyy pieni tyttö. Moraalinen ongelma aloittaa poliittisen ja eettisen kiistan, joka ulottuu hallinnon korkeimmille tasoille asti. Ohjaus: Gavin Hood. Pääosissa: Helen Mirren, Aaron Paul, Alan Rickman, Phoebe Fox, Gavin Hood. Pituus: 102 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
04:00
Deepwater Horizon (K15)
20.4.2010 Deepwater Horizon, yksityisen urakoitsijan Transoceanin öljynporauslautta, alkaa porata öljyä Louisianan etelärannikon tuntumasta öljy-yhtiö BP:lle. Pääsähköteknikko Michael "Mike" Williams (Mark Walhberg) ja lautan työnjohtaja James "Jimmy" Harrell (Kurt Russell) yllättyvät suuresti kuullessaan, että ne työntekijät, joiden tehtävänä olisi pumpata öljylähteen vakauden varmistava sementti, lähetetään BP:n johtajien Donald Vidrinen (John Malkovich) ja Robert Kaluzan (Brad Leland) vaatimuksesta kotiin ennen kuin he ovat tehneet tarvittavan painetestin. Kun Mike valmistelee poraustiimiä, johon kuuluu myös Caleb Holloway (Dylan O'Brien), Harrell tapaa Vidrinen ja suostuttelee hänet tekemään testin, mikä vain entisestään heikentää jo valmiiksi huonosti asettunutta sementtiä. Vidrinen kärsivällisyys käy vähiin, ja odottamatta Harrellin vahvistettuja tuloksia Vidrine määrää, että öljylähde otetaan käyttöön. Aluksi operaatio etenee sujuvasti, mutta lopulta sementtityö epäonnistuu täysin ja se aiheuttaa massiivisen puhkeamisen, joka on liian voimakas ja tappaa Keith Manuelin, Shane Roshton, Roy Kempin, Karl Kleppignerin, Adam Weisen and Gordon Jonesin. Useiden laitteiden toimintahäiriöiden ja epäonnistuneen lähteen sulkemisyrityksen jälkeen öljy syttyy tuleen, ja surmansa saavat Dewey Revette, Stephen Curtis, Jason Anderson (Ethan Suplee) ja Donald Clark. Andrea Fleytas (Gina Rodriguez), lautan navigointiupseeri, yrittää hälyttää rannikkovartioston, mutta hänen esimiehensä, kapteeni Curt Kuchta, kieltää sen sillä perusteella, että lautta itse ei ole välittömässä vaarassa. Nyt öljyä syöksyy jo mereenkin. Pelokas, öljyn tahrima pelikaani lentää läheisen aluksen komentosillalle. Alus suuntaa kohti lauttaa juuri kun työntekijät aloittavat vimmatun evakuoinnin. Harrell on yhä elossa, mutta vakavasti vammautunut räjähdyksessä. Mike pelastaa hänet ja ottaa tilanteen haltuunsa vain huomatakseen, että lauttaa ei mitenkään pystytä pelastamaan. Mike läheinen ystävä Dale Burkeen uhraa henkensä estääkseen palavaa nosturia romahtamasta elossa olevan miehistön päälle. Mike ja Caleb saavat pelastettua Vidrinen ja Kaluzan ja vievät heidät turvaan. Yö pimenee, ja palava öljy valaisee alueen. Rannikkovartiosto saa tiedon onnettomuudesta ja lähettää aluksen hakemaan eloonjääneitä, jotka viedään pelastusveneissä Damon Bankstonille. Pelastusveneet ovat täynnä. Mike huomaa pelastuslautan, mutta se irtoaa porauslautasta ennen kuin hän ja Andrea pystyvät nousemaan siihen. Tämän seurauksena Andrea saa paniikkikohtauksen. Öljylähteessä oleva öljy syttyy ja tuhoaa lautan. Kaksikko hyppää veteen, josta pelastajat nostavat heidät ja kuljettavat heidät Damon Bankstonille. Työntekijät näkevät perheensä hotellin aulassa. Yhden kuolleen miehistön jäsenen sukulainen vihoittelee Mikelle, koska tämä ei onnistunut pelastamaan sukulaista, ja Mike saa paniikkikohtauksen. Elokuva päättyy sarjaan videoleikkeitä, joissa näytetään katastrofin jälkivaikutuksia, muun muassa oikean Mike Williamsin todistajanlausunto sekä paljastus, että yhtäkään Transoceanin tai BP:n työntekijää vastaan ei nostettu syytetty heidän toiminnastaan. Ohjaus: Peter Berg. Pääosissa: Mark Wahlberg, Kate Hudson, John Malkovich, Kurt Russell, Gina Rodriguez. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Family
04:00
Kultainen medaljonki
Eddie Yang (Jackie Chan) on hongkongilainen poliisi, joka yrittää yhteistyössä Interpolin kanssa saada kiikkiin pahamaineisen rikollispomon AJ “Snakehead” Staulin (Julian Sands). Snakeheadilla on vahna kirja, jossa kerrotaan, että kerran tuhannessa vuodessa valitaan poika, joka yhdistää mystisen medaljongin kaksi puolta. Yang ja Interpolin agentti Arthur Watson (Lee Evans) johtavat ratsiaa Snakeheadin rikollisjoukkoon, joka yrittää siepata Jain (Alex Bao), pojan jonka tehtävä medaljongin yhdistäminen on. Interpol tekee rynnäkön temppeliin, ja Yang taistelee gangstereiden kanssa. Jai pelastetaan, mutta Snakehead onnistuu pakenemaan ja sieppaa Jain laivasta Hongkongin satamassa. Snakehead pakenee Jai mukanaan Yangilta ja Hongkongin poliisilta Irlantiin. Lannistumaton Yang lähtee perään yhdessä Watsonin kanssa. Yllättäen Yang tapaa entisen tyttöystävänsä Nicole Jamesin (Claire Forlani), joka työskentelee Interpolin angenttina. Yang saa napattua Snakeaheadin apureita ja kuulee heiltä, että Jai on vangittuna rahtisatamassa. Yang ja agentit yhdistävät voimansa pelastusoperaatioon. Yang ja Jai joutuvat vangiksi konttiin, joka pudotetaan veteen. Yangin nokkeluus ja täytettävä teltta pelastavat Jain, mutta Yang itse kuolee. Watson on ruumishuoneella jättämässä hyvästejä Yangille, kun tämä yhtäkkiä tuleekin paikalle ja säikäyttää Watsonin pahasti. Jai on siis käyttänyt medaljongin voimaa ja herättänyt Yangin henkiin. Snakeheadin miehet rynnivät sairaalaan, mutta käy ilmi, että medaljongin ansiosta Yangilla onkin nyt supervoimat ja –nopeus, ja hän on kuolematon. Nicole yrittää puolutaa Jaita, mutta Snakeheadin miehet saavat pojan taas kiikkiin ja vievät tämän Snakeheadin linnaan. Snakehead pakottaa Jain antamaan itselleen medaljongin avulla yliluonnolliset voimat. Koska medaljongin toinen puolikas on jo Yangilla, Snakeheadista tulee kyllä supervahva, mutta kuolemattomuutta hän ei saa. Saadakseen medaljongin toisenkin puolen Snakehead miehineen hyökkää Watsonin perheen kimppuun. Watsonille selviää tässä vaiheessa, että hänen vaimonsa Charlotte (Christy Chung) onkin kiinalainen poliisi, ja Snakeheadin joukko kokee tappion. Watson, Yang ja Nicole lähtevät viimeiseen hyökkäykseen Snakeheadin linnaan. Snakehead onnistuu tappamaan Nicolen. Lopulta Yang käyttää medaljongin molempia osia, jolloin ilmestyy kaksi lohikäärmettä, jotka vangitsevat Snakeheadin. Jai sallii Yangin käyttää medaljonkia Nicolen herättämiseen, ja Nicolekin saa ylivertaisen nopeuden, voiman ja kuolemattomuuden. Pari poistuu hämmästyttävällä nopeudella, ja Jai itse astuu läpi portaalin toiseen ulottuvuuteen. Ohjaus: Gordon Chan. Pääosissa: Jackie Chan (Eddie Yang), Lee Evans (Arthur Watson), Claire Forlani (Nicole James), John Rhys-Davies (Hammerstock-Smythe), Julian Sands (Snakehead), Christy Chung (Charlotte Watson). Alkuperäinen nimi: The Medallion. Pituus: 85 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
05:00
Perheen jalokivi
Everett pyytää tyttöystävänsä Meredithin viettämään joulua perheensä luokse. Hienostuneen ja kireän Meredithin kauhuksi Everettin perhe on varsin vapaamielistä ja kapinallista väkeä. Ohjaus: Thomas Bezucha. Pääosissa: Claire Danes (Julie Morton), Diane Keaton (Sybil Stone), Sarah Jessica Parker (Meredith Morton), Luke Wilson (Ben Stone), Craig T. Nelson (Kelly Stone). Alkuperäinen nimi: The Family Stone. Pituus: 103 min. Ohjelma sopii kaikenikäisille.

