UutisetSääNetti-TVTV-opasKarttaSoMeHakuPalaute
Blogiarkiston etusivulle

Öljymaat punovat salaa juonia dollarin pään menoksi

Ami Amppari, tiistai 6.10.2009 klo 12:25

Dollarin tipahtaminen maailmankaupan ykkösvaluutan asemasta on urheilutermein ilmaistuna jo jonkin aikaa ilmassa roikkunut maali. Kuten urheilussakin, kumpikin puoli tietysti kamppailee viimeiseen asti, varsinkin kun tämä maali on ratkaiseva monessa suhteessa.

Dollarilla käydään monelaista raaka-ainekauppaa, mutta ylivoimaisesti tärkein sen asema öljykaupan merkittävimpänä valuuttana. Nyt Persianlahden öljyvaltiot neuvottelevat lehtitietojen mukaan Venäjän, Kiinan, Japanin ja Ranskan kanssa dollarin vaihtamisesta valuuttakoriin. Näitä keskusteluja yritetään tietysti käydä hyvin salaisesti, mutta mikäs tässä maailmassa ihan salassa säilyisi kovin pitkään. Mutta jo tällaisten keskustelujen olemassaolo on iso isku Yhdysvalloille ja sen asemalle. Obaman hallinnolla on parhaillaan kädet täynnä sotia, talouskriisiä, terveydenhuoltoudistusta ja Olympialaistenkin haku päättyi nolosti jo ensimmäisellä äänestyskierroksella. Kun mukana hankkeessa ovat vielä Kiina ja Japani, joiden rahoilla USA merkittävässä määrin pyörii, niin loppujen lopuksi voi Obamalla olla oikeasti hyvin vähän ämpyttämisen varaa tähän diiliin.

Dollarin syrjäyttäminen edes yrityksenä on hanke, joka tulee vaikuttamaan pitkän ja paljon kansainvälispoliittiseen ilmastoon. Luvassa on uhkailua, kiristystä, mykkäkoulua, itkuraivareita ja kaikkia muita mahdollisia keinoja maailmanpolitiikan hiekkalaatikon elämässä. Varmaa lienee vain se, että kuluttajan näkökulmasta öljy edelleen kallistuu. Tosin öljyvarojen rajallisuuden takia öljyn käyttö tulee nähtävissä olevan tulevaisuuden aikana joka tapauksessa vähenemään ja ainakin Yhdysvalloissa dollarin potkut vauhdittavat varmasti maan halua kehittää öljyriippumattomia ratkaisuja. Mikä olisi kyllä erinomainen asia.

Öljymaat punovat salaa juonia dollarin pään menoksi

Jaa: Facebook | Twitter

Kommentit: 2 kpl

  1. Öljy ja öljyn hinnan pönkittäminen pyörittää maailmaa suurelta osin. Jos kontrolloit tai olet edes mukana öljy bisneksessä menee luultavasti tavattoman hyvin. Samat tahot varmasti heittävät kapuloita rattaisiin muille energia malleille, otetaan vaikka esimerkiksi autot, kaikenmaailman sähkö\vety autot on vieläkin pientä piipertelyä ja kenties jopa aivan väärä suunta. Sen kyllä huomaa, eipä niitä kovinkaan miehekkäiksi mielletä, ei kansaa voiteta pieruja pakoputkesta päästävillä etanoilla.

    ...tai toinen vaihtoehtohan on tietenkin ettei vaan osata enään, ennen keksittiin asioita koska oli tarve nykyään tuijotetaan teeveetä ja syödään sipsejä :)

    Kuka sanoi, että ihmisen evoluutio on "ylöspäin"

    Isto, tiistai 6.10.2009 klo 12:40
  2. Iran aikoi vaihtaa dollarin euroon öljykaupassa ja samantien bush leimasi valtion terroristikategoriaan.

    hienoa, sunnuntai 11.10.2009 klo 19:35