UutisetSääNetti-TVTV-opasKarttaSoMeHakuPalaute

Nelonen Maailma Perjantai 27.2.

10:00
Laiskiaisten valtakunta
Laiskiaisten valtakunta. Costa Ricassa sijaitseva maailman ainoa laiskiaisille omistettu turvakoti on muutakin kuin torkkuvien otusten asuntola. Sen seinien sisälle ja lähiympäristöön mahtuu monenlaisia kohtaloita ja yllättäviä tapahtumia. Luonto-ohjelma. (49')
10:50
Maapallon aarteet
Bali. Ohjelmassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
11:00
Kalastusseikkailut
Kausi 1. Jakso 2/13. Kalastusta kuubalaisittain. Tällä kertaa Cyril kalastaa Kuubassa syrjäisillä viidakkojokiapajilla ja merenrannalla. Hän yrittää saada suurta tarponia. Myös napsijat ja naiskalat ovat Cyrilin tähtäimessä. Kanadalainen realitysarja. (45') Sallittu kaiken ikäisille.
11:50
Luonnon ihmeet
Mekong-joen suisto. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.

Kello 12:00

12:00
Syntynyt tutkimaan
Kausi 2. Jakso 1/13. Namibian gepardit. Namibiassa Richard Wiese tutustuu säätiöön, joka hoitaa kuntoon orvoksi jääneitä tai haavoittuneita gepardeja. Lisäksi nähdään, miten paikalliset suojelevat vuohiaan gepardeilta koirien avulla. Matkailuohjelma. (48')
13:00
Intian tarina
Kausi 1. Jakso 3/6. Silkkiä ja mausteita. Kun roomalaiset ja kreikkalaiset saapuivat meriteitse Intian mausterannikoille ja silkkitie avautui pohjoisessa, Intia oli maailmankaupan keskipiste. Ensimmäisillä vuosisadoilla valtaa Intiassa pitivät kushanit. Matkailuohjelma. (54')
14:00
Kill Arman
Kausi 2. Jakso 9/10. Japani / Kyokushin karate. Japanissa Arman opiskelee maailman kovimpana kontaktikaratena tunnettua Kyokushin karatea. Matkan varrella Arman käy Aokigaharan metsässä, joka on maailman toisiksi suosituin itsemurhapaikka sekä tutustuu japanilaisiin kapsulihotelleihin. Lopussa Arman ottelee kolmen Japanin Kyokushin karaten maajoukkueen ottelijaa vastaan. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta, ahdistus).
14:30
Kill Arman
Kausi 2. Jakso 10/10. Las Vegas / Vapaaottelu. Arman matkustaa Las Vegasiin opiskelemaan MMA:ta eli vapaaottelua. Vapaaottelu on kamppailumuoto, jossa lähes kaikki on sallittua. Jaksossa Arman tutustuu Las Vegasin varjopuoliin eli uhkapeliriippuvuuteen sekä prostituutioon. Lopuksi hän ottelee Martin Kampmannia vastaan, joka on UFC-vapaaottelujärjestön ottelijalegenda. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).
15:00
Gordon Ramsay maailmalla
Kausi 1. Jakso 3/3. Katuruokaa ja kasvisherkkuja. Ruokaseikkailun viimeinen etappi on Etelä-Intia, jossa syödään runsaasti kasvisruokaa. Ajatus hirvittää vannoutunutta lihansyöjää, mutta Gordon päättää kuitenkin maistella paikallisia herkkuja avoimin mielin. Hän pääsee myös laittamaan ruokaa mumbailaiseen katukeittiöön ja näyttämään taitonsa tärkeällä illallisella. Englantilainen sarja. (48')
15:50
Maapallon aarteet
Sarjassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
16:00
Joanna Lumley revontulien maassa
Joanna Lumley revontulien maassa. Englantilaisen Todella Upeeta -komediasarjan tähti Joanna Lumley lähtee arktisille seuduille toteuttamaan lapsuudenunelmaansa. Hänen tavoitteensa on nähdä revontulet, joiden perässä hän matkustaa Pohjois-Norjan ja Huippuvuorten halki. Matkansa varrella hän oppii yhtä sun toista paikallisesta historiasta ja kulttuurista. Dokumentti. (59')
17:00
Laiskiaisten valtakunta
Laiskiaisten valtakunta. Costa Ricassa sijaitseva maailman ainoa laiskiaisille omistettu turvakoti on muutakin kuin torkkuvien otusten asuntola. Sen seinien sisälle ja lähiympäristöön mahtuu monenlaisia kohtaloita ja yllättäviä tapahtumia. Luonto-ohjelma. (49')
17:50
Luonnon ihmeet
Lemmenjoki. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.

Kello 18:00

18:00
Kalastusseikkailut
Kausi 1. Jakso 2/13. Kalastusta kuubalaisittain. Tällä kertaa Cyril kalastaa Kuubassa syrjäisillä viidakkojokiapajilla ja merenrannalla. Hän yrittää saada suurta tarponia. Myös napsijat ja naiskalat ovat Cyrilin tähtäimessä. Kanadalainen realitysarja. (45') Sallittu kaiken ikäisille.
18:50
Maapallon aarteet
Rabat. Ohjelmassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
19:00
Syntynyt tutkimaan
Kausi 2. Jakso 1/13. Namibian gepardit. Namibiassa Richard Wiese tutustuu säätiöön, joka hoitaa kuntoon orvoksi jääneitä tai haavoittuneita gepardeja. Lisäksi nähdään, miten paikalliset suojelevat vuohiaan gepardeilta koirien avulla. Matkailuohjelma. (48')
19:50
Luonnon ihmeet
Kiehtova Wadi Rum. Ohjelmassa tutustutaan yksi kerrallaan maailman upeimpiin, luonnon muokkaamiin rakennelmiin ja paikkoihin. Jaksot vievät mukanaan ympäri maailmaa Afrikasta Aasiaan ja Amerikasta Eurooppaan. Kohteet tarjoavat elinympäristöjä useille ihmeellisille eläin- ja kasvilajeille ja houkuttelevat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Luonto-ohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
20:00
Kill Arman
Kausi 2. Jakso 9/10. Japani / Kyokushin karate. Japanissa Arman opiskelee maailman kovimpana kontaktikaratena tunnettua Kyokushin karatea. Matkan varrella Arman käy Aokigaharan metsässä, joka on maailman toisiksi suosituin itsemurhapaikka sekä tutustuu japanilaisiin kapsulihotelleihin. Lopussa Arman ottelee kolmen Japanin Kyokushin karaten maajoukkueen ottelijaa vastaan. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta, ahdistus).
20:30
Kill Arman
Kausi 2. Jakso 10/10. Las Vegas / Vapaaottelu. Arman matkustaa Las Vegasiin opiskelemaan MMA:ta eli vapaaottelua. Vapaaottelu on kamppailumuoto, jossa lähes kaikki on sallittua. Jaksossa Arman tutustuu Las Vegasin varjopuoliin eli uhkapeliriippuvuuteen sekä prostituutioon. Lopuksi hän ottelee Martin Kampmannia vastaan, joka on UFC-vapaaottelujärjestön ottelijalegenda. Kotimainen realityohjelma. (23') K12 (väkivalta).

Kello 21:00

21:00
Gordon Ramsay maailmalla
Kausi 1. Jakso 3/3. Katuruokaa ja kasvisherkkuja. Ruokaseikkailun viimeinen etappi on Etelä-Intia, jossa syödään runsaasti kasvisruokaa. Ajatus hirvittää vannoutunutta lihansyöjää, mutta Gordon päättää kuitenkin maistella paikallisia herkkuja avoimin mielin. Hän pääsee myös laittamaan ruokaa mumbailaiseen katukeittiöön ja näyttämään taitonsa tärkeällä illallisella. Englantilainen sarja. (48')
21:50
Maapallon aarteet
Foro Romano. Ohjelmassa tutustutaan historiallisiin kaupunkeihin sekä niiden arkkitehtuuriin ja taideaarteisiin. Kautta aikojen vauraus ja valta ovat keskittyneet tärkeisiin kaupunkikeskuksiin, joissa talouselämän eliitti ja hallitsijat eivät ole voineet vastustaa ihmiselle ominaista kiusausta jättää jälkensä maailmaan. Jotkin heidän monumenteistaan ovat myös säilyneet nykypäivän ihmisten ihailtaviksi ja ihmeteltäviksi. Matkailuohjelma. Sallittu kaiken ikäisille.
22:00
Joanna Lumley revontulien maassa
Joanna Lumley revontulien maassa. Englantilaisen Todella Upeeta -komediasarjan tähti Joanna Lumley lähtee arktisille seuduille toteuttamaan lapsuudenunelmaansa. Hänen tavoitteensa on nähdä revontulet, joiden perässä hän matkustaa Pohjois-Norjan ja Huippuvuorten halki. Matkansa varrella hän oppii yhtä sun toista paikallisesta historiasta ja kulttuurista. Dokumentti. (59')
23:00
Intian tarina
Kausi 1. Jakso 3/6. Silkkiä ja mausteita. Kun roomalaiset ja kreikkalaiset saapuivat meriteitse Intian mausterannikoille ja silkkitie avautui pohjoisessa, Intia oli maailmankaupan keskipiste. Ensimmäisillä vuosisadoilla valtaa Intiassa pitivät kushanit. Matkailuohjelma. (54')

Kello 24:00

05:00
Tarinoiden tiet
Kausi 4. Jakso 21. Papua-Uusi-Guinea. Matka alkaa pääkaupungista ja jatkuu pohjoiseen vuoristotietä sekä Sepik-jokea pitkin. Matkalla tutustutaan eri kansoihin ja heidän perinteisiinsä, kuten henkien taloihin, vaihtotalouteen ja betelin pureskeluun.