Pohjanlahdelle suunnitellaan vedenalaista kaivostoimintaa - Millaisia riskejä siihen liittyy?8:46Tekniikan MaailmaTalous195
Mount Everest valloitettiin ensimmäisen kerran 70 vuotta sitten, tänä vuonna vuorella kuollut jo kymmenen8:01HS.fiUrheilu227
Jenni Haukio kertoo harvinaisessa haastattelussa presidenttipuolison yksinäisyydestä6:06IltalehtiPolitiikka148
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotMount Everestin huippu valloitettiin ensimmäisen kerran 70 vuotta sitten - nyt vuori on jopa ruuhkautunut kiipeilijöistä, mikä luo vaaratilanteita huipulla4:22Salon Seudun SanomatUlkomaat318
8 lapsen äiti Mary oli nelikymppinen, kun hänen miehensä kuoli - näin suomalaisten Minnan ja Marin oivallus auttaa häntä tienaamaan16:01Me NaisetPerhe ja vanhemmuus379
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotKoska kylmä jakso päättyy? Tällaisessa säässä koulujen päättäjäisiä voidaan juhlia10:48KeskisuomalainenLuonto ja ympäristö249
Suomessa inisee useita ennennäkemättömiä hyttyslajeja, joista kaksi voi aiheuttaa vakavia tauteja - matkustavat salaa autonrenkaissa28.5.MTVuutiset.fiKotimaa947
Poliisi otti kiinni yli 1 500 ilmastoaktivistia Hollannissa, protestissa mukana Game of Thrones -näyttelijä28.5.Ilta-SanomatUlkomaat1158
Poliisi otti kiinni yli 1 500 ilmastoaktivistia, protestissa mukana Game of Thrones -näyttelijä28.5.HS.fiUlkomaat626
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa - kymmeniä odottaa syytteet27.5.MTVuutiset.fiUlkomaat586
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun - Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta27.5.MTVuutiset.fiKotimaa247
Pohjois-Savon keskusta esittää eurovaaliehdokkaaksi kuopiolaista Elsi Kataista ja presidenttiehdokkaaksi Olli Rehniä27.5.Savon SanomatTurku20
Lähimetsän avohakkuu voi tehdä aktivistin - moni näkee metsän käytössä banaanivaltion piirteitä27.5.Demokraatti.fiKotimaa142
Matematiikka, äidinkieli, kotitalous… 6 opettajaa kertoo, millä tolalla koululaisten osaaminen todella on27.5.Ilta-SanomatKotimaa461
Vihreiden Saara Hyrkkö työstä Marinin hallituksessa: "Väänsimme viimeiseen pisaraan saakka"27.5.IltalehtiVihreät276
Lähimetsän avohakkuu voi tehdä metsäaktivistin - kansalaistoiminnalla on konkreettisten tavoitteiden lisäksi tasapainottava voima, sanoo tutkija27.5.Salon Seudun SanomatKotimaa97
Science-lehden tutkimus mykisti hiilinielukeskustelun, mutta teki Suomenkin hiilineutraaliustavoitteesta vieläkin tärkeämmän26.5.SuomenmaaPääkirjoitukset50
Saaristomeren silakoita on tutkittu vuosikymmeniä, mutta niiden elämä tunnetaan edelleen puutteellisesti26.5.YleTurku42
Republikaanipoliitikot ottivat ilmastonmuutosta torjuvat yritykset ja sijoittajat hampaisiinsa26.5.YleYhdysvallat262
Tommi Korpela tulistui Puumalan tapahtumista: "Harvinaisen idioottimaiselta perseilyltä vaikuttaa"26.5.SeiskaJutut ja juorut3827
Viinin kulutusta ja viljelyä ravisuttavat nyt mullistavat ilmiöt, Gérard Bertrand sanoo26.5.HS.fiRuoka ja juoma133
Pekka Pouta: Alkukesää uhkaa tuttu tilanne - "Olemme miltei jo tottuneet siihen"26.5.MTVuutiset.fiKotimaa1379
300 000 vuotta perheen rantakävelystä, 250 000 vuotta kotilieden sytyttämisestä - näin Euroopassa elettiin kauan ennen meitä nykyihmisiä26.5.YleTutkittu tieto378
"Ei voi korvata kaikkea työtä" - ammattiliitolta selvitys kiihtyvästä digitalisaatiosta26.5.Demokraatti.fiPolitiikka86
Pormestari Minna Arve osallistuu kahteen kiertotaloutta ja kestävää tulevaisuutta käsittelevään kokoukseen Pariisissa25.5.AamusetTurku5
Paavi vetoaa lopettamaan "järjettömän sodan luomakuntaa vastaan" - kehottaa ihmisiä katumaan "ekologisia syntejään"25.5.MTVuutiset.fiUlkomaat124
Keskustaedustaja komppaa väitöstutkijaa: Poliitikot maatiloille harjoittelemaan25.5.SuomenmaaKeskusta113
