Kolmekymppistä miestä epäillään sukulaisensa taposta Raahessa - toista henkilöä ei enää epäillä10:39YleRaahe135
Päihtynyt kuski löytyi takapenkiltä Kempeleessä - poliisin alkometrin kapasiteetti ei riittänyt6.9.RantalakeusRaahe3
Raahelan ilmalämpöpumput jäivät julkisivulle - "Eivät ole rakennuksen elinkaaren mittainen ratkaisu"6.9.Raahen SeutuRaahe2
Kun mahdollisuus tuli, Mari Mikkola ja Santtu Salomäki siirtyivät oman työpaikkansa yrittäjiksi5.9.Raahen SeutuRaahe8
TMW Raahen velat yli 8 miljoonaa euroa - Yhtiön mukaan liiketoiminta on mahdollista saada elinkelpoiseksi5.9.Raahen SeutuRaahe12
Päihtynyt kuski löytyi takapenkiltä Kempeleessä - poliisi alkometrin kapasiteetti ei riittänyt5.9.KalevaRaahe332
Maaseuturahoitusta uudelle valtakunnalliselle matkailuhankkeelle - voimansa yhdistää 11 aluetta, mukana Siikajoki, Raahe ja Pyhäjoki5.9.PyhäjokiseutuRaahe3
Voiko Lampinsaaren kaivosalueen marjoja ja sieniä syödä? Uusi tutkimus antaa vastauksia tähän kysymykseen4.9.Raahen SeutuRaahe8
Huhtamäki esittää valtuutetuille kyläkierrosta: Hyödyllinen myös vasta Raaheen muuttaneille valtuutetuille3.9.Raahen SeutuRaahe1
Raahen ja Oulun väliltä loppuu kaksi linja-autovuoroa - Traficom jatkaa iltapäivän työmatkaliikennettä palvelevien vuorojen rahoittamista2.9.Raahen SeutuRaahe3
11 rannikko- ja maaseutualuetta yhdistää voimansa: Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki mukana - Uusi valtakunnallinen matkailuhanke sai maaseuturahoituksen2.9.Raahen SeutuRaahe2
MPK:n siltakurssilaiset peruskorjasivat Vihannin Navettakankaantien sillan: "Kurssilaisille voi antaa täyden vitosen"2.9.PyhäjokiseutuRaahe1
Nuorisopassi tulee myyntiin ensi viikolla - Kaupunki ja kuntosaliyrittäjät pääsivät kaikkia tyydyttävään kompromissiin2.9.Raahen SeutuRaahe7
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotRaahen jätehuolto saa oman yhtiön: "Selvitykset tehty ja kihlaus Ylivieskan kanssa purettu"1.9.Raahen SeutuRaahe5
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotMinna Aalto nousee Raahen kaupunginhallitukseen1.9.Raahen SeutuRaahe3
Katja Laurilalle ero Raahen kaupungin luottamustehtävistä, valtuustopaikka Viljo Lehmuskedolle1.9.PyhäjokiseutuRaahe4
Seuraa Raahen valtuuston suoraa lähetystä - Valtuutettu Katja Laurila pyytää eroa luottamustehtävistä31.8.PyhäjokiseutuRaahe15
Useista varkauksista epäilty vangittiin - Maanantaiyönä yritettiin jälleen murtautua kirpputorille31.8.Raahen SeutuRaahe14
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat pidetään syyskuun alussa Raahessa - Limingan rovastikunta mukana järjestelyissä31.8.RantalakeusRaahe1
Kallan majan katon korjaus siirtyy ensi kesälle - Kalastajainseura sai korjausmateriaalit vuosia sitten29.8.Raahen SeutuRaahe6
Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat ensi viikon viikonloppuna Raahessa - Luvassa maailmanlaajuisia kohtaamisia28.8.Raahen SeutuRaahe2
Anne heräsi pamaukseen ja koirat säikähtivät: Oliko se laukaus - ja kohta kuului toinen28.8.Raahen SeutuRaahe29
Raivoava kuski vaaransi liikenneturvallisuutta Kärsämäellä, Raahessa ketjukolari28.8.PyhäjokiseutuRaahe14
Raahen yläkouluissa tiukennettiin sääntöjä puhelimien käytön suhteen - "Tuntuu kyllä, että on sellainen keskustelu ja sosialisointi nyt lisääntynyt"28.8.Raahen SeutuRaahe3
Pohjois-Pohjanmaalla oli kolme hirvikolaria torstaina - poliisi nappasi myös liikennettä häirinneen miehen Kärsämäellä28.8.YleRaahe172
Raahen seutukunnassa on tällä hetkellä käynnissä yhteensä 20 tuuli- ja aurinkovoimahanketta27.8.Raahen SeutuRaahe9
Historialliset tuplajuhlat Raahen satamassa - Syvälaituri 3 avataan ja uusi hybridialus kastetaan26.8.Raahen SeutuRaahe4
Rattijuopumusepäily Siikajoella: Päihtynyt autoilija jäi poliisin haaviin Revonlahdella26.8.Raahen SeutuRaahe3
Vanhan Raahen rakennuskielto on nyt ehdoton - Hallinto-oikeuteen tehty valitus laukaisi alueelle aiempaa tiukemman rakennuskiellon26.8.Raahen SeutuRaahe6
Vuosi sitten tuotannon Raahessa aloittanut yhtiö hakeutui yrityssaneeraukseen25.8.Raahen SeutuRaahe22
Seuraava uutinen on julkaistu useassa eri lähteessä.Listaa uutisen kaikki versiotRaahen kaupunginhallitus yksimielinen jätehuoltoesityksestä25.8.Raahen SeutuRaahe7