Arviot: IMDb 6.3 ∙ Rotten Tomatoes 51 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
05:20
Hunt for the Wilderpeople
Nuorisorikollinen Ricky Baker (Julian Dennison) joutuu huostaanotetuksi ja saa sijaisvanhemmikseen Bellan (Rima Te Wiata) ja juron Hecin (Sam Neill). Ricky on aluksi torjuva, mutta muuri murtuu, kun Bella ostaa hänelle koiran syntymäpäivälahjaksi. Hän antaa koiralle nimen Tupac. Bellan äkillisen kuoleman jälkeen Hec kertoo Rickylle, että poika sijoitetaan uuteen perheeseen. Ricky lavastaa itsemurhansa sytyttämällä ladon palamaan ja pakenee farmilta Tupacin kanssa. Pian hän huomaa eksyneensä metsään. Hec löytää hänet mutta loukkaa nilkkansa. Kolmikko tekee leirin metsään muutamaksi päiväksi. Poliisi ja lastensuojeluviranomaiset menevät maatilalle ja huomaavat talon olevan tyhjä ja ladon palaneen maan tasalle. He tekevät sen johtopäätöksen, että äskettäisen menetyksensä jälkeen Hec on seonnut ja kaapannut Rickyn. Sama virheellinen päätelmä toistuu, kun kolme typerää metsästäjää uskoo, että Hec ahdistelee Rickyä. Hiukan myöhemmin Hec tunnustaa, että ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ja että hän on ollut vankilassa taposta tuomittuna. Ricky liikuttuu tästä ja kertoo Hecille, että hänen ainoa huostaanotettu ystävänsä kuoli. Hän pelkää, että hänelle käy samoin, tai että hän päätyy nuorisovankilaan. He päättävät kadota metsään. Etsintäaluetta laajennetaan, ja Ricky ja Hec tekevät yhdessä kaikkensa välttääkseen kiinnijäämisen. He löytävät sattumalta syrjäisen majan, josssa on metsänvartija tajuttomana. Ricky lähtee etsimään apua. Matkalla hän tapaa Kahun (Tioreore Ngatai-Melbourne), suunnilleen itsensä ikäisensä tytön. Tyttö esittelee Rickyn isälleen, ja Ricky lähtee takaisin majalle Hecin luo. Perille päästyään hän huomaakin paikan kuhisevan poliiseja. Hän juoksee takaisin metsään. Laakson toisella puolella Ricky huomaa Paulan (Rachel House), joka on hänen tapaustaan valvonut lastensuojeluviranomainen. Paula lupaa, ettei Ricky joudu nuorisovankilaan sillä ehdolla, että Ricky syyttää Heciä seksirikolliseksi. Ricky kieltäytyy. Hän käyttää Hecin opettamia luonnossaselviytymiskeinoja, ja he löytävät taas toisensa. Villisika aiheuttaa Tupacille kuolettavat vammat ja Hecin täytyy lopettaa koira. Ricky paljastaa, että hänellä on koko ajan ollut Bellan tuhkat mukanaan. He sirottelevat ne järveen vuorilla. He törmäävät Psycho Samiin (Rhys Darby), mielisairaaseen mutta kilttiin mieheen, joka asuu yksin vuorilla. He elävät luonnon antimien varassa viisi kuukautta, mutta lopulta viranomaiset saavat Rickyn ja Hecin kiinni. Kahun perhe adoptoi Rickyn. Ohjaus: Taika Waititi. Pääosissa: Sam Neill, Julian Dennison, Rachel House, Oscar Kightley, Rhys Darby. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
06:00
Captain America: Civil War
Lagosissa tapahtuneen katastrofin jälkeen hallitus vaatii, että Kostajat allekirjoittavat sopimuksen, joka alistaisi heidät YK:n lautakunnan määräysvallan alle. Rautamies Tony Starkin (Robert Downey Jr) mielestä sopimukseen tulee suostua, sillä hänellä on edelleen huono omatunto Ultronista ja sen aiheuttamasta tuhosta. Kapteeni Amerikka Steve Rogers (Chris Evans) uskoo, että itsemääräämisoikeuden menettäminen johtaisi myös puolueettomuuden menettämiseen. Eripura johtaa ryhmän jakautumiseen kahteen sotivaan leiriin, joihin liittyy uusia jäseniä. Kun kuvioon sekaantuu vielä uusi roisto pahoine suunnitelmineen, miten maailman mahtavimmat sankarit selviytyvät? Pituus: 147 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
06:00
Iqbal & superchippen
Iqbal (Hircano Soares) ja Sille (Liv Leman Brandorf) ovat parhaat ystävykset. He ovat aina asuneet toistensa naapurissa. Heidän kotikatunsa täytyy uudistaa kaupunkimaiseksi, ja vastuussa projektissa ovat kaikeksi harmiksi Easelman (Rasmus Bjerg) ja The Swine (Andreas Bo Pedersen). Tosiasiassa rakennusprojekti on peitetarina, jonka turvin he pääsevät käsiksi öljyyn, jota he ovat löytäneet Blågårdsgaden alta. Iqbalin ja Sillen täytyy nyt taistella roistoja vastaan ja hankkia jostain rahat, joilla ostaa kotitalonsa takaisin, niin ettei heidän tarvitsisi muuttaa eroon toisistaan. Kun Iqbal löytää sirun, jossa on hämmästyttävää maagista energiaa. Lapset onnistuvat suostuttelemaan Easelmanin ja The Swinen ostamaan sirun, jotta he voivat hankkia rakennuksen takaisin. Roistot kuitenkin pettävät lapset, ja nyt Iqbalin, Sillen ja Blågårdsgaden aikuisten täytyy ponnistella yhteisvoimin saadakseen sirun takaisin ja paljastaakseen roistojen salaisen suunnitelman. Ohjaus: Oliver Zahle. Pääosissa: Hircano Soares, Liv Leman Brandorf, Rasmus Bjerg, Andreas Bo Pedersen, Ditte Hansen. Alkuperäinen nimi: Iqbal og superchippen. Pituus: 90 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
07:00
The Aviator - lentäjä
Howard Hughes (Leonardo DiCaprio) oli ilmailun uranuurtaja, omalaatuinen miljonääri ja menestyksekäs elokuvatuottaja ja naistenmies, joka kamppaili koko ajan omia fobioitaan vastaan. USA 2004. Ohjaus: Martin Scorsese. Pääosissa: Leonardo DiCaprio (Howard Hughes), Cate Blanchett (Katharine Hepburn), Kate Beckinsale (Ava Gardner), John C. Reilly (Noah Dietrich), Alec Baldwin (Juan Trippe). Pituus: 164 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.5 ∙ Rotten Tomatoes 87 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Hits
07:00
Swing Vote
USA:n presidentinvaalien lopputulos on tässä draamakomediassa kiinni yhdestä miehestä. Hän on työtön nautiskelija Bud (Kevin Costner), joka ei tajua politiikasta tuon taivaallista. USA 2008. Ohjaus: Joshua Michael Stern. Pääosissa: Kevin Costner (Bud Johnson), Kelsey Grammer (President Andrew Boone), Dennis Hopper (Donald Greenleaf), Stanley Tucci (Martin Fox), Paula Patton (Kate Madison). Pituus: 120 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.1 ∙ Rotten Tomatoes 38 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Family
08:00
Pete ja lohikäärme Elliot
Kuusi vuotta sitten Pete (Oakes Fegley) jäi elämään orpona metsään vanhempiensa kuoltua auto-onnettomuudessa. Pete joutuu susilauman keskelle, mutta hänet pelastaa vihreä lohikäärme (äänenä John Kassir), jonka hän nimeää Elliotiksi. Vuonna 1983 metsävartija Grace Meacham (Bryce Dallas Howard) ja poikaystävänsä Gavin (Karl Urban) löytävät Peten. Petellä on vaikeuksia totutella normaalielämään, kun taas Elliot hätääntyy ystävänsä ollessa kateissa ja kaataa vahingossa puun. Tämä saa aikaan vahinkoa läheisessä metsurien leirissä, ja Gavinin johtama metsurien joukko alkaa metsästää lohikäärmettä. Saako Pete palattua takaisin Elliotin luo ja autettua ystävänsä pakoon? Alkuperäinen nimi: Pete's Dragon.
Viasat Film Premiere
08:30
Good Kids (K15)
Andy (Nicholas Braun), Mike (Israel Broussard), Nora (Zoey Deutch) ja Lionel (Mateo Arias) olivat koulussa aina hyvin käyttäytyviä oppilaita. Nyt valmistuttuaan he päättävät rohkeasti muuttaa tapojaan ennen yliopistoon menoa erilaisilla räikeillä tempauksilla! Pituus: 86 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Hits
09:00
Vakava leikki
Kerran Lydia (Karin Franz Körlof) oli viaton tyttö, taiteilijan tytär, johon nuori lehtimies Arvid (Sverrir Gudnason) rakastui saaristossa. Vai rakastuiko hän ajatukseen siitä, mitä rakkauden kuuluisi olla puhtaimmassa, tahrattomimmassa muodossaan? Rakkauden ihanuus, täydellisesti toisilleen sopiva pari, rakkaus ensisilmäyksellä. Arvid tuntee tarvetta jättää oma jälkensä maailmaan, ja hän tekee pesäeron omaan sosiaaliseen taustaansa. Hänen journalistinen kunnianhimonsa on avioliiton tiellä, ja rakkaus hiipuu pois. Kuluu kymmenen vuotta katseiden ensimmäisestä kohtaamisesta. Nyt he ovat naimisissa, mutta eivät toistensa kanssa. He tapaavat taas ja aloittavat suhteen. Uskottomuus pakottaa parin pohtimaan kulunutta aikaa, sitä, kuinka kumpikin on muuttunut ja miten kaukana toisistaan he oikeastaan ovat. Heidän kielletyn suhteensa seurauksen ovat ennalta-arvaamattomat. Ohjaus: Pernilla August. Pääosissa: Michael Nyqvist, Sverrir Gudnason, Liv Mjönes, Karin Franz Körlof, Göran Ragnerstam. Alkuperäinen nimi: Den allvarsamma leken. Pituus: 115 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
09:45
Remember
Zev Guttman (Christopher Plummer) on selvinnyt Auschwitzin kauheuksista ja asuu nyt vanhainkodissa New Yorkissa. Hän saa siellä ystäväkseen Max Rosenbaumin (Martin Landau), joka hänkin on selviytyjä. Rosenbaum suostuttelee Zevin pakenemaan ja paikantamaan keskitysleirin komendantin, joka tappoi Zevin perheen ja pakeni sitten Yhdysvaltoihin peitenimellä. Kostonretkellään Zev saa etsittyä käsiinsä neljä mahdollista epäiltyä, mutta hänen Alzheimerin tautinsa jarruttaa matkaa. Pituus: 94 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
10:00
Naapurit 2
Mac (Seth Rogen) ja Kelly (Rose Byrne) odottavat toista lastaan ja päättävät muuttaa. Suunnitelmaan tulee kuitenkin muutos, kun Shelby (Chloë Grace Moretz) pyrkii laittamaan pystyyn sisarkunnan taloa, jossa voi ystäviensä kanssa järjestää omia bileitään. Kaksi ryhmää riitautuvat nopeasti kovaäänisen musiikin ja juomisen takia. Mac ja Kelly hankkivat nopeasti avukseen entisen vihollisensa Teddyn (Zac Efron) ja yrittävät estää Kappa Nu -sisarkuntaa sekoittamasta naapurustoa tätä enempää. Ohjaus: Nicholas Stoller. Pääosissa: Seth Rogen, Zac Efron, Rose Byrne, Chloë Grace Moretz, Ike Barinholtz. Alkuperäinen nimi: Neighbors 2: Sorority Rising. Pituus: 92 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
10:00
Joulu Ihmemaassa
Kaksitoistavuotias Brian Saunders (Matthew Knight) ja hänen kuusivuotias siskonsa Mary (Amy ja Zoe Schalgel) ovat Edmontonin ostoskeskuksessa isänsä Waynen (Patrick Swayze) kanssa. He löytävät sieltä repun, joka on täynnä väärennettyjä seteleitä, ja pitävät sitä tulevan joulun ihmeenä. Rahat kuuluvat kahdelle kyvyttömälle Cardozan rikollisveljelle Leonardille (Chris Kattan) ja Sheldonille (Preston Lacy). Brian ja Mary alkavat tuhlata väärennettyjä rahoja näyttäviin vaatteisiin ja ruokapaikkojen antimiin. Cardozan veljesten pomo Ginger Peachum (Carmen Electra) on vihainen siitä, että veljekset kadottivat repun, ja määrää heidät etsimään sen käsiinsä. He jahtaavat Saundersin lapsia ympäri ostoskeskusta, mutta aliarvioivat lasten kyvyt. Samalla Wayne hätääntyy, kun ei löydä lapsiaan, ja pyytää apua ostoskeskuksen omistajalta Gordon McLooshilta (Tim Curry). McLoosh kuitenkin tahtoo löytää Saundersin lapset, sillä he ovat levitelleet väärennettyä rahaa ympäri ostoskeskusta. Mary luottaa joulun tuomaan taikaan, millä on yllättävä lopputulos! Ohjaus: James Orr. Pääosissa: Matthew Knight, Chris Kattan, Carmen Electra, Tim Curry, Patrick Swayze. Alkuperäinen nimi: Christmas in Wonderland. Pituus: 95 min. Ohjelma sopii kaikenikäisille.