Loimu: Metsäkeskukselta leikkaaminen harkitsematonta - "Luontokadon pysäyttäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen nojaavat vahvasti metsiimme"25.5.Maaseudun TulevaisuusPolitiikka40
Aivoja syövä ameeba levinnyt USA:n etelävaltioista kohti pohjoista - 97 % tartunnan saaneista kuolee25.5.Tekniikka&TalousYhdysvallat3241
Pääkirjoitus: Vielä me lennetään - ihmisen luovuus ratkaisee lentämisenkin kriisin25.5.KotimaaUskonto9
Näitä asioita republikaanikuvernööri Ron DeSantis sanoo ajavansa presidentinvaalien kampanjassaan25.5.KeskisuomalainenPolitiikka135
Outo ilmiö punkkien levittämän borrelioosin suhteen - Suurin riski juuri nyt25.5.IltalehtiTerveys ja hyvinvointi2836
Hyönteisvahingot lisääntyvät Suomen metsissä - isoimmat metsävahingot johtuvat kuitenkin myrskyistä24.5.AamulehtiKotimaa51
Hyönteisvahingot ovat nousseet jopa miljoonatasolle ja jatkavat kasvuaan - isoimmat metsävahingot johtuvat kuitenkin myrskyistä24.5.MTVuutiset.fiKotimaa40
Italia kitkee ilmastoprotesteja kovalla kädellä - aktivistin mukaan "jokaisen kansalaisen on aika toimia"24.5.Salon Seudun SanomatUlkomaat147
Hyönteiset tekevät miljoonavahinkoja Suomen metsissä - pikkuinen kaarnakuoriainen tekee rumaa jälkeä24.5.Ilta-SanomatKotimaa228
Ilmastotutkijat saivat tarpeekseen Twitteristä - vihamielinen painostus yltynyt24.5.Demokraatti.fiUlkomaat176
Ilmastotutkijat pakenemassa Twitteristä - vihamielinen painostus räjähtänyt käsiin Elon Muskin omistuksessa24.5.Ilta-SanomatIT239
Yle: Tuoreen väitöskirjan mukaan ilmastotalkoot kiinnostavat suomalaisviljelijöitä, mutta selkeät keinot ja linjaukset puuttuvat24.5.SuomenmaaTalous16
Tutkimus selvitti suomalaisten maanviljelijöiden ilmastomyönteistä käyttäytymistä - tilallinen: "Kaikki viljelijät ovat ilmastotyöntekijöitä"24.5.YleLuonto ja ympäristö93
Emma Kari jätti eduskunnan ja alkoi kouluttaa yritysjohtajista ympäristöaktivisteja - Nyt hän kertoo, miksi se kannattaa24.5.ApuTyöelämä47
Terapeutti-Ville Merisen perheessä ryhdyttiin vegaaneiksi ja absolutisteiksi - pian toteutui yli 15 vuoden vauvahaave23.5.Anna.fiJutut ja juorut352
Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon miljoonahanke pysyi budjetissa ja valmistui aikataulussa - mereen johdettava jätevesi puhdistetaan uimakelpoiseksi23.5.Turun SanomatLuonto ja ympäristö76
Touon siunaamisella oli aikoinaan tärkeä merkitys - Hyvä sato ei ole itsestäänselvyys nykypäivänäkään23.5.Ylä-KarjalaPohjois-Karjala16
Kakolanmäen jätevedenpuhdistamon miljoonahanke maaliin aikataulussa ja alle budjetin - uusi poistoputki ja UV-laitos vihittiin käyttöön23.5.AamusetTurku11
Suomen matkailu saattaa hyötyä ilmastonmuutoksesta: maltillinen kesäsää on nousemassa valtiksi, mutta sen markkinointi ei ole yksinkertaista23.5.YleMatkailu29
Turku mukana ottamassa pyöräliikenteen seuraavaa suurta kehitysloikkaa - haasteena infra ja talvikunnossapito23.5.Turun SanomatTurku84
Riku löysi kasvihuoneestaan dronelta kuulostavan jättiampiaisen - hyönteistutkija kertoo, mistä on kysymys23.5.MTVuutiset.fiVapaa-aika4433
Ensin Pohjois-Italiaa riivasi kuivuus, sitten tulivat tulvat - juuri tällaiset äärisäät liittyvät ilmastonmuutokseen23.5.YleLuonto ja ympäristö171
Länsi-Lapin suurtulvat pääsivät yllättämään sekä paikalliset että tulvariskiä työkseen ennakoivat viranomaiset - yllätyksiä on luvassa jatkossakin22.5.Lapin KansaPääkirjoitukset36
Itämeren nisäkkäät ilmastostressin kourissa - hylkeet toimivat indikaattoreina sille, missä kunnossa meri on22.5.Loviisan SanomatItä-Uusimaa8
Pääkirjoitus: Kouluihin kännykkäkielto? Aikuisten tehtävänä on huolehtia siitä, ettei lasten keskittymiskyky rapaudu22.5.IltalehtiPääkirjoitukset20