MTV3 Fakta Tiistai 18.6.08:20
Hillerodin sairaalassa
Toimintahäiriöitä. Tässä jaksossa annetaan fysioterapiaa jalkojen tunnon menettäneelle miehelle ja hoidetaan tappelussa ollutta poikaa.
08:45
Hillerodin sairaalassa
Verta, hikeä ja kyyneliä. Tässä jaksossa tehdään muun muassa keisarileikkaus ja hoidetaan alkoholisoitunutta miestä.
09:10
Elämänlanka
Tuoreita näkökulmia. Potilaat ja lääkärit saavat etsiä uusia näkökulmia, kun hoito ei etenekään suunnitelman mukaan. Seuraamme 30-vuotiasta rintasyöpäpotilasta ja maratonjuoksijaa, jonka polvi leikataan.
10:00
Naiset telkien takana
Motiivina äidinvaisto. Köyhyydestä menestykseen taistelleen yrittäjä-isoäidin maailma romahti, kun hänen vävynsä murhan oikeudenkäynti sai oudon käänteen. Toisessa jutussa epätoivoinen äiti ryösti sairaalasta vastasyntyneen vauvan.
10:45
Helikopterisankarit
Painovoiman uhrit. Englantilainen reality kertoo yorkshireläisistä ambulanssihelikopterilentäjistä ja heidän vaarallisesta työstään. Nopeita ambulanssihelikoptereita tarvitaan vakavissa onnettomuuksissa kellon ympäri. Sarjan jokaisessa jaksossa nähdään kahdeksan erilaista pelastustehtävää, joiden kuvaamisesta on huolehtinut myös ambulanssihenkilökunta. 2. tuotantokausi.
11:30
Oliver Stone: Totuus USA:n historiasta
9. luku: Bush & Clinton: uusi maailmanjärjestys. Vanhempi Bush ja Clinton eivät lähteneet rauhanomaiselle tielle NL:n kaaduttua. Nuorempi Bush nousi valtaan miltei vallankaappauksella, ja kauan jatkunut vihan kylväminen kostautui syyskuussa 2001.
Kello 12:0012:20
Parkkisota
Positiivinen parkkipekka. Pysäköinninvalvoja Shawn Moreland tekee työtään myönteisellä asenteella. Hän yrittää myös valistaa pysäköintivirheen tekijää, jotta tämä ei tekisi samaa virhettä toiste. Joskus viesti menee perille, joskus ei.
12:45
Parkkisota
Keltanokan kyydissä. Sakotettavien joukossa on aina heitä, jotka eivät suostu ymmärtämään pysäköintivirhettään. DeAndre Hubbard on Detroitin viilein parkkipekka. Sonja Hunter on toiminut pysäköinninvalvojana Detroitissa viisi kuukautta.
13:10
Kadonneiden etsintäyksikkö
Teiniäidin katoaminen. Nicola Payne oli nuori äiti, joka oli muuttamassa yhteiseen kotiin lapsensa ja lapsen isän kanssa. Ennen unelman toteutumista Nicola kuitenkin katosi. Jaksossa seurataan myös bengalilaismiehen etsintöjä.
13:55
Hillerodin sairaalassa
Potilas kateissa. Lääkintävahtimestari Sean metsästää röntgenistä kadonnutta potilastaan. Joanin edellisenä päivänä laitettu lasta poistetaan ja jalka kipsataan parempaan asentoon. Sidsel hoitaa ongelmallista synnytystä.
14:20
Hillerodin sairaalassa
Kuivaharjoittelua. Synnytyssalissa harjoitellaan vaikean raskausmyrkytyksen hoitoa. Ensiavussa tavataan jalkansa murtanut pikku Emil ja auto-onnettomuuteen joutunut Kimmie. Lastenlääkäri tekee pikkuiselle keskoselle selkäydinpunktion.
14:45
Lentokenttä Kööpenhamina - Kastrup
Suuria tunteita. Tuloaulassa odotetaan kuumeisesti pientä poikaa ja tämän adoptoinutta äitiä kotiin Vietnamista. Isänsä juuri menettänyt mies yritetään saada ehtimään lennolle viime tipassa.
15:10
Elämänlanka
Tervetuloa St. Vincent'siin. New Yorkin St. Vincentin sairaalassa hoidetaan kaikkea mahdollista. Plastiikkakirurgi korjaa galleristin murskautuneet sormet, ja urheilulääkäri hoitaa jujutsutreeneissä murtunutta nilkkaa. Amerikkalainen dokumenttisarja, jossa tutustutaan erilaisiin lääketieteen saavutuksiin, tutkimuksiin ja tapauksiin, joissa tiede pelastaa ihmishenkiä. Sarjassa tavataan lääkäreitä, tutkijoita ja perheitä, joille viimeisin tutkimustyö tarjoaa pelastuksen. Jaksoissa tarkastellaan mm. elinsiirtoa, erilaisia syöpiä, geeniterapiaa ja aivoleikkauksia.