Viasat Film Hits
11:00
Rakastan sinua ikuisesti
Tanskalainen draama vuodelta 2002. Kun Cecilien kihlattu Joachim halvaantuu onnettomuudessa, Cecilie aloittaa suhteen Nielsin (Mads Mikkelsen) kanssa, jonka vaimo on syypää onnettomuuteen. Ohjaus: Susanne Bier. Pääosissa: Mads Mikkelsen (Niels), Sonja Richter (Cæcilie), Nikolaj Lie Kaas (Joachim), Paprika Steen (Marie), Birthe Neumann (Hanne), Niels Olsen (Finn), Ulf Pilgaard (Thomsen). Alkuperäinen nimi: Elsker dig for evigt. Pituus: 113 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
11:20
Lords of Dogtown
Elokuva taitavista nuorista rullalautailijoista, jotka varttuivat 1970-luvulla Kalifornian Venicen kovilla kaduilla ja hioivat taitojaan alueen tyhjissä uima-altaissa. Ohjaus: Catherine Hardwicke. Pääosissa: Heath Ledger (Skip Engblom), Johnny Knoxville (Topper Burks), America Ferrera (Thunder Monkey), Emile Hirsch (Jay Adams), Victor Rasuk (Tony Alva). Pituus: 103 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.1 ∙ Rotten Tomatoes 55 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Premiere
12:00
Kreikkalainen naimakauppa 2
Toula (Nia Vardalos) ja hänen tyttärensä Paris (Elena Kampouris) työskentelevät Toulan ravintolassa ja järjestelevät Parisin valmistujaisia. Toulaa harmittaa, sillä Paris haluaa muuttaa kauas opiskelemaan, eikä Paris jaksaisi sietää perheensä jatkuvaa puuttumista asioihinsa. Perhe järkyttyy kuullessaan, etteivät Toulan vanhemmat olekaan naimisissa. Siitä seuraa tietenkin entistä mahtavampi kreikkalainen naimakauppa! Alkuperäinen nimi: My Big Fat Greek Wedding 2. Pituus: 94 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
12:00
Kamilla og tyven
7-vuotias orpo Kamilla tajuaa, että hänen uudella ystävällään Sebastianilla saattaa olla synkkä salaisuus. Jännittävä seikkailu, joka sijoittuu Etelä-Norjan upealle rannikkoseudulle. Ohjaus: Grete Salomonsen. Pääosissa: Veronika Flaat (Kamilla), Dennis Storhøi (Sebastian), Agnete G. Haaland (Sofie), Morten Harket (Christoffer), Turid Balke (Kokke), Anne Marie Bjørtvedt (Monsen). Pituus: 106 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
13:00
Amor yllättää (K15)
Rachel on menossa naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä ja parhaan ystävänsä Heckin kanssa. Alttarilla hän kohtaa tuntemattoman naisen katseen, ja ilmassa on heti sähköä. Rachel joutuu kyseenalaistamaan koko elämänsä. Ohjaus: Ol Parker. Pääosissa: Piper Perabo (Rachel), Lena Headey (Luce), Matthew Goode (Heck), Celia Imrie (Tessa), Anthony Head (Ned). Alkuperäinen nimi: Imagine Me & You. Pituus: 90 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.9 ∙ Rotten Tomatoes 32 %
Lue lisää: IMDbRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
13:10
Kerro, kerro kuvastin
Julia Roberts esittää ilkeää kuningatarta tässä rakastetun sadun filmatisoinnissa. Lumikki yrittää saada äitipuolensa kaappaaman valtakunnan takaisin seitsemän kapinallisen kääpiön avulla. USA 2012. Ohjaus: Tarsem Singh. Pääosissa: Julia Roberts, Lily Collins, Armie Hammer, Nathan Lane, Jordan Prentice. Alkuperäinen nimi: Mirror Mirror. Pituus: 106 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
14:00
Mustang
Syrjäisessä turkkilaiskylässä viisi siskoa ovat hyvästelemässä opettajaansa, joka aikoo muuttaa Istanbuliin. He kävelevät kotiin mukavassa auringonpaisteessa, tapaavat luokkatovereitaan ja päättävät leikkiä meressä. Tytöt nousevat poikien hartioille ja yrittävät saada toisiaan putoamaan. Siskojen isoäiti ja eno rankaisevat tyttöjä ja päättävät vangita heidät ja tehdä heistä naimakelpoisia. Tarina on täynnä tragediaa, voittoja ja ihmisten sitkeyttä. Pituus: 97 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
14:00
Jetsonit
George Jetson saa työtarjouksen: hänen pitäisi johtaa rakettitehdasta. Tehdas on kuitenkin kaukaisella planeetalla, eikä George ole ensimmäinen työntekijä, joka tehtaaseen lähetetään. Tehdas uhkaa maanalaisia luolia, mistä paikalliset asukkaat eivät pidä. Miten George onnistuu pitämään tyytyväisinä sekä pomonsa että tehtaan alla asustavat olennot? Pääosissa: George O'Hanlon (George Jetson), Mel Blanc (Mr. Spacely), Penny Singleton (Jane Jetson), Tiffany (Judy Jetson), Patrick Zimmerman (Elroy Jetson). Alkuperäinen nimi: Jetsons - The Movie.
Viasat Film Action
15:00
Risen
Roomalaissotilas Clavius (Joseph Fiennes) saa Pontius Pilatukselta (Peter Firth) määräyksen tutkia tapausta äskettäin ristiinnaulitusta Yeshuasta (Cliff Curtis), joka on väitetysti noussut haudastaan. Clavius seuraa henkilökohtaisen apurinsa Luciuksen (Tome Felton) kanssa johtolankoja todistaakseen huhut vääriksi, mutta kohtaa jatkuvasti lisää todisteita, jotka viittaavat tapauksen olevan täyttä totta. Apostolit ja Magdalan Marian (María Botto) tavatessaan Claviuksen uskomuksia koetellaan. Tämä muuttaa hänet ja maailman pysyvästi. Ohjaus: Kevin Reynolds. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
15:00
Mother's Day
Rigby (Selma Blair) on raskaana oleva valokuvaaja, joka kertoo kuvillaan tarinaa äideistä ja näiden suhteesta lapsiinsa. Tarinoihin mahtuu herkkyyttä, menetystä ja pelastusta, mutta niitä kaikkia yhdistää rakkaus. Alkuperäinen nimi: Mothers and Daughters. Pituus: 90 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
16:00
Foraeldre
When their son, Esben (Anton Honik), moves out, Kjeld (Søren Malling) and Vibeke (Bodil Jørgensen) decide to relocate to a smaller home. They discover that the apartment they lived in back when they were students is up for sale and agree to buy it and make a new start. Kjeld furnishes the apartment the way it was furnished back then, and for a while the two relive their sweet days of youth. But events take a turn neither of them had expected when they wake up one morning and find that they have become thirty years younger. Now Kjeld (Elliott Crosseest Hove) and Vibeke (Miri Ann Beuschel) try to adapt their relationship to suit this curious development. Ohjaus: Christian Tafdrup. Pääosissa: Anton Honik, Søren Malling, Bodil Jørgensen, Elliott Crosseest Hove, Miri Ann Beuschel. Alkuperäinen nimi: Forældre. Pituus: 86 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
16:00
Kamilla og tyven 2
Kamilla on ainoa, joka uskoo, ettei Sebastian enää varasta päästyään vankilasta. Pitääkö Sebastian lupauksensa? Se riippuu paljolti yhteisöstä. Riittääkö, että Kamilla luottaa Sebastianiin? Ohjaus: Grete Salomonsen. Pääosissa: Veronika Flaat (Kamilla), Dennis Storhøi (Sebastian), Agnete G. Haaland (Sofie), Silje Trones Lønseth (Maren), Morten Harket (Christoffer), Helge Nygård (Stor Peder). Pituus: 97 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
17:00
Cadillac Records (K15)
Musiikkielokuva chicagolaisen Chess Records -levy-yhtiön ja sille levyttäneiden artistien noususta huipulle 1950-luvulla. Pääosissa mm. Adrien Brody ja Beyoncé Knowles. USA 2008. Ohjaus: Darnell Martin. Pääosissa: Adrien Brody, Mos Def, Beyoncé Knowles, Jeffrey Wright, Gabrielle Union. Pituus: 109 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Hits
17:00
The Choice
Gabby (Teresa Palmer) tutustuu naapuriinsa Travisiin (Benjamin Walker) ja ihastuu tähän huolimatta poikaystävästään Ryanista (Tom Welling). Elämä koettelee naapurusten suhdetta monin tavoin. Ohjaus: Ross Katz. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
18:00
BFG
Sophie (Ruby Barnhill) lives in an orphanage in London when one night she meets the Big Friendly Giant (Mark Rylance) who pipes dreams into the minds of sleeping children. He takes her to his home in Giant Country where they collet wild dreams to bring joy to the slumbering youngsters. However, Sophie is soon in danger when her presence is discovered by the BFG’s brutal and bigger brothers Fleshlumpeater (Jemaine Clement), Bloodbottler (Bill Hader) and Maidmasher (Ólafur Darri Ólafsson). Soon the unlikely pair hatch a plan to defeat the ogres. Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Mark Rylance, Ruby Barnhill, Jemaine Clement, Bill Hader, Ólafur Darri Ólafsson. Pituus: 117 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
18:00
Bling – Timanttinen tarina
[Dubattu versio] Huvipuistossa mekaanikkona työskentelevä Sam aikoo kosia tyttöystäväänsä Sueta. Suunnitelmat laittaa kuitenkin uusiksi superpahis Oscar. Pituus: 72 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
19:00
Hunt for the Wilderpeople
Nuorisorikollinen Ricky Baker (Julian Dennison) joutuu huostaanotetuksi ja saa sijaisvanhemmikseen Bellan (Rima Te Wiata) ja juron Hecin (Sam Neill). Ricky on aluksi torjuva, mutta muuri murtuu, kun Bella ostaa hänelle koiran syntymäpäivälahjaksi. Hän antaa koiralle nimen Tupac. Bellan äkillisen kuoleman jälkeen Hec kertoo Rickylle, että poika sijoitetaan uuteen perheeseen. Ricky lavastaa itsemurhansa sytyttämällä ladon palamaan ja pakenee farmilta Tupacin kanssa. Pian hän huomaa eksyneensä metsään. Hec löytää hänet mutta loukkaa nilkkansa. Kolmikko tekee leirin metsään muutamaksi päiväksi. Poliisi ja lastensuojeluviranomaiset menevät maatilalle ja huomaavat talon olevan tyhjä ja ladon palaneen maan tasalle. He tekevät sen johtopäätöksen, että äskettäisen menetyksensä jälkeen Hec on seonnut ja kaapannut Rickyn. Sama virheellinen päätelmä toistuu, kun kolme typerää metsästäjää uskoo, että Hec ahdistelee Rickyä. Hiukan myöhemmin Hec tunnustaa, että ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ja että hän on ollut vankilassa taposta tuomittuna. Ricky liikuttuu tästä ja kertoo Hecille, että hänen ainoa huostaanotettu ystävänsä kuoli. Hän pelkää, että hänelle käy samoin, tai että hän päätyy nuorisovankilaan. He päättävät kadota metsään. Etsintäaluetta laajennetaan, ja Ricky ja Hec tekevät yhdessä kaikkensa välttääkseen kiinnijäämisen. He löytävät sattumalta syrjäisen majan, josssa on metsänvartija tajuttomana. Ricky lähtee etsimään apua. Matkalla hän tapaa Kahun (Tioreore Ngatai-Melbourne), suunnilleen itsensä ikäisensä tytön. Tyttö esittelee Rickyn isälleen, ja Ricky lähtee takaisin majalle Hecin luo. Perille päästyään hän huomaakin paikan kuhisevan poliiseja. Hän juoksee takaisin metsään. Laakson toisella puolella Ricky huomaa Paulan (Rachel House), joka on hänen tapaustaan valvonut lastensuojeluviranomainen. Paula lupaa, ettei Ricky joudu nuorisovankilaan sillä ehdolla, että Ricky syyttää Heciä seksirikolliseksi. Ricky kieltäytyy. Hän käyttää Hecin opettamia luonnossaselviytymiskeinoja, ja he löytävät taas toisensa. Villisika aiheuttaa Tupacille kuolettavat vammat ja Hecin täytyy lopettaa koira. Ricky paljastaa, että hänellä on koko ajan ollut Bellan tuhkat mukanaan. He sirottelevat ne järveen vuorilla. He törmäävät Psycho Samiin (Rhys Darby), mielisairaaseen mutta kilttiin mieheen, joka asuu yksin vuorilla. He elävät luonnon antimien varassa viisi kuukautta, mutta lopulta viranomaiset saavat Rickyn ja Hecin kiinni. Kahun perhe adoptoi Rickyn. Ohjaus: Taika Waititi. Pääosissa: Sam Neill, Julian Dennison, Rachel House, Oscar Kightley, Rhys Darby. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
19:00
Perheen jalokivi
Everett pyytää tyttöystävänsä Meredithin viettämään joulua perheensä luokse. Hienostuneen ja kireän Meredithin kauhuksi Everettin perhe on varsin vapaamielistä ja kapinallista väkeä. Ohjaus: Thomas Bezucha. Pääosissa: Claire Danes (Julie Morton), Diane Keaton (Sybil Stone), Sarah Jessica Parker (Meredith Morton), Luke Wilson (Ben Stone), Craig T. Nelson (Kelly Stone). Alkuperäinen nimi: The Family Stone. Pituus: 103 min. Ohjelma sopii kaikenikäisille.

Arviot: IMDb 6.3 ∙ Rotten Tomatoes 51 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Premiere
20:00
Goosebumps
Riemastuttava kauhukomedia, jossa menestyskirjailija R.L. Stinen (Jack Black) luomat hirviöt pääsevät vahingossa valloilleen amerikkalaisessa pikkukaupungissa. USA 2015 Ohjaus: Rob Letterman. Pääosissa: Jack Black, Dylan Minnette, Odeya Rush, Ryan Lee, Amy Ryan. Pituus: 100 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
20:00
Iqbal & superchippen
Iqbal (Hircano Soares) ja Sille (Liv Leman Brandorf) ovat parhaat ystävykset. He ovat aina asuneet toistensa naapurissa. Heidän kotikatunsa täytyy uudistaa kaupunkimaiseksi, ja vastuussa projektissa ovat kaikeksi harmiksi Easelman (Rasmus Bjerg) ja The Swine (Andreas Bo Pedersen). Tosiasiassa rakennusprojekti on peitetarina, jonka turvin he pääsevät käsiksi öljyyn, jota he ovat löytäneet Blågårdsgaden alta. Iqbalin ja Sillen täytyy nyt taistella roistoja vastaan ja hankkia jostain rahat, joilla ostaa kotitalonsa takaisin, niin ettei heidän tarvitsisi muuttaa eroon toisistaan. Kun Iqbal löytää sirun, jossa on hämmästyttävää maagista energiaa. Lapset onnistuvat suostuttelemaan Easelmanin ja The Swinen ostamaan sirun, jotta he voivat hankkia rakennuksen takaisin. Roistot kuitenkin pettävät lapset, ja nyt Iqbalin, Sillen ja Blågårdsgaden aikuisten täytyy ponnistella yhteisvoimin saadakseen sirun takaisin ja paljastaakseen roistojen salaisen suunnitelman. Ohjaus: Oliver Zahle. Pääosissa: Hircano Soares, Liv Leman Brandorf, Rasmus Bjerg, Andreas Bo Pedersen, Ditte Hansen. Alkuperäinen nimi: Iqbal og superchippen. Pituus: 90 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
21:00
Blair Witch (K15)
James Donahue (James Allen McCune) löytää nettivideon, jossa on rakeista kuvaa hänen siskostaan Heatherista. Heather oli mukana kuvausryhmässä, joka katosi Black Hillsin metsään 20 vuotta sitten. James uskoo videon todistavan, että Heather on elossa. Hän lähtee Burkittsvilleen ystäviensä Ashley Bennettin (Corbin Reid) ja Peter Jonesin (Brandon Scott) kanssa. Mukaan tulee aloitteleva dokumetaristi Lisa Arlington (Callie Hernandez). Myös Burkittsvillen asukit Talia (Valorie Curry) ja Lane (Wes Robinson) liittyvät joukkoon. Porukka leiriytyy, ja Talia ja Lane alkavat puhua Heatherin katoamisesta ja muista arvoituksellisista tapauksista, joiden uskotaan liittyvän kammottavaan Blair Witch -noitatarinaan. Leirin ympärille ilmestyy yöllä noitaa esittäviä risuhahmoja. Kaikki pelästyvät ja päättävät lähteä pois, mutta Lisa huomaa narua Lanen repussa, ja Lane ja Talia myöntävät pelotelleensa muita hahmoilla. He saavat lähtöpassit. Nelikko vaeltaa metsässä monta tuntia mutta päätyy takaisin leiripaikkaan. Lisa yrittää lennokkikameran avulla selvittää, missä he ovat, mutta kaikkialla näkyy vain metsää silmänkantamattomiin. Lennokkiin tulee vikaa, ja se juuttuu puuhun. He joutuvat taas leiriytymään, kun Ashley sairastuu jalassaan olevan haavan takia. Peter on metsässä, kun hänen taskulamppunsa alkaa välkkyä. Äkkiä hänen kimppuunsa hyökätään, ja hänet raahataan pois. Talia ja Lane palaavat muiden luo vaellettuaan metsässä viisi vuorokautta näkemättä kertaakaan auringonnousua, vaikka heidän lähdöstään on vain muutama tunti. Lane uskoo näkevänsä harhoja, joutuu paniikkiin ja juoksee pois. Seuraavana aamuna nuoret säikähtävät huomatessaan, että vielä seitsemältäkin on pimeää, ja leiriin on ilmestynyt entistä isompia risuhahmoja, joista yhteen on sidottu Ashleyn hiuksia. Ashley syyttää taas Taliaa ja rikkoo vihaisena yhden hahmon. Talia katkeaa. Äkkiä teltta lennähtää ilmaan, ja kaikki pakenevat. Ashley kiipeää puuhun hakemaan lennokkia, mutta hän putoaa, ja hänetkin raahataan pimeän metsän siimekseen. Alkaa äkillinen rankkasade, ja Lisa ja James löytävät ränsistyneen mökin, jonka sanotaan kuuluneen 40-luvulla eläneelle lapsenmurhaajalle Rustin Parrille, joka hänkin liittyy seudun noitatarinoihin. James luulee näkevänsä Heatherin yläkerrassa ja ryntää sisään mökkiin. Lane hyökkää Lisan kimppuun, ja Lisa tappaa Lanen itsepuolustukseksi. James on mökin nurkassa ja kuulee Heatherin äänen, kun hänenkin kimppuunsa hyökätään. Lisa yrittää nähdä taakseen kameransa avulla. Sitten hän kuulee Jamesin pyytävän anteeksi ja kääntyy, ja hänet tapetaan. Ohjaus: Adam Wingard. Pääosissa: James Allen McCune, Callie Hernandez, Brandon Scott, Valorie Curry, Corbin Reid. Pituus: 115 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Hits
21:00
Solace (K15)
John Clancy (Anthony Hopkins) on selvänäkijän kyvyt omaava lääkäri, joka joutuu palaamaan oma-aloitteisesta maanpaostaan FBI-agentti Joe Merriweatherin (Jeffrey Dean Morgan) toimesta. Merriweather pyytää Clancyn apua jahdatessaan nerokasta ja pakoilevaa sarjamurhaajaa, jonka salainen taito lisää ajojahtiin käännöksiä, yllätyksiä ja tragedioita. Pystyvätkö John ja Joe pelastamaan murhaajan ennen tämän seuraavaa uhria? Ohjaus: Afonso Poyart. Pääosissa: Anthony Hopkins, Jeffrey Dean Morgan, Abbie Cornish, Colin Farrell, Matt Gerald. Pituus: 101 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
22:00
Arrival
Kielitieteilijä Louise Banks (Amy Adams) pitää luentoa yliopistolla, kun joukko avaruusolioita ilmestyy eri puolille maapalloa. Eversti G. T. Webster (Forest Whitaker) värvää hänet ottamaan selvää, miksi muukalaiset ovat saapuneet Maahan. Louise saa mukaansa teoreettisen fyysikon Ian Donnellyn (Jeremey Renner), ja he yrittävät yhdessä kommunikoida avaruusolioiden kanssa. He luovat yhteyden heptapodeiksi nimeämiinsä seitsemänraajaisiin avaruusolioihin, jotka kommunikoivat kirjoittamalla ympyrän muotoisia symboleja musteellaan. Louise oppii kielen alkeet ja alkaa puolestaan opettaa olioille englannin alkeita. Kun Louise oppii kielen paremmin, näyt hänen kuolleesta tyttärestään alkavat kummitella häntä. Kun hän kysyy heptapodeilta syytä siihen, miksi nämä ovat saapuneet planeetalle, vastaus kuuluu "tarjota asetta". Kiinan armeija tulkitsee viestin eri tavalla ja lopettaa viestinnän täysin. Maiden välinen jännitys kiristyy, ja planeetta ajautuu sodan partaalle itsensä ja muukalaisten kanssa. Ohjaus: Denis Villeneuve. Pääosissa: Amy Adams, Jeremy Renner, Forest Whitaker, Michael Stuhlbarg, Tzi Ma. Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
22:00
Broadcast News – suora lähetys
Satiirinen katsaus Washingtonin suuren tv-kanavan uutistoimiston toimintaan sekä kipakan nuoren naistuottajan, pinnallisen uutisankkurimiehen ja hyväntahtoisen miestoimittajan väliseen kolmiodraamaan. Pääosissa: William Hurt (Tom Grunnick), Albert Brooks (Aaron Altman), Holly Hunter (Jane Craig), Joan Cusack (Blair Litton), Jack Nicholson (Bill Rorich), Ed Wheeler (George Wein). Pituus: 126 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
23:00
Enkelit ja demonit
Symbologi Robert Langdon (Tom Hanks) kutsutaan tässä Dan Brownin menestysromaaniin perustuvassa elokuvassa Vatikaaniin selvittämään neljän paaviehdokkaan kuolemaa. USA 2009. Ohjaus: Ron Howard. Pääosissa: Tom Hanks (Robert Langdon), Ewan McGregor (Camerlengo Patrick McKenna), Stellan Skarsgård (Commander Richter), Ayelet Zurer (Vittoria Vetra), Pierfrancesco Favino (Inspector Olivetti). Alkuperäinen nimi: Angels & Demons. Pituus: 133 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.7 ∙ Rotten Tomatoes 37 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Hits
23:00
Eye in the Sky (K15)
Ison-Britannian ja USA:n armeijan yhteisessä operaatiossa on onnistuttu jäljittämään terroristi Kenian Nairobiin. Eversti Katherine Powell (Helen Mirren) johtaa operaatiota ja aikoo tuhota terroristisolun. Käy ilmi, että terroristit aikovat tehdä itsemurhaiskuja, jolloin Powell määrää tehtäväksi ilmahyökkäyksen. Amerikkalainen miehittämättömän ilma-aluksen ohjaaja Steve Watts (Aaron Paul) alkaa epäillä iskun oikeutusta, kun kohteessa näkyy pieni tyttö. Moraalinen ongelma aloittaa poliittisen ja eettisen kiistan, joka ulottuu hallinnon korkeimmille tasoille asti. Ohjaus: Gavin Hood. Pääosissa: Helen Mirren, Aaron Paul, Alan Rickman, Phoebe Fox, Gavin Hood. Pituus: 102 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Huomenna 25.10.

Viasat Film Premiere
00:00
Deepwater Horizon (K15)
20.4.2010 Deepwater Horizon, yksityisen urakoitsijan Transoceanin öljynporauslautta, alkaa porata öljyä Louisianan etelärannikon tuntumasta öljy-yhtiö BP:lle. Pääsähköteknikko Michael "Mike" Williams (Mark Walhberg) ja lautan työnjohtaja James "Jimmy" Harrell (Kurt Russell) yllättyvät suuresti kuullessaan, että ne työntekijät, joiden tehtävänä olisi pumpata öljylähteen vakauden varmistava sementti, lähetetään BP:n johtajien Donald Vidrinen (John Malkovich) ja Robert Kaluzan (Brad Leland) vaatimuksesta kotiin ennen kuin he ovat tehneet tarvittavan painetestin. Kun Mike valmistelee poraustiimiä, johon kuuluu myös Caleb Holloway (Dylan O'Brien), Harrell tapaa Vidrinen ja suostuttelee hänet tekemään testin, mikä vain entisestään heikentää jo valmiiksi huonosti asettunutta sementtiä. Vidrinen kärsivällisyys käy vähiin, ja odottamatta Harrellin vahvistettuja tuloksia Vidrine määrää, että öljylähde otetaan käyttöön. Aluksi operaatio etenee sujuvasti, mutta lopulta sementtityö epäonnistuu täysin ja se aiheuttaa massiivisen puhkeamisen, joka on liian voimakas ja tappaa Keith Manuelin, Shane Roshton, Roy Kempin, Karl Kleppignerin, Adam Weisen and Gordon Jonesin. Useiden laitteiden toimintahäiriöiden ja epäonnistuneen lähteen sulkemisyrityksen jälkeen öljy syttyy tuleen, ja surmansa saavat Dewey Revette, Stephen Curtis, Jason Anderson (Ethan Suplee) ja Donald Clark. Andrea Fleytas (Gina Rodriguez), lautan navigointiupseeri, yrittää hälyttää rannikkovartioston, mutta hänen esimiehensä, kapteeni Curt Kuchta, kieltää sen sillä perusteella, että lautta itse ei ole välittömässä vaarassa. Nyt öljyä syöksyy jo mereenkin. Pelokas, öljyn tahrima pelikaani lentää läheisen aluksen komentosillalle. Alus suuntaa kohti lauttaa juuri kun työntekijät aloittavat vimmatun evakuoinnin. Harrell on yhä elossa, mutta vakavasti vammautunut räjähdyksessä. Mike pelastaa hänet ja ottaa tilanteen haltuunsa vain huomatakseen, että lauttaa ei mitenkään pystytä pelastamaan. Mike läheinen ystävä Dale Burkeen uhraa henkensä estääkseen palavaa nosturia romahtamasta elossa olevan miehistön päälle. Mike ja Caleb saavat pelastettua Vidrinen ja Kaluzan ja vievät heidät turvaan. Yö pimenee, ja palava öljy valaisee alueen. Rannikkovartiosto saa tiedon onnettomuudesta ja lähettää aluksen hakemaan eloonjääneitä, jotka viedään pelastusveneissä Damon Bankstonille. Pelastusveneet ovat täynnä. Mike huomaa pelastuslautan, mutta se irtoaa porauslautasta ennen kuin hän ja Andrea pystyvät nousemaan siihen. Tämän seurauksena Andrea saa paniikkikohtauksen. Öljylähteessä oleva öljy syttyy ja tuhoaa lautan. Kaksikko hyppää veteen, josta pelastajat nostavat heidät ja kuljettavat heidät Damon Bankstonille. Työntekijät näkevät perheensä hotellin aulassa. Yhden kuolleen miehistön jäsenen sukulainen vihoittelee Mikelle, koska tämä ei onnistunut pelastamaan sukulaista, ja Mike saa paniikkikohtauksen. Elokuva päättyy sarjaan videoleikkeitä, joissa näytetään katastrofin jälkivaikutuksia, muun muassa oikean Mike Williamsin todistajanlausunto sekä paljastus, että yhtäkään Transoceanin tai BP:n työntekijää vastaan ei nostettu syytetty heidän toiminnastaan. Ohjaus: Peter Berg. Pääosissa: Mark Wahlberg, Kate Hudson, John Malkovich, Kurt Russell, Gina Rodriguez. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Family
00:10
Kultainen medaljonki
Eddie Yang (Jackie Chan) on hongkongilainen poliisi, joka yrittää yhteistyössä Interpolin kanssa saada kiikkiin pahamaineisen rikollispomon AJ “Snakehead” Staulin (Julian Sands). Snakeheadilla on vahna kirja, jossa kerrotaan, että kerran tuhannessa vuodessa valitaan poika, joka yhdistää mystisen medaljongin kaksi puolta. Yang ja Interpolin agentti Arthur Watson (Lee Evans) johtavat ratsiaa Snakeheadin rikollisjoukkoon, joka yrittää siepata Jain (Alex Bao), pojan jonka tehtävä medaljongin yhdistäminen on. Interpol tekee rynnäkön temppeliin, ja Yang taistelee gangstereiden kanssa. Jai pelastetaan, mutta Snakehead onnistuu pakenemaan ja sieppaa Jain laivasta Hongkongin satamassa. Snakehead pakenee Jai mukanaan Yangilta ja Hongkongin poliisilta Irlantiin. Lannistumaton Yang lähtee perään yhdessä Watsonin kanssa. Yllättäen Yang tapaa entisen tyttöystävänsä Nicole Jamesin (Claire Forlani), joka työskentelee Interpolin angenttina. Yang saa napattua Snakeaheadin apureita ja kuulee heiltä, että Jai on vangittuna rahtisatamassa. Yang ja agentit yhdistävät voimansa pelastusoperaatioon. Yang ja Jai joutuvat vangiksi konttiin, joka pudotetaan veteen. Yangin nokkeluus ja täytettävä teltta pelastavat Jain, mutta Yang itse kuolee. Watson on ruumishuoneella jättämässä hyvästejä Yangille, kun tämä yhtäkkiä tuleekin paikalle ja säikäyttää Watsonin pahasti. Jai on siis käyttänyt medaljongin voimaa ja herättänyt Yangin henkiin. Snakeheadin miehet rynnivät sairaalaan, mutta käy ilmi, että medaljongin ansiosta Yangilla onkin nyt supervoimat ja –nopeus, ja hän on kuolematon. Nicole yrittää puolutaa Jaita, mutta Snakeheadin miehet saavat pojan taas kiikkiin ja vievät tämän Snakeheadin linnaan. Snakehead pakottaa Jain antamaan itselleen medaljongin avulla yliluonnolliset voimat. Koska medaljongin toinen puolikas on jo Yangilla, Snakeheadista tulee kyllä supervahva, mutta kuolemattomuutta hän ei saa. Saadakseen medaljongin toisenkin puolen Snakehead miehineen hyökkää Watsonin perheen kimppuun. Watsonille selviää tässä vaiheessa, että hänen vaimonsa Charlotte (Christy Chung) onkin kiinalainen poliisi, ja Snakeheadin joukko kokee tappion. Watson, Yang ja Nicole lähtevät viimeiseen hyökkäykseen Snakeheadin linnaan. Snakehead onnistuu tappamaan Nicolen. Lopulta Yang käyttää medaljongin molempia osia, jolloin ilmestyy kaksi lohikäärmettä, jotka vangitsevat Snakeheadin. Jai sallii Yangin käyttää medaljonkia Nicolen herättämiseen, ja Nicolekin saa ylivertaisen nopeuden, voiman ja kuolemattomuuden. Pari poistuu hämmästyttävällä nopeudella, ja Jai itse astuu läpi portaalin toiseen ulottuvuuteen. Ohjaus: Gordon Chan. Pääosissa: Jackie Chan (Eddie Yang), Lee Evans (Arthur Watson), Claire Forlani (Nicole James), John Rhys-Davies (Hammerstock-Smythe), Julian Sands (Snakehead), Christy Chung (Charlotte Watson). Alkuperäinen nimi: The Medallion. Pituus: 85 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
00:40
The Artist
Oscar-palkittu romanttinen mykkäelokuva kahdesta näyttelijästä, joiden kohtalot kietoutuvat yhteen elokuva-alan myllerryksessä äänielokuvan tehdessä tuloaan. Ranska/USA 2011. Ohjaus: Michel Hazanavicius. Pääosissa: Jean Dujardin (George Valentin), Bérénice Bejo (Peppy Miller), John Goodman (Al Zimmer), James Cromwell (Clifton), Penelope Ann Miller (Doris). Pituus: 100 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 8.0 ∙ Rotten Tomatoes 97 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
01:20
Taken 2 (K15)
Vuonna 2011, poikansa Markon ja tämän kumppaneiden hautajaisissa Tropojëssa, albanialainen mafiapomo ja palkkaterroristi Murad Hoxha vannoo kostavansa poikansa tappajalle. Hän miehineen lähtee Pariisiin ja kuulustelee kiduttamalla entistä tiedustelupalvelun agenttia Jean-Claude Pitreliä, jonka käyntikortti löytyi Markon kuolinpaikalta. Tietoa ei kuitenkaan irtoa. Sitten Murad saa lahjomalla Pitrelin arkistotiedot ja päättelee niistä, että Pitrelin vanha ystävä Bryan Millsolikin vastuussa Markon kuolemasta. Bryan on nyt Istanbulissa. Bryan on juuri suorittanut kolmen päivän vartiointikeikan rikkaan arabisheikin leivissä, kun hänen entinen vaimonsa Lenore ja tyttärensä Kim tulevat yllätysvierailulle. Lounaalla Lenoren kanssa seuraavana päivänä Bryan huomaa Muradin miesten seuraavan heitä. Hän kehottaa Lenorea pakenemaan ja yrittää karistaa albanialaiset kannoiltaan, mutta nämä sieppaavat Lenoren, ja Bryan antautuu. Bryan tajuaa, että myös Kim on vaarassa, ja hän soittaa tälle ja kehottaa tätä piiloutumaan. Sitten Bryan kolkataan tajuttomaksi. Kim välttää kiinnijäämisen, kun sieppaajat joutuvat pakenemaan ammuttuaan kaksi vartijaa. Tullessaan tajuihinsa Bryan huomaa olevansa tyhjässä kellarissa nippusiteellä putkeen kiinnitettynä. Hän soittaa sukkaansa piilotetulla minipuhelimella Kimille ja kehottaa tätä ilmoittamaan Yhdysvaltain suurlähetystölle. Kim kuitenkin päättää auttaa isäänsä itse. Kim avaa isänsä tarvikesalkun, ottaa kranaatin ja räjäyttää sen lähellä olevalla katolla. Äänen perusteella Bryan osaa neuvoa Kimille, missä suunnassa on. Silloin gangsterit tuovat Lenoren kellariin, viiltävät hänen kaulaansa ja ripustavat hänet ylösalaisin vuotamaan kuiviin. Heti gangstereiden lähdettyä Bryan onnistuu saamaan itsensä irti ja vapauttaa sitten Lenoren. Kim räjäyttää vielä kaksi kranaattia, ja Bryan laskee höyryä nousemaan savupiipusta, niin että Kim näkee, missä he ovat. Kim heittää isälleen aseen savupiipun kautta, ja Bryan tappaa sillä vartijat. Kim ja Bryan pääsevät vapaaksi, mutta Lenore joutuu uudelleen vangiksi. Bryan ja Kim varastavat taksin ja seuraavat sieppaajien pakettiautoa. Sieppaajat yrittävät hämätä heitä toisella autolla. Seuraa takaa-ajo ja tulitaistelu. johon myös Turkin poliisi liittyy. Bryan onnistuu houkuttelemaan toisen auton junan eteen niin, että se joutuu pois pelistä. Bryan jättää Kimin lähetystöön ja etsiytyy sitten Muradin piilopaikkaan. Hän pelastaa Lenoren ja seuraa loppuja sieppaajia turkkilaiseen kylpylään, jossa tappaa heidät. Muradille Bryan antaa tilaisuuden poistua, jos tämä vannoo palaavansa kotiin ja unohtavansa kostamisen. Murad suostuu ja pudottaa aseensa mutta muuttaa sitten mielensä ja yrittää tappaa Bryanin. Ase onkin kuitenkin tyhjä. Bryan tajuaa, ettei Murad lopeta koskaan, ja tappaa hänet tönäisemällä hänet terävään pyyhekoukkuun. Kolmen viikon kuluttua Millsit ovat lounaalla Los Angelesissa. He juovat pirtelöä sen kunniaksi, että Kim on läpäissyt ajokokeen. Bryanin yllätykseksi seuraan liittyy Kimin poikaystävä Jamie, ja Kim pyytää isäänsä vitsaillen olemaan ampumatta poikaa. Ohjaus: Olivier Megaton. Pääosissa: Liam Neeson (Bryan Mills), Maggie Grace (Kim), Famke Janssen (Lenore), Leland Orser (Sam), Jon Gries (Casey). Pituus: 92 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
02:00
Liekeissä
Bradley Cooper esittää itsetuhoista huippukokkia, jonka elämä romahtaa huumeriippuvuuden takia. Päästyään huumeista eroon hän suuntaa Lontooseen perustamaan kolmen Michelin-tähden ravintolaa. USA 2015 Ohjaus: John Wells. Pääosissa: Bradley Cooper, Sienna Miller, Daniel Brühl, Uma Thurman, Emma Thompson. Alkuperäinen nimi: Burnt. Pituus: 97 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
02:00
Vetovoiman lait
Daniel Rafferty (Pierce Brosnan) ja Audrey Woods (Julianne Moore) ovat newyorkilaisia asianajajia, jotka joutuvat usein vastatusten oikeussalissa. He jos ketkä tietävät, miten huonosti moni avioliitto päättyy, mutta alkavat siitä huolimatta seurustella. Pystyvätkö he välttämään omassa suhteessaan ne karikot, joita he kohtaavat työssään? Ja onnistuvatko he jättämään työasiat kodin ulkopuolelle? Ohjaus: Peter Howitt. Pääosissa: Pierce Brosnan, Julianne Moore, Michael Sheen, Parker Posey, Frances Fisher. Alkuperäinen nimi: Laws of Attraction. Pituus: 87 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
02:20
Aleksanteri (K15)
Nuori makedonialainen sotapäällikkö Aleksanteri Suuri (356 - 323 eKr) johti armeijansa voitosta voittoon ja valloitti kahdeksassa vuodessa lähes koko tunnetun maailman aina Persiasta Intiaan saakka. Pääosissa: Colin Farrell (Alexander), Anthony Hopkins (Old Ptolemy), Angelina Jolie (Olympias), Val Kilmer (Philip), Christopher Plummer (Aristotle), Jared Leto (Hephaistion), Jonathan Rhys-Meyers (Cassander). Alkuperäinen nimi: Alexander. Pituus: 169 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 5.5 ∙ Rotten Tomatoes 16 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Action
03:00
Inferno (K15)
Geneetikko Bertrand Zobristia (Ben Foster) jahdataan halki Firenzen kunnes hänet ajetaan torniin, jossa hän kohtaa Christoph Bouchardin (Omar Sy). Bouchard vaatii, että Zobrist paljastaa salaisen paikan sijainnin, mutta tämä vain hymyilee ja hyppää tornista alas. Hiukan myöhemmin tohtori Robert Langdon (Tom Hanks) herää sairaalasängyssä päässään vamma, jonka takia hän kokee häiritseviä hallusinaatioita korventuneesta Maasta, jossa ihmiset palavat ja huutavat. Hänen luonaan käy brittiläinen tohtori Sienna Brooks, joka on aina ihaillut hänen tutkimustyötään. Tämä kertoo hänelle, että vammasta on seurannut retrogradinen amnesia. Yhtäkkiä heidät yllättää aseistettu salamurhaaja Vayentha (Ana Ularu). Brooks auttaa Langdonin pakoon asunnostaan. Langdonilla on hallussaan kopio Botticellin helvetin kartasta, työstä, joka sai inspiraationsa Danten eeppisestä runosta. Vihjeet johdattavat heidät Zobristin jäljille. He saavat selville, että hän oli kehittänyt viruksen nimeltä Inferno tavoitteenaan vähentää maapallon väestön määrää radikaalisti. Vayentha ja Maailman terveysjärjestön agentit tekevät rynnäkön asuntoon, ja heidän on pakko lähteä taas pakosalle. Langdon käyttää tietämystään Dantesta ratkaistakseen lisää Zobristin jättämiä vihjeitä. Langdon järkyttyy saadessaan tietää, että hän itse varasti ja kätki Danten kuolinnaamion, mistä hänellä ei ole lainkaan muistikuvaa. Vayenthan työnantajaksi paljastuu Harry Sims (Irrfan Khan), yksityisen turvallisuusyrityksen toimitusjohtaja, joka työskenteli Zobristin kanssa. WHO on kuitenkin lähettänyt agentit, joita johtaa Elizabeth Sinskey (Sidse Babett Knudsen), Langdonin entinen rakastettu. Kun Sims katsoo Zobristin jättämän videoviestin, sen järkyttävä sisältö saa hänet auttamaan Sinskeyä Infernon levittämisen estämisessä. Bouchard varoittaa Langdonia ja Brooksia, että Sinskey on kaksoisagentti, joka haluaa vain itse hyötyä. Kolmikko työskentelee estääkseen viruksen irti päästämisen, mutta paljastuu, että Bouchard on se, joka yrittää hyötyä viruksesta. Langdon ja Brooks pakenevat. Langdon päättelee, että virusta säilytetään Hagia Sofiassa Istanbulissa. Brooks jättää Langdonin ja paljastaa olevansa Zobristin rakastaja, ja että tämä jälki oli vaihtoehtoinen suunnitelma. Sims ja Sinskey auttavat Langdonia. Sims tunnustaa, että Brooks palkkasi hänet kidnappaamaan Langdonin, mikä tarkoittaa sitä, että sairaalan dramaattiset tapahtumat olivat vain osa suunnitelmaa. Langdon ja WHO:n tiimi suuntaavat kaiken huomionsa virukseen, kun Brooks valmistautuu laukaisemaan räjähteen sen päästääkseen viruksen irti. Hän tappaa Simsin ja tekee itsemurhan, jotta saisi Infernon leviämään. WHO saa viruksen eristettyä ja ottaa sen haltuunsa. Langdon palaa Firenzeen ja palauttaa Danten kuolinnaamion museoon ennen kuin poistuu hymyillen tietäväisesti. Ohjaus: Ron Howard. Pääosissa: Tom Hanks, Felicity Jones, Omar Sy, Ben Foster, Ana Ularu. Pituus: 92 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
04:00
Nainen junassa (K15)
Rachel Watson (Emily Blunt) on äskettäin eronnut nainen, joka juo kestääkseen eron ja työpaikan menetyksen. Hän viettää päivänsä junassa ajellen ja entisen miehensä Tomin (Justin Theroux) ja tämän uuden vaimon Annan (Rebecca Ferguson) tekemisiä vakoillen. Siihen sekoittuu paikallinen pariskunta Scott (Luke Evans) ja Megan Hipwell (Haley Bennett), joiden elämä vaikuttaa täydelliseltä. Rachel näkee Meganin suutelevan toista miestä, ja virheettömän liiton kuvajainen särkyy. Rachel juo entistä enemmän ja päättää puhua Meganille suoraan. Hän kuitenkin herää asunnossaan naarmuilla ja kuulee järkytyksekseen, että Megan on kadonnut. Poliisitutkija Riley (Allison Janney) kuulustelee Rachelia katoamiseen liittyen. Rachel uskoo, että syyllinen on toinen junan matkustaja. Hän yrittää koota sirpaleisia muistikuviaan katoamisillasta ja teeskentelee olevansa Meganin ystävä päästäkseen Scottin puheille tämän tehtyä julkisen vetoomuksen Meganin löytämiseksi. Hän kertoo Scottille Meganin uskottomuudesta ja päättelee näkemästään kuvasta, että Meganin rakastaja on tämän psykiatri Kamal Abdic (Edgar Ramirez). Kuvitteellinen kuva ihanneavioliitosta murskaantuu lopullisesti, kun selviää, että Megan oli jatkuvasti uskoton, ja Scott on aggressiivinen ja hallitseva. Rachel uskoo, että psykiatri on avain Meganin katoamiseen, ja niinpä hän varaa ajan tältä. Vastaanoton aikana hän kertoo omasta hajonneesta liitostaan ja alkoholiongelmastaan. Vastaanoton jälkeen hän kohtaa epäilemänsä junamatkustajan, joka kutenkin sanoo että oli yrittänyt auttaa Rachelia alikulkutunnelissa, mutta Rachel oli torjunut avun. Rachel palaa alikulkutunneliin ja muistaa nähneensä Meganin huutamassa hänelle ennen kuin hän loukkaantui. Meganin ruumis löytyy. Käy ilmi, että hän oli raskaana, mutta isä ei ole Scott eikä Abdic. Scott kertoo Rachelille pahoinpidelleensä Megania ennen tämän kuolemaa. Rachel pyytää Tomin entiseltä esimieheltä Marthalta (Lisa Kudrow) anteeksi aiheuttamaansa kohtausta, mutta Martha sanoo, ettei mitään ongelmaa ole ollutkaan, ja että Tom oli saanut potkut harrastettuaan seksisuhteita työtovereidensa kanssa. Rachel ymmärtää, että Tom on muokannut hänen muistojaan. Annalle selviää, että Tom oli soitellut Meganin kanssa. Rachel taas ymmärtää, että Megan oli kertonut Abdicille raskaudestaan, mikä oli aiheuttanut suudelman parvekkeella. Lähtiessään junasta Meganin katoamispäivänä Rachel oli löytänyt Tomin ja Meganin yhdessä ja huutanut Meganille luullessaan tätä Annaksi. Tom oli pahoinpidellyt Rachelin ja palannut sitten Meganin luo, joka oli kertonut olevansa raskaana ja kieltäytynyt tekemästä aborttia. Suhteen paljastumista pelännyt Tom oli murhannut Meganin. Rachel menee Tomin asunnolle varoittamaan Annaa, joka kertoo tietävänsä suhteesta jo. Tom saapuu paikalle, ja Rachel kertoo tälle tietonsa. Tom ja Rachel riitelevät, ja Anna kertoo löytäneensä Meganin puhelimen. Tom kantaa Evie-vauvan pois, ja itkuinen Anna vaatii häntä tuomaan lapsen takaisin. Rachel yrittää soittaa hätänumeroon. Tom kuitenkin iskee Rachelin tajuttomaksi. Kun Rachel herää, Tom uhkaa häntä ja väittää häntä syylliseksi omiin tekoihinsa. Tom yrittää kuristaa Rachelin, ja Anna seuraa tilannetta. Rachel pääsee pakoon ja nappaa käteensä korkkiruuvin. Tom saa hänet kiinni puutarhassa, mutta hän iskee Tomia kaulaan korkkiruuvilla. Anna katselee ikkunasta mutta tulee sitten apuun ja iskee korkkiruuvin syvemmälle Tomin kaulaan. Tom kuolee. Rachel ja Anna molemmat pidätetään, mutta kumpikin kertoo poliisille, että Rachel tappoi Tomin itsepuolustukseksi tämän kerrottua olevansa Meganin murhaaja. Anna kertoo epäluuloiselle poliisille, että Rachel oli oikeassa kaikesta. Ohjaus: Tate Taylor. Pääosissa: Emily Blunt, Rebecca Ferguson, Justin Theroux, Haley Bennett, Luke Evans. Alkuperäinen nimi: The Girl on the Train. Pituus: 112 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Family
04:00
Koko potti 2
Jimmy “Tulppaani” Tudeski on lopettanut palkkatappajan hommat ja pitää aikansa kuluksi talon siistinä ja loihtii upeita aterioita. Jimmyn vaimo Jill haluaa myös palkkatappajaksi, mutta hänen pitää vielä antaa onnistunut työnäyte. Eräänä päivänä maisemiin ilmestyy Jimmyn harmiksi pariskunnan entinen naapuri hammaslääkäri Nicholas “Oz” Oseransky. Ozin vaimo - ja Jimmyn ex-vaimo - on kidnapattu. Unkarilaisten kidnappaajien joukkoa johtaa Lazlo Gogolak, joka on Jimmyn lapsuudenaikainen kilpailija ja pahamaineinen palkkatappaja. Oz, Jimmy ja Jill joutuvat käyttämään pelastusoperaatiossa kaikkia taitojaan. Pääosissa: Bruce Willis (Jimmy), Matthew Perry (Oz), Amanda Peet (Jill), Kevin Pollak (Lazlo), Natasha Henstridge (Cynthia), Johnny Messner (Zevo), Frank Collison (Strabo). Alkuperäinen nimi: The Whole Ten Yards. Pituus: 95 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
05:00
Red (K15)
Frank Moses (Bruce Willis) on eläkkeelle jäänyt CIA-agentti, jonka elämän kohokohtia ovat keskustelut hänen eläkettään valvovan Sarah Rossin (Mary-Louise Parker) kanssa. Myöhään eräänä iltana hänen kotiinsa murtautuu salamurhaajia, jotka yrittävät tappaa hänet. Frank kuitenkin päihittää heidät. Hän päättelee, että hänen puhelintaan on kuunneltu, ja hän tajuaa, että myös Sarah voi olla tappajien kohde. Sarah kieltäytyy lähtemästä Frankin mukaan, joten Frank kidnappaa hänet. CIA-agentti William Cooper (Karl Urban) saa esimiehiltään tehtäväksi jäljittää ja murhata Frank. Frank yrittää selvittää, kuka on iskun takana, ja etsii käsiinsä entiset kollegansa. Ensin hän menee tapaamaan oppi-isäänsä Joe Mathesonia (Morgan Freeman), joka asuu hoitokodissa New Orleansissa. Frank lukitsee Sarahin motelliin, mutta tämä onnistuu pakenemaan, kun Cooper saapuu. Frank päihittää Cooperin ja huijaa paikalle tulleen poliisin pidättämään hänet. Frank ja Sarah menevät tapaamaan Marvin Boggsia (John Malkovich), sekavaa salaliittoteoreetikkoa, joka kertoo näkemyksenään, että kaikki kohteet liittyvät salaiseen tehtävään Guatemalassa. Kolmikko jäljittää Gabriel Singerin (James Remar), joka kertoo heille, että tehtävään liittyi yhden henkilön poistaminen eräästä syrjäisestä kylästä. Helikopterin konekivääriampuja tappaa Singerin. Kolmikko pakenee täpärästi Cooperin käsistä. Frank soluttautuu CIA:n päämajaan. CIA:n arkistossa Henry (Ernest Borgnine) antaa Frankille Guatemalan tehtävän kansion silkasta kunnioituksesta vanhempaa kollegaa kohtaan. Kun Frank on lähdössä, hän ja agentti Cooper ajautuvat tiukkaan taisteluun. Frank voittaa mutta saa ampumahaavan. Frankin pelastaa Joe, onnistui välttämään tappoyrityksen. He piiloutuvat entisen salaisen palvelun agentin Victorian (Helen Mirren) kotiin. Victoria hoitaa Frankin haavan ja asettuu heidän puolelleen. He tutkivat kansion sisältöä, ja se johdattaa heidät laittomien aseiden kauppiaan Alexander Dunningin (Richard Dreyfuss) jäljille. He kuulustelevat häntä ja hän tunnustaa, että se henkilö, joka piti hakea kylästä, oli nykyinen varapresidentti Robert Stanton (Julian McMahon). Stanton on määrännyt kaikki tehtävään liittyvät henkilöt tapettavaksi, jotta viattomien siviilien kylmäverinen surmaaminen saadaan pysymään salassa. FBI piirittää kartanon ja Cooper yrittää neuvotella antautumisesta, mutta Frank kertoo hänelle Stantonin petoksesta. Joe lähtee kartanosta, ja yksi Stantonin tarkka-ampujista luulee häntä Frankiksi ja ampuu hänet. Seuraa sekasorto, jonka tiimellyksessä Sarah siepataan. Frank ja hänen tiiminsä sieppaa puolestaan Stantonin ja ehdottaa vaihtoa Sarahiin. Tapaamispaikassa Denning haavoittaa Stantonia ja paljastaa, että hän ja Cooperin pomo Cynthia Wilkes (Rebecca Pidgeon) olivat salamurhien takana. Cooper pettää Wilkesin teeskentelemällä pidättävänsä Frankin, mutta ampuukin esimiehensä. Frank tappaa Dunningin murskaamalla tämän kurkun. Ymmärrettyään totuuden Cooper antaa Frankin ja tämän tiimin paeta. Ohjaus: Robert Schwentke. Pääosissa: Bruce Willis (Frank Moses), Morgan Freeman (Joe Matheson), John Malkovich (Marvin Boggs), Mary-Louise Parker (Sarah Ross), Helen Mirren (Victoria). Alkuperäinen nimi: RED. Pituus: 111 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Hits
05:10
Truth
Toimittajat joutuvat paineen alle, kun 60 Minutes -ohjelma väittää vuoden 2004 presidentinvaalien alla George W. Bushin välttäneen epäoikeutetusti Vietnamin sodan. Pituus: 121 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
06:00
Arrival
Kielitieteilijä Louise Banks (Amy Adams) pitää luentoa yliopistolla, kun joukko avaruusolioita ilmestyy eri puolille maapalloa. Eversti G. T. Webster (Forest Whitaker) värvää hänet ottamaan selvää, miksi muukalaiset ovat saapuneet Maahan. Louise saa mukaansa teoreettisen fyysikon Ian Donnellyn (Jeremey Renner), ja he yrittävät yhdessä kommunikoida avaruusolioiden kanssa. He luovat yhteyden heptapodeiksi nimeämiinsä seitsemänraajaisiin avaruusolioihin, jotka kommunikoivat kirjoittamalla ympyrän muotoisia symboleja musteellaan. Louise oppii kielen alkeet ja alkaa puolestaan opettaa olioille englannin alkeita. Kun Louise oppii kielen paremmin, näyt hänen kuolleesta tyttärestään alkavat kummitella häntä. Kun hän kysyy heptapodeilta syytä siihen, miksi nämä ovat saapuneet planeetalle, vastaus kuuluu "tarjota asetta". Kiinan armeija tulkitsee viestin eri tavalla ja lopettaa viestinnän täysin. Maiden välinen jännitys kiristyy, ja planeetta ajautuu sodan partaalle itsensä ja muukalaisten kanssa. Ohjaus: Denis Villeneuve. Pääosissa: Amy Adams, Jeremy Renner, Forest Whitaker, Michael Stuhlbarg, Tzi Ma. Pituus: 116 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
06:00
Lemmikkien salainen elämä [dubattu versio]
[Dubattu versio] Max (Louis C.K.) on energinen ja innokas jackrussellinterrieri, joka asuu Manhattanilla asunnossa omistajansa Katien (Ellie Kemper) kanssa. Maxin onnellinen elämä järkkyy, kun Katie adoptoi uuden koiran Duken (Eric Stonestreet). Max haluaa päättäväisesti saada Katien huomion takaisin itseensä ja yrittää jättää Duken kujalle. Kaksikko kuitenkin jää väijytykseen, jota johtaa kissajengin pomo Ozone (Steve Coogan). Koirat pääsevät hädin tuskin ehjin nahoin väijytyksestä, mutta päätyvät pian hylättyjen eläinten armeijan armoille. Armeijaa vetää hellyyttävä mutta psykoottinen Snowball-pupu (Kevin Hart). Jännittävässä seikkailussaan New Yorkin halki Max ja Duke kohtaavat vihollisensa ja yrittävät pysäyttää Snowballia kostamasta lemmikkien omistajille. Alkuperäinen nimi: The Secret Life of Pets. Pituus: 87 min. Ohjelma sopii kaikenikäisille.
Viasat Film Action
07:00
Risen
Roomalaissotilas Clavius (Joseph Fiennes) saa Pontius Pilatukselta (Peter Firth) määräyksen tutkia tapausta äskettäin ristiinnaulitusta Yeshuasta (Cliff Curtis), joka on väitetysti noussut haudastaan. Clavius seuraa henkilökohtaisen apurinsa Luciuksen (Tome Felton) kanssa johtolankoja todistaakseen huhut vääriksi, mutta kohtaa jatkuvasti lisää todisteita, jotka viittaavat tapauksen olevan täyttä totta. Apostolit ja Magdalan Marian (María Botto) tavatessaan Claviuksen uskomuksia koetellaan. Tämä muuttaa hänet ja maailman pysyvästi. Ohjaus: Kevin Reynolds. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
07:15
Amor yllättää (K15)
Rachel on menossa naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä ja parhaan ystävänsä Heckin kanssa. Alttarilla hän kohtaa tuntemattoman naisen katseen, ja ilmassa on heti sähköä. Rachel joutuu kyseenalaistamaan koko elämänsä. Ohjaus: Ol Parker. Pääosissa: Piper Perabo (Rachel), Lena Headey (Luce), Matthew Goode (Heck), Celia Imrie (Tessa), Anthony Head (Ned). Alkuperäinen nimi: Imagine Me & You. Pituus: 90 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.9 ∙ Rotten Tomatoes 32 %
Lue lisää: IMDbRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Premiere
08:00
Mustang
Syrjäisessä turkkilaiskylässä viisi siskoa ovat hyvästelemässä opettajaansa, joka aikoo muuttaa Istanbuliin. He kävelevät kotiin mukavassa auringonpaisteessa, tapaavat luokkatovereitaan ja päättävät leikkiä meressä. Tytöt nousevat poikien hartioille ja yrittävät saada toisiaan putoamaan. Siskojen isoäiti ja eno rankaisevat tyttöjä ja päättävät vangita heidät ja tehdä heistä naimakelpoisia. Tarina on täynnä tragediaa, voittoja ja ihmisten sitkeyttä. Pituus: 97 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
08:00
Jetsonit
George Jetson saa työtarjouksen: hänen pitäisi johtaa rakettitehdasta. Tehdas on kuitenkin kaukaisella planeetalla, eikä George ole ensimmäinen työntekijä, joka tehtaaseen lähetetään. Tehdas uhkaa maanalaisia luolia, mistä paikalliset asukkaat eivät pidä. Miten George onnistuu pitämään tyytyväisinä sekä pomonsa että tehtaan alla asustavat olennot? Pääosissa: George O'Hanlon (George Jetson), Mel Blanc (Mr. Spacely), Penny Singleton (Jane Jetson), Tiffany (Judy Jetson), Patrick Zimmerman (Elroy Jetson). Alkuperäinen nimi: Jetsons - The Movie.
Viasat Film Action
09:00
Kerro, kerro kuvastin
Julia Roberts esittää ilkeää kuningatarta tässä rakastetun sadun filmatisoinnissa. Lumikki yrittää saada äitipuolensa kaappaaman valtakunnan takaisin seitsemän kapinallisen kääpiön avulla. USA 2012. Ohjaus: Tarsem Singh. Pääosissa: Julia Roberts, Lily Collins, Armie Hammer, Nathan Lane, Jordan Prentice. Alkuperäinen nimi: Mirror Mirror. Pituus: 106 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
09:00
The Choice
Gabby (Teresa Palmer) tutustuu naapuriinsa Travisiin (Benjamin Walker) ja ihastuu tähän huolimatta poikaystävästään Ryanista (Tom Welling). Elämä koettelee naapurusten suhdetta monin tavoin. Ohjaus: Ross Katz. Pituus: 107 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
10:00
Pojkarna
Kolme teini-ikäistä tyttöä muuttuu mystisen kukan nektaria juotuaan pojiksi. Jessica Schiefauerin nuortenkirjaan perustuva draama sukupuolirooleista ja oman identiteetin etsimisestä. Ruotsi 2016 Pituus: 106 min.
Viasat Film Family
10:00
Bling – Timanttinen tarina
[Dubattu versio] Huvipuistossa mekaanikkona työskentelevä Sam aikoo kosia tyttöystäväänsä Sueta. Suunnitelmat laittaa kuitenkin uusiksi superpahis Oscar. Pituus: 72 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
11:00
Cadillac Records (K15)
Musiikkielokuva chicagolaisen Chess Records -levy-yhtiön ja sille levyttäneiden artistien noususta huipulle 1950-luvulla. Pääosissa mm. Adrien Brody ja Beyoncé Knowles. USA 2008. Ohjaus: Darnell Martin. Pääosissa: Adrien Brody, Mos Def, Beyoncé Knowles, Jeffrey Wright, Gabrielle Union. Pituus: 109 min. Ohjelma ei sovi alle 15-vuotiaille.
Viasat Film Hits
11:00
Mother's Day
Rigby (Selma Blair) on raskaana oleva valokuvaaja, joka kertoo kuvillaan tarinaa äideistä ja näiden suhteesta lapsiinsa. Tarinoihin mahtuu herkkyyttä, menetystä ja pelastusta, mutta niitä kaikkia yhdistää rakkaus. Alkuperäinen nimi: Mothers and Daughters. Pituus: 90 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
12:00
BFG
Sophie (Ruby Barnhill) lives in an orphanage in London when one night she meets the Big Friendly Giant (Mark Rylance) who pipes dreams into the minds of sleeping children. He takes her to his home in Giant Country where they collet wild dreams to bring joy to the slumbering youngsters. However, Sophie is soon in danger when her presence is discovered by the BFG’s brutal and bigger brothers Fleshlumpeater (Jemaine Clement), Bloodbottler (Bill Hader) and Maidmasher (Ólafur Darri Ólafsson). Soon the unlikely pair hatch a plan to defeat the ogres. Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Mark Rylance, Ruby Barnhill, Jemaine Clement, Bill Hader, Ólafur Darri Ólafsson. Pituus: 117 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
12:00
Kamilla og tyven 2
Kamilla on ainoa, joka uskoo, ettei Sebastian enää varasta päästyään vankilasta. Pitääkö Sebastian lupauksensa? Se riippuu paljolti yhteisöstä. Riittääkö, että Kamilla luottaa Sebastianiin? Ohjaus: Grete Salomonsen. Pääosissa: Veronika Flaat (Kamilla), Dennis Storhøi (Sebastian), Agnete G. Haaland (Sofie), Silje Trones Lønseth (Maren), Morten Harket (Christoffer), Helge Nygård (Stor Peder). Pituus: 97 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
12:50
Løvekvinnen
Vuonna 1912 norjalaisen kaupungin rautatieaseman päällikkö joutuu todistamaan vaimonsa kuoleman tämän synnyttäessä heidän yhteistä tytärtään. Pikku Evan keho on kokonaan karvojen peitossa. Isä yrittää häpeissään piilotella tyttöä, mutta asia paljastuu. Lääkärit tutkivat Evaa nöyryyttävin keinoin, ja häntä kiusataan koulussa. Hän rakastuu ja saa kokea sekä kunnioitusta että halveksintaa. Teini-ikäisenä Eva liittyy kiertävään teatteriryhmään, johon kuuluu muitakin ihmisiä, joilla on harvinaisia sairauksia. Ohjaus: Vibeke Idsøe. Pääosissa: Rolf Lassgård, Kjersti Tveterås, Rolf Kristian Larsen, Henrink Mestad, Connie Nielsen. Pituus: 127 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
13:00
Woodlawn
Tositarinaan perustuva draama nuoren mustaihoisen urheilijan vaikeuksista, rotujen välisistä jännitteistä ja high school -jalkapallojoukkueen uskon vahvuudesta vuoden 1973 Alabamassa. USA 2015 Ohjaus: Andrew Erwin, Jon Erwin. Pääosissa: Sean Astin, Nic Bishop, Caleb Castille, Sherri Shepherd, Jon Voight. Pituus: 119 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Premiere
14:00
Queen of Katwe
Phiona Mutesi (Madina Nalwanga) tapaa entisen jalkapalloilijan ja nykyisen lähetyssaarnaajan Robert Katenden (David Oyelowo), joka opettaa lapsille shakkia, ja tyttö innostuu pelistä. Shakki vaatii keskittymistä, strategista ajattelua ja riskien ottamista, joista on hänelle hyötyä päivittäisessä elämässä. Katende toivoo antavansa pelillä voimaa nuorille, ja Phionassa on paljon potentiaalia. Phiona on luonnonlahjakkuus, joka on perinyt taistelutahtonsa äidiltään Nakku Harrietilta (Lupita Nyong’o), ja tämän huomattuaan Katende alkaa opettaa häntä. Nakku ei kuitenkaan tahdo tyttärensä pettyvän, eikä pidä ajatuksesta. Kun Phiona alkaa menestyä kilpailuissa, Katende auttaa häntä koulussa opettamalla lukemista ja kirjoittamista. Phiona nousee nopeasti tilastoissa, mutta etääntyy perheestään keskittyäkseen elämäänsä. Phionan äiti lopulta huomaa, että Phionalla on mahdollisuus menestyä, ja yhdistää voimansa Katenden kanssa auttaakseen tyttöä saavuttamaan uskomattoman tavoitteensa, pakenemaan köyhyydestä ja pelastamaan perheensä. Ohjaus: Mira Nair. Pääosissa: Madina Nalwanga, David Oyelowo, Peter Odeke, Esther Tebandeke, Lupita Nyong’o. Pituus: 124 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Family
14:00
Karla og Katrine
Koko perheen elokuva Karlasta, joka kutsuu Katrinen perheensä kesämökille. Siellä Karla ihastuu Jonakseen ja on unohtaa koko Katrinen. Sitten kolmikko alkaa jahdata paikallisia varkaita. Tanska 2009. Ohjaus: Charlotte Sachs Bostrup. Pääosissa: Elena Arndt-Jensen (Karla), Nanna Koppel (Katrine), Joshua Berman (Jonas), Nikolaj Støvring Hansen (Mads Morten), Ellen Hillingsø (Rikke). Pituus: 83 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Action
15:00
Kolmannen asteen yhteys
Roy Nearyn rekka tekee yhtäkkiä tenän, ja hänen yllään loistaa kummallinen valo. Tapauksen jälkeen Royn mielessä alkaa pyöriä omituisia näkyjä ja viisi nuottia. Saako hän selville, kuka tai mikä yrittää ottaa häneen yhteyden? Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Richard Dreyfuss, Teri Garr, François Truffaut, Melinda Dillon, Bob Balaban. Alkuperäinen nimi: Close Encounters of the Third Kind. Pituus: 132 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 7.7 ∙ Rotten Tomatoes 96 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Hits
15:00
Sattuman kauppaa
Opettajaan iskee keski-iän kriisi, kun aviomies jättää, adoptioäiti kuolee ja biologinen äiti ilmestyy maisemiin ja sekoittaa elämän täysin. Pääosissa Helen Hunt ja Bette Midler. USA 2008. Pääosissa: Helen Hunt (April Epner), Bette Midler (Bernice Graves), Colin Firth (Frank), Matthew Broderick (Ben Green), Ben Shenkman (Dr. Freddy Epner). Alkuperäinen nimi: Then She Found Me. Pituus: 100 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.0 ∙ Rotten Tomatoes 50 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia
Viasat Film Family
16:00
Kätkijät
Pikkuruinen Clockin perhe asustaa lattialankkujen alla. Talon emäntä haluaa napata heidät ja värvää avukseen professori Mildeyen. Rooleissa mm. Christopher Eccleston ja Stephen Fry. Britannia 2011. Ohjaus: Tom Harper. Pääosissa: Christopher Eccleston (Pod Clock), Sharon Horgan (Homily Clock), Aisling Loftus (Arrietty Clock), Robert Sheehan (Spiller), Victoria Wood (Granny Driver). Alkuperäinen nimi: The Borrowers. Ohjelma sopii kaikenikäisille.
Viasat Film Premiere
16:10
Emma’s Chance
Ystävät painostavat nuoren Emman (Greer Grammer) murtautumaan hevostalliin. Emma jää kiinni ja joutuu rangaistukseksi avustamaan tallin töissä. Hänen ja Chance-hevosen välille syntyy vahva side. Ohjaus: Anna Elizabeth James. Alkuperäinen nimi: Emma's Chance. Pituus: 89 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.
Viasat Film Hits
17:00
Koko homman pomo
Lars von Trierin ohjaama musta komedia, jossa IT-firman omistaja palkkaa näyttelijän esittämään firman toimitusjohtajaa, jotta yritys saataisiin myytyä islantilaisille. Tanska 2006. Ohjaus: Lars von Trier. Pääosissa: Jens Albinus (Direktøren for det hele), Peter Gantzler (Ravn), Friðrik Þór Friðriksson (Finnur), Benedikt Erlingsson (Tolk), Iben Hjejle (Lise). Alkuperäinen nimi: Direktøren for det hele. Pituus: 99 min. Ohjelma ei sovi alle 12-vuotiaille.

Arviot: IMDb 6.7 ∙ Rotten Tomatoes 75 %
Lue lisää: IMDbLeffatykkiRotten TomatoesWikipedia