16:00
Ikuisesti kadonneet
Kuin varas yöllä. Kaksivuotias pikkupoika katoaa vuoteestaan yöllä, ja äiti syyttää isää. Todisteet osoittautuvat kuitenkin tekaistuiksi. Raskaana oleva yksinhuoltajaäiti katoaa Philadelphiassa, ja koko kaupunki lähtee etsimään.
16:45
Naiset telkien takana
Kostonhimoa. Courtenay Savage tuomittiin ammuskelusta, ja Lorri Worley vävynsä puukotuksesta. Kumpikin kokee saaneensa liian kovan rangaistuksen tekoonsa nähden. Taustalta löytyy katkeruutta, kostonhimoa ja menetyksen pelkoa.
17:30
Parkkisota
Rengas lukkoon. Miehen autoon asennetaan rengaslukko sakkorästien takia. Epäselvyydet johtavat lopulta selkkaukseen ja paikalle kutsutaan poliisi. Pysäköintipalvelun tarjoajat raivaavat katujen varsille parkkitilaa hinauttamalla autoja pois.
17:55
Parkkisota
Hinausvarikko. Auto on hinattu varikolle, koska katsastusaika on mennyt umpeen. Kimmastunut kuljettaja on kuukauden ajan yrittänyt saada autoaan takaisin, mutta huonolla menestyksellä, koska ei muista rekisterinumeroa.
Kello 18:0018:20
Rikoksia pikkukaupungissa
Smith. Kalifornian Orange Countyssa sijaitseva Little Saigon on Yhdysvaltain suurimpia vietnamilaisyhteisöjä. Vuonna 2005 paikallinen poliisi sai ratkottavakseen visaisen tapauksen, kun tunnettu ennustaja ja tämän tytär löydettiin puukotettuna asunnostaan. Eriskummallisesti uhrien päälle oli kaadettu maalia, mikä sai poliisit epäilemään syylliseksi jonkinlaista kulttia.
18:45
Rikoksia pikkukaupungissa
Bosworth. Teini-ikäinen cheerleadingia harrastanut Beth Bosworth löydettiin kuolleena siskonsa palaneesta talosta. Aluksi onnettomuudelta näyttänyt turma sai entistäkin traagisempia piirteitä, kun poliisi huomasi uhrissa merkkejä harvinaisen julmasta henkirikoksesta. Tulipalo oli kuitenkin tuhonnut suuren osan todisteista, ja rikostutkijoilla oli täysi työ päästä hirviömäisen tekijän jäljille.
19:10
FBI-kansiot
Kuolema suistolla. Kun kolmen lapsen äiti siepattiin entisen appivanhempiensa talon edessä, epäiltyjä riitti nykyisestä aviomiehestä entiseen ja vanhoihin rakastajiin. Vaikea tutkimus saatiin lopulta ratkaistua paikallispoliisin ja FBI:n yhteistyöllä.
20:05
48 ratkaisevaa tuntia: Kadonneet
Taivaan tuuliin. Tässä jaksossa Chicagon poliisi etsii kolmen lapsen nuorta äitiä, joka on kadonnut matkalla lähikauppaan. Poliisi epäilee ensin naisen aviomiestä, mutta tutkinta ajautuu pian umpikujaan.
20:55
Tanskan vaarallisimmat vangit
Nuoruusvuodet vankilassa. 19-vuotias Lukas on tuhlannut nuoruutensa istumalla vankilassa. 40-vuotias Dennis kärsii edelleen levottomasta lapsuudestaan.
Kello 21:0021:20
Tanskan vaarallisimmat vangit
Ainoa nainen. Tutkintavankeudessa oleva Camilla ikävöi poikaansa. Bjarnelle käy huonosti, ja vartijat yrittävät löytää syyllisen.
21:45
New Yorkin mafiapoliisit
Dokumentti organisoitua rikollisuutta vastaan taistelevasta newyorkilaisesta poliisiyksiköstä. Yksikön kohteena on mafiajärjestöjä, jotka harjoittavat mm. huumekauppaa, prostituutiota ja mustan pörssin kauppaa ja myös murhaavat tarpeen tullen.
22:35
Maantiepoliisit
Lain yläpuolella. Poliisi pysäyttää auton, jossa ei käytetä turvavöitä. Matkustaja penää oikeuksiaan. Ylinopeudesta pysäytetty mies puolestaan tietää, että poliisin laitteet eivät ole kunnossa. Motoristi narahtaa jo toistamiseen.
23:00
Maantiepoliisit
Venäläistä rulettia. Motoristilla on erikoinen selitys ylinopeudelle. Autoilija pelaa venäläistä rulettia puhalluskokeessa. Ylittyykö sallittu raja vai ei? Kaahari on keksinyt ratkaisun kameroiden varalle.
23:25
Rikostutkintaa Aasiassa
Petollinen poliisi. Hongkongissa tapahtuu ammuskelu, jossa menehtyy kaksi poliisia ja haavoittuu kriittisesti yksi. Syyllinen on koko kansan järkytykseksi yksi kuolleista poliiseista.
Kello 24:0000:15
Santa Barbaran poliisipartio
Onnettomuustutkinta. Tappeluiden setvimisen lisäksi poliisi auttaa pelastuslaitosta vastahakoisen potilaan kanssa ja satamavartiostoa kajakkivarkaan pidätyksessä. Jaksossa tutustutaan myös onnettomuustutkintaryhmän toimintaan.
00:45
Fobia
osa 3: Araknofobia. Alfred haluaa eroon hämähäkkikammosta, josta hän on kärsinyt lapsesta saakka. Tohtori Michael Telch auttaa Alfredia pakottamalla tämän kohtaamaan pelkonsa. Dokumenttisarja tutkii äärimmäisten pelkotilojen syntymistä ja vaikutuksia. Fobioiden kohteet voivat olla yllättäviä: bakteerit, pimeä, autot, hämähäkit, klovnit jne. Ohjelmassa tarkastellaan pelkotilaisia henkilöitä terapiaistunnoissa sekä tilanteissa, jotka olisivat olleet ylitsepääsemättömiä ilman terapiaa.
01:10
Fobia
osa 4: Musofobia. Lauren pelkää rottia niin paljon, että se hankaloittaa hänen elämäänsä. Normaalimman elämän toivossa hän aloittaa terapian, joka tähtää pelosta eroon pääsemiseen. Dokumenttisarja tutkii äärimmäisten pelkotilojen syntymistä ja vaikutuksia. Fobioiden kohteet voivat olla yllättäviä: bakteerit, pimeä, autot, hämähäkit, klovnit jne. Ohjelmassa tarkastellaan pelkotilaisia henkilöitä terapiaistunnoissa sekä tilanteissa, jotka olisivat olleet ylitsepääsemättömiä ilman terapiaa.
01:35
Petosyksikkö
Sijoitushuijaukset. Ian Thow'n arvioidaan huijanneen uhreiltaan yhteensä noin 22 miljoonaa dollaria. Iäkkäät siskokset Helena ja Shirlee menettivät kaiken. Hän eli näyttävästi, jotta uhrit uskoisivat sijoitusten tuottavan.
02:00
Petosyksikkö
Vanhusten huijari. Jeffrey Butler voitti asiakkaittensa luottamuksen ajan saatossa, antoi sijoitusneuvoja ja huijasi heiltä rahat. Hänen kohteenaan oli erityisesti iäkkäät ihmiset, joilla oli säästöjä eläkepäiviä varten.
02:25
Jäljillä
Autosta kadonnut. Nainen ei palaa kotiinsa työvuoron jälkeen. Hänen autonsa löydetään alle kilometrin päästä kodista. Poliiseilla on kolme mahdollista epäiltyä. Kuka heistä on syyllinen?
02:50
Huumeratsia
Operaatio Vallabi. Realitysarjassa seurataan Manukaun poliisipiirin huumepoliisin työtä taistelussa huumeita vastaan Uudessa-Seelannissa. Tänään poliisit tekevät ratsian kannabista viljelevän miehen taloon ja auttavat epätoivoisia vanhempia, joiden poika valehtelee huumeiden käyttämisestä.
03:15
Interpol tutkii
Kauhua ilmassa. Terroristit kaappasivat Ateenasta Kairoon matkalla olleen matkustajakoneen vuonna 1985. Tapauksen selvittely eri maiden viranomaisten kesken kesti vuosia.
04:05
Brittipoliisit rikollisuuden eturintamassa
Tyynysodan seuraukset. Keskellä Lontoota järjestetään yllättäen valtava tyynysota, joka valitettavasti vaatii ainakin yhden uhrin. Poliisin pitävät kiireisenä myös huumediilerit ja baaritappelut.
|